Jättiläinen ( Aleksi Salmenperä, 2016

)

No joo, onhan näitä poliittisia thrillereitä joku tullut katsottua eikä tässä mitään ihmeellistä ollut - paitsi tietenkin Talvivaara itse, suuri suomalainen kusetus. Ei tätä oikein elokuva osaa arvostella tai edes ottaa elokuvana, se on vain fiktiivinen tulkinta, kuvaus ja selonteko asioista.

Sietämättömintä Jättiläisessä on suomalaisen elokuvan perisynti, epäselvä dialogi ja näyttelijöiden omituinen puhetekniikka. Ehkä tämä Suomessa opetaan toisin kuin esim. Brittein saarella, jossa näyttelijän kunnia-asia tuntuu olevan sanoa sanottavansa selkeästi ja kirkkaasti.

Suuria dramaattisia hetkiä ja tunnelman tihennyksiä Jättiläisessä ei ollut, paitsi itse Talvivaara taustalla. Se on juuri näin, kaikki hinnalla millä hyvänsä. Lakia ei rikota tai edes valehdella – ollaan vain hiljaa ja hymyillään. Lain silmissä ei tehdä väärin, mutta hoidetaanko asioita moraalisesti oikein, siinä onkin itse kullakin miettimistä.

Pääosissa: Joonas Saartamo, Jani Volanen, Peter Franzén, Saara Kotkaniemi, Elena Leeve, Pertti Sveholm.

Ei tuossa loogisesti ole järkeä, että satoja miljoonia euroja polttamalla ja luonnolle ikuisen tuhon aiheuttamalla saadaan järkyttävällä uhrauksella töitä " muutamille " .

Ihminen ottaa sitten tämän työpaikan vastaan ja sulkee silmänsä, kun ei muuta voi, on lapsia, lainaa, velkaa, talo pitäisi rakentaa ja pari autoa saada pihaan.  

Pekka Perä tuomittiin 13. toukokuuta 2016 Kainuun käräjäoikeudessa ympäristön turmelemisesta 90 päiväsakkoon. Samalla Talvivaaran Kaivososakeyhtiö tuomittiin myös 300 000 euron yhteisösakkoon ja menettämään valtiolle taloudellisena hyötynä 3,5 miljoonaa euroa.

Perä tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa 2. kesäkuuta 2017 kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja 40 päiväsakkoon vuosina 2011–2013 tapahtuneista tiedottamisrikoksista.

...mutta otapa näistä selvää. Joidenkin mielestä Talvivaara ja Perä joutuivat ajojahdin kohteeksi...

Elokuvana Jättiläinen ei ole mitenkään ihmeellinen. Tuli vain Asian vuoksi katsottua.

3/5.

Talvi-iltapäivä

Talvinen Isorakka

Talvinen Isorakka valmistautuu illantekkoon. Isorakan maasto on vielä säästänyt Rovaniemen ympäristöpyöveleiltä.

Tilhet

Joukko tyytyväisen oloisia ja rauhallisia tilhiä murkinalla ja nauttimassa auringonpaisteesta Ounasvaaran kupeessa.  

Ounasvaaran Juhannuskallio huiputettu ‎23. ‎helmikuu‎ta ‎2018, ‏‎15:37!

Ounasvaaran tipejä

Lotta-patsas Rovaniemelle

Lotta Svärd oli vuosina 1920–1944 toiminut suomalainen naisten vapaaehtoisuuteen pohjautuva maanpuolustustyön tukijärjestö. Järjestö perustettiin tukemaan suojeluskuntia. Sotavuosien 1939–1944 aikana lotat toimivat lukuisissa erityyppisissä maanpuolustusta tukevissa toimissa ja vapauttivat noin 25 000 miestä sotilaallisiin tehtäviin. Järjestö lakkautettiin Moskovan välirauhan ehtojen perusteella Liittoutuneiden valvontakomission vaatimuksesta vuonna 1944. Liittoutuneiden valvontakomissio puolestaan Suomessa oli vain ja ainoastaan Neuvostoliitto ts. Forssa lähti Neuvostoliiton linjoille.

Sodan jälkeen vapaaehtoisen puolustustyön historia politisoitui. Vasemmisto arvosteli lakkautettuja suojeluskuntajärjestöä ja Lotta Svärdiä, leimaten ne fasistisiksi ja epäisänmaallisiksi. Vuosina 1945–1948 Punainen Valpo vainosi opettajina toimivia lottia, vaatien heitä erotettaviksi taantumuksellisuuden vuoksi. Monet lotat polttivat lottapukunsa ja lottatoimintaan liittyvät paperinsa.

Suomessa suhtauduttiin Lotta Svärd -järjestöön kielteisesti vuosikymmeniä, mikä näkyi esimerkiksi kirjallisuudessa, kuten Väinö Linnan vuonna 1954 julkaistussa Tuntematon sotilas -romaanissa ja Paavo Rintalan 1963 julkaistussa Sissiluutnantti-kirjassa, jotka esittivät lotat kielteisessä valossa. Lotta Svärdin jäsenet olivat sitoutuneet puolustamaan kristillis-siveellisiä arvoja, ja lottien esittäminen lottaihanteensa pettäneinä seksuaalisina naisina loukkasi heitä syvästi.

1960–1970-luvuilla vasemmistolaisessa kulttuurielämässä arvosteltiin sotaveteraaneja ja lottia kovin sanoin. Sotaveteraanit nähtiin hyökkääjinä ja lotat fasisteina.lähde? Vuonna 1969 Eino S. Revon johtaman Yleisradion ohjelmaneuvosto hylkäsi Kirsti Penttisen tekemän Lotta Svärdiä myönteisessä hengessä käsittelevän radio-ohjelman.

Ohjelmaneuvoston puheenjohtaja, SKDL:n edustaja Toivo Pohjonen sanoi Lotta-Svärdiä erittäin taantumukselliseksi ja neuvostovastaiseksi järjestöksi ja hän piti ohjelman esittämistä tarpeettomana. Sdp:n edustaja tutkimussihteeri Paavo Lipponen piti Lotta-Svärd järjestöä puolifasistisena järjestönä, mutta oli valmis hyväksymään ohjelman, mikäli se esitettäisiin tarpeeksi kriittisellä tavalla.

Kuvanveistäjä Nina Sailon valmistama Lotta-patsas paljastettiin Lappeenrannassa 7.9.1985, patsaaseen oli kaiverrettu teksti ”Suomen lotille 1939–1944. Aseveljet” ja teksti ”Muista menneitten sukupolvien työ”. Äärivasemmisto hyökkäsi voimakkaasti patsasta vastaan, perustellen patsaan symboloivan 1920–1930-lukujen ”vastenmielisen tunkkaista ilmapiiriä” ja fasistista perintöä, joka nähtiin uhkana Suomen ja Neuvostoliiton välisille rauhanomaisille suhteille, sekä loukkaavan maiden välisen välirauhansopimuksen henkeä. Vastustuksen perusteluna käytettiin myös Lotta Svärdin vastuuta ”valkoisesta terrorista” ja Lotta Svärdin taistelua Venäjää vastaan, Saksan rinnalla. Patsashankkeesta tiedotettiin neuvostoliittolaisille ja asiaan ottivat kantaa Leningradin puoluejohdon edustaja sekä suurlähetystö.

Lottien virallinen maineenpalautus tapahtui syyskuussa 1991, jolloin Finlandia-talossa järjestettiin Lotta-Svärd-järjestön 70-vuotismuistojuhla. Pääministeri Esko Aho puhui tilaisuudessa, tuoden mukanaan valtiovallan tervehdyksen ja kiitoksen lottien tekemästä työstä, todeten Lotta Svärd -järjestön lakkautetun pakon edessä.

Lottien lisäksi rintamalla työskenteli myös Punaisen ristin hoitajia, sotilaskotisisaria ja työvelvollisia naisia. Tutkija Kaija Heikkinen on huomannut, että jopa noin puolet rintamanaisista oli muita kuin lottia. Heikkisen mukaan erityisesti työvelvollisista on usein puhuttu vähättelevään sävyyn ja hän ihmettelee, että lottien ja työvelvollisten naisten välillä oli niin suuri juopa. Työvelvolliset naiset joutuivat jopa törkeän syrjinnän kohteeksi. Hänen mukaansa tämä johtui työvelvollisten vasemmistolaisesta taustasta, kun taas Lotta Svärd oli oikeistolainen järjestö.

Olen asian puolesta - periaatteessa, mutta en ole täysin vakuuttunut siitä, että juuri Rovaniemi on oikea paikka lottapatsaalle. Rovaniemihän ei ollut mikään varsinainen lottakeskus sodan vuosina.

Sen sijaan Rovaniemi oli Saksan 20. Vuoristoarmeijan päämajakaupunki 15.9.1944 saakka, jolloin Neuvostoliiton Valvontakomission vaatimuksien ja uhkailujen painostamana Suomen oli aloitettava sotatoimet Lapista perääntyviä saksalaisia joukkoja vastaan vetätymisen sujuessa siihen saakka sovitusti saksalaisten kanssa ilman taisteluja. Tuloksena kaikesta oli Lapin täydellinen tuho, myös Rovaniemen.

On tärkeää, että rovaniemeläiset saavat oikeaa tietoa historiastaan, kun patsashanketta ajetaan eteenpäin. Vaarana on, että kommunistit ja äärivasemmisto aktivoituvat myös Rovaniemellä. Äärivasemmisto käynnistänee ikuisen mantransa - olivatko lotat natseja? kun kuulee hankkeesta. Mitään riitapesäkkeitä ei kukaan kaipaa Rovaniemellä.

Joillekin historialliset faktat eivät vain kelpaa.

Lottia, suomalaisia naisia, kohdeltiin kuin koiria, silloin kun koiria kohdellaan huonosti, sodan jälkeisinä vuosina. Valtiollinen anteeksipyyntö lotilta olisi paikallaan. SDP:n edustaja tutkimussihteeri Paavo Lipponen piti aikoinaan Lotta-Svärd järjestöä puolifasistisena järjestönä

Mikään vääryys patsas ei olisi.

Rovaniemi haluaa Forssaan suunnitellun Lotta-patsaan

Jaakko Salo - Marskinpa miehiä

Tuntematon sotilas ( Aku Louhimies, 2017 )

En ryhdy sen enempää analysoimaan Aku Louhimiehen Tuntematonta ( 2017 ) , mutta ihan huolellisesti tehtyä kotimaista sotaelokuvaa. Vertailulta ei tietenkään voi välttyä, mutta Louhimiehen Tuntematon on eräänlainen elokuvan stilisointi, päivitys nykypäivään ja myös nykyajan katsojalle ja nuorisolle.

Miksi aina soditaan pöheiköissä? Kai Syvärin sota oli enemmän korpisotaa, mutta taisteluympäristön kuvaamiseen voisi käyttää enemmän voimavaroja. Kun sitä sotaa käydään maastossa, luonnossa, ei filmillä.

Varmasti Louhimies on katsonut Terrence Malickin Veteen piirretyn viivan ( 1998 ) , jossa amerikkalaiset käyvät epätoivoista ja voittoisaa Guadalcanalin taistelua 1942 -1943 Tyynellämerellä. Malickin työ on psykologisen ja filosofisen sotaelokuvan aatelia. Eittämätön mestariteos.

Louhimiehen Tuntematon ei ole mestariteos, mutta se on suhteellisen hyvä elokuva.

Rokka oli paras ( Eero Aho ) ja hänen tarinansa. Jussi Vatanen on hyvä Koskela. Aku Hirviniemi on myös yllättävän hyvä Hietasena. Samuli Vauramo hyvä Lammio. Tätä uutta suomalaista näyttelijäkaartia, joiden töitä ei kauheasti ole tullut seurattua, koska he eivät esiinny yleensä hyvissä kotimaisissa elokuvissa - jos sellaisia on, voisi kärkevästi sanoa.

Amatöörimäinen puuhastelu puuttui elokuvasta. Näkee, että ammattiohjaaja on asialla. Tosin hänen sanomansa jää hieman epäselväksi. Sota on tietysti kauheaa ja siinä kuolee ihmisiä, mutta sotaa voi kuvata monella tapaa.

En varsinaisesti kaivannut joitain avainkohtauksia ( Edvin Laine ) eikä siviilijaksot häirinneet. Kyllä Laineen Tuntematon on silti se ainoa oikea, siinä on henki ja sanoma. Sitä voi sanoa jo melkein dokumentiksi sodan vuosista. Sitä tulen katsomaan jatkossakin.

Louhimiehen Tuntematon ei säväyttänyt. Siinä oli joitain hyviä ja hiljaiseksi vetäviä kohtauksia, mutta sitä vaivasi jokin, kuin ohjaaja ei olisi uskaltanut tai olisi ottanut varman päälle.

Mielestäni Timo Koivusalo onnistui paremmin filmatessaan uudet versiot ja tulkinnat Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaanista vuosina 2009 ja 2010. Kiitos lähinnä loistavan näyttelijäkaartin.

Ihan ei leikkauskaan natsaa Louhimiehellä. Välillä liian hätäistä. Kohtaukset eivät jää elämään. Lehdosta jää kertomatta paljon, kovennetun seisominen ilmahyökkäyksen aikana, kiinnijääminen muonavarkaudesta ja keskustelu Lammion kanssa. - Mikä röyhkeys! Jää vähän yhdentekeväksi koko Lehdon kuolema. Samoin koko henkilö. Jussi Vatanen ei pärjää Kosti Klemelälle eikä Risto Tuorilalle Koskelana vaikka aika hyvä onkin.

Säveltäjä Lasse Enersen on ottanut lähes samoja sävelteemoja Veteen piirretystä viivasta. On toki Louhimiehen Tuntemattomassa paljon hyvääkin. Miehen paras elokuva. Se on kuitenkin tehty varmalle pohjalle, ohjaajansa tulkinta. Ei huono sellainen. Näkisin mielelläni jo muutakin kotimaista sotaelokuvaa. Kukaan ei uskalla tarttua Lehväslaihon kaukopartiokirjoihin. Nykyään kun sotaelokuva pitää esittää " voi kauhia " - tyyliin. 

Hrutsev ilmoitti aikoinaan, että Neuvostoliitto menetti talvisodassa miljoona miestä. Jatkosodan virallinen luku liikkuu jossain 700 000 - 800 000 miehessä kaatuneina ja haavoittuneina. Kuka Neuvostoliiton ilmoittamia tappiolukuja uskoo? Jos kk-miehetkin tappoivat heitä päivä- ja viikkokaudet Taipaleessa kasvot valkoisina. Eli joku venäläisiä on tappanutkin sodassa. Tehnyt niitä sankaritöitä. 

Jos Louhimiehen Tuntemattomasta on vielä tulossa pitkä tv-sarja, niin elokuva on tavallaan osiensa summa, leikattu versio kokonaisuudesta. Robinin näyttäytymisosa elokuvassa on tehty vain kosiskelemaan nuoria katsomaan elokuva. Toisaalta ihan hyvä asia.

Jotain 3,5/5 ehkä...hyvä elokuva, mutta odotin jotain muuta, ehkä katsomiskokemus syvenee useammalla katsomakerralla. Laineen Tuntematonhan on osa sielunmaisemaani, katsonut sen varmasti kolme neljäkymmentä kertaa ja osa suomalaisuuttani. Louhimiehen elokuvasta puuttui myös vapauttava huumori lähes täysin. 

Ilman huumoria ja sutkautuksia tuskin monet veteraanit olisivat selvinneet selväjärkisinä sodan vuosista.

Hyvää Louhimiehen Tuntemattomassa sotilaassa on se, että se on houkutellut ihmisiä katsomaan sitä, katsojaluvut ovat jo huikaisevat ja kenties tätä kautta ihmiset ja nuoret varsinkin kiinnostuvat vielä ottamaan selvää Suomen historiasta. Jos ihmisellä ei ole tajua ja tietoa historiastaan, hän ei oikein ole kiinni missään, eikä ymmärrä, miksi täällä oikeastaan yhdessä ja yksimielisenä pitäisi hommia tehdä.

Syönyt sika ei tiedä syömättömän päivistä. Eikä edes välitä tietää.

Lisää kuvateksti

US - Näkökulma: Suvi Lindénin touhut ovat keskisormea työttömille

Välirakan valo

Ounasvaaran maisemia

Kosmisia hiukkasia ilmassa jo keväästä

Vasemmalla Lainaanranta, oikealla kaukaisuudessa Vennivaara

Jätkänkynttilä

Ounasvaaran heijastuksia

Lumiukkoja ja yksi lumineiti

- Hei! Olekkosie se kuukkelimies?
- Juu. Mistä arvasit?
- Ounasvaaran hevosmiesten tietotoimisto kertoi.
- Onko tuo sitä lumiukkohuumoria?
-Jee...

- Teiltä ei sitten saa missään olla rauhassa! Mene muualle  tyhyjää pärräämään!
- I have my rights.
- Sula pois!

- Me tullaan teille illalla kylään.
- Edellytän teiltä sulavaa käytöstä.

- Bailamo! Nukuin viime yönä vain kaksi tuntia! 

Snap - Exterminate

Ystävyydestä

Menikö ohi jokin amerikkalainen höpöhöpö-juttu, joka koski ystävyyttä?

Määrittelen hyvän ystävän.

Hyvälle ystävälle voi soittaa yölläkin. Hän on myös valmis kuuntelemaan jaarittelujasi, olitpa sitten selvin päin tai kännissä.

Hyvä ystävä ei sinua kuunnellessaan naputtele hermostuneesti sormiaan odottaessaan puheenvuoroaan, jotta pääsee itse ääneen kertomaan pitkästyttävästä elämästään eikä pyöräyttele jutuillesi silmiään.

Hyvällä ystävällä on aina lainata taskurahaa 40 - 60 euroa eikä takaisinmaksulla ole kauheaa kiirettä.

Hyvä ystävä ei vaadi sinulta mitään eikä pyydä sinua mihinkään, esim. talkoisiin tai "taide"-elokuviin.

Hyvä ystävä ymmärtää olla hiljaa ja jättää sinut rauhaan.

Jos käy, niin ei jää haisemaan ja tuo kahvipakan mukanaan, mieluummin Presidenttiä. Pullat eivät myöskään olisi paskemmat.

Hyvän ystävän voi pudottaa Facebook-kavereista yhtäkkiä eikä hän loukkaannu siitä.

Joskus hyvän ystävän luo saattoi ajaa yöllä taksilla ja hän jopa maksoi sen.

Jos ystäväsi kestää kaiken tämän, häntä voi jo pitää jonkinlaisena ystävänä.

Ystävyyden yksi meriitti on myös pitkäaikainen tunteminen. Viidessäkymmenessä vuodessa ihmisen oppii jotenkin tuntemaan ja ehkä häneen voi jo hieman luottaa.

Ystävä ei sano ei. No, naisystävä saa tiettyyn asiaan sanoa, mutta suotavaa olisi kyllä tässäkin tapauksessa...

Ruotsalaisia kultanaisia

Ruotsalaisia kultanaisia; Hanna Öberg, Charlotte Kalla, Stina Nilsson. On se kumma, että se jätteskräll! tulee aina Ruotsista. Tuttua ja tyypillistä ruotsalaista voittamisen kulttuuria ja tappion vihaamista. 

Kisojen kovin paukku - Öberg.

Jos toteaa, että Kaisa Mäkäräinen on hiihtänyt kymmenen henkilökohtaista ampumahiihtomatkaansa olympialaisissa ilman mitalia, se ei ole arvostelua vaan fakta.

Pakkaskuvia muutaman viikon takaa

Ounasvaaran töyhtötiainen

Korkiavaaran kohtalo

Korkiavaarasta vielä. Olen lisännyt/kopioinut jutun loppuun Heikki Luiron ( kesk ) jutun Lapin Kansassa. Sitä on ilmeisesti turha linkittää tänne Lapin Kansan harrastaman maksumuurin vuoksi. 

Korkiavaarasta tänään:

Aika vähättelevä lausunto lyö kättä ympäristöpyöveleiden ja metsänraiskaajien kanssa. Asutuskeskuksien ympärillä pitäisi periaatteessa olla suojavyöhyke, joka tulisi säilyttää luonnontilassa ja suojella ylimääräisiltä toimenpiteitä. Kaavoitus laajenee kaupungin laajentuessa, se taas on väistämätöntä, mutta sekin voidaan ohjata alueille, jos on hyvä asua, mutta luonto säästyy.

Surullinen esimerkki vaaramaiseman tuhoamisesta on Korkalovaara. Korkalovaara olisi upea vapaa-ajanviettopaikka, jos sen laki olisi jätetty rakentamatta. Yleensä muualla Suomessa on rakennettu vaarojen alle ja säästetty vaaramaisemat, mutta Rovaniemellä asia on juuri päinvastoin.

Surullinen on myös Linnuntien asuntoalue, joka puskettiin Ounasvaaran parhaille paikoille ja metsäkankaille ylärinteeseen n. 600 metrin päähän Isorakan ainutlaatuisista maisemista. Näin tärveltiin isorakan maisemalliset ja matkailulliset arvot.

Outoa, että säästäminen on syy siihen, että Rovaniemen lähiluontoa voidaan turmella pala palalta.

Korkiavaarasta ei tietenkään ymmärrä mitään rovaniemeläinen, joka koskaan ei ole siellä käynyt retkeilemässä, nauttimassa hiljaisuudesta ja kuvaamassa upeita näkymiä mm. Kemijokilaaksoon päin.

Itäpuolen tien varressa ennen Tavivaaran risteystä oleva vanha kivikuru on ainutlaatuinen paikka.

Kohtalaisen arvokas kallioalue, heh heh. Kukahan tämänkin määritelmän on keksinyt?

Yksi Rovaniemen luontoystävällisyyden merkillisyyksiä on äkkiä runtattu maakuntakaavan muutos, jossa maakunnallisesti arvokkaan maisema-alueen merkintä poistettiin Ounasvaaralta. Maakuntahallinnon virkamiesten selitys oli tragikoominen: ”maisemakuva muuttuu, ja siksi maisemalliset arvot ovat varausperusteena kyseenalaisia”.

Rovaniemi ei todellakaan ole mikään lähiluontoaan ja lähiympäristöään kunnioittava ja suojeleva ympäristökaupunki. Talviurheilu- ja matkailukaupunkina sillä tulisi olla selkeä suojeluohjelma luontoaan kohtaan, jolla se voisi ylpeillä kaupunkiin maailmalta virtaaville turistiryhmille.

Raha kuitenkin puhuu Rovaniemellä, ostaa ja tuhoaa luontomme ympärillämme.

Juhani Valli

....................................

Heikki Luiro (kesk.)

Seppo Väinönheimo on huolissaan Rovaniemen vaaroista (UR 3.2.). Minäkin luontoihmisenä usein mietin, että pitääkö ihmisen ryskätä luonnossa.

Rakentamisessa tarvitaan maa-aineksia. Potentiaaliset sora-alueet ovat kortilla. Siirrymme murskatun aineksen käyttöön. Haittana on kallion irrotuksen ja murskauksen korkea kustannus. Hyöty on, että jäljelle jää puolet pienempi kuoppa. Murske on paljon tehokkaampaa maanrakennusaineena kuin sora.

Korkiavaara on lähellä Rovaniemeä, mikä on etu kuljetuskustannuksessa. Alueen lähellä ei ole asutusta eikä loma-asutusta. Ottoalueen ja tien väliin jää leveä metsäinen suojavyöhyke.

Vaara ei sisällä muinaismuistoja eikä suojeltavia luontoarvoja. Poski-hankkeessa (pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittaminen) vaara on arvotettu kohtalaisen arvokkaaksi kallioalueeksi.

Ympäristölautakunta tiedosti myös vaaralla olevan jonkin verran oma-aloitteista virkistyskäyttöä muun muassa hyvien näköalojen takia. Valitettavasti tuo idylli nyt osittain särkyy – niin meillä täällä elossa joskus käy!

Kartoitamme kaikki kuntamme soranotto- ja murskausalueet kokonaiskuvan saamiseksi. Ympäristölautakunta pitää osaltaan huolen, että Rovaniemellä ei tapahdu merkittävää ja laajaa luonnon tuhoamista.

Vahtikoira: Rovaniemen luontohelmi vaarassa

Ps. Kirjoitin jutun siis kommentiksi Luiron jutun perään Lapin  Kansan digilehteen. Lapin Kansa näyttää kuitenkin edustavan  monessa asiassa mieluummin tunkkaista ja vanhakantaista sensuuria kuin uutta ja raikasta sananvapautta ja tasa-arvoista demokratiaa. Valitettavasti. Jonkinlaista vallankäyttöä ja ylimielisyyttäkin lehden " sananvapaudessa " on  nähtävissä.

Pet Cat - Saturday Night Live

Stalinin vainot ovat tapahtuneet oikeasti.

Ehkä jotkut ajat Suomessa ovat ohi, mutta toiset ajat ovat tulleet tilalle. On harmi, jos tulevat sukupolvet jäävät ( osa nykyisistäkin on jäänyt jo tai jätetty ) epätietoiseksi ja tietämättömiksi Stalinin ajat terrorista ja puhdistuksista, vankileirien saaristosta Siperiassa ja muuallakin.

Yle esittää kiitettävästi ja joskus tulee tunne, että liikaakin dokumentteja natseista ja keskitysleirien kauhuista Saksassa ja sen miehittämillä alueilla. Suomalaiset keskitysleirit muistetaan mainita aina.

Stalinin keskitysleireistä vaietaan lähes säännöllisesti. Nythän ovat uudet ajat tulleet tilalle. Putinin kiihkokansallismielinen hallitus ja kansa itsekään ei varmasti haluaisi mädän totuuden penkomista esille.

Venäjä kirjoittaa historiaansa uusiksi.

Toivottavasti Suomessa media ja kansalaiset vaalivat oikeaa totuutta ja saavat myös kertoa sen. Toki Suomessa on asiasta paljon kirjallisuutta ja tietoa esillä.

Sofi Oksanen osti Vankileirien saariston, neuvostoliittolaisen kirjailijan Aleksandr Solženitsynin kirjoittaman kolmiosainen teoksen Neuvostoliiton vankileirijärjestelmästä Gulagista, julkaisuoikeudet, ja teos ilmestyi huhtikuussa 2012 hänen kustantamonsa Silberfeldtin kautta huhtikuussa 2012 nimellä Gulag – Vankileirien saaristo.

Sofi Oksastakin on Suomessa moitittu siitä, että hän ei osaa kirjoittaa kuin Neuvostoliiton, Venäjän ja Baltian maiden asiasta.

Eikö hän saisi?

Itse jaksan ihmetellä, miksi Uwe Tellkampin kirjaa Der Turm ( Torni ) ei saa suomennettua. Mikä estää?

Der Turm eli Torni kuvaa DDR:n loppuvuosia porvarismiljööstä käsin. Romaanin tapahtumat sijoittuvat dresdeniläiseen huvilakaupunginosaan, jossa asuu hyvin boheemia ja kultivoitunutta väkeä. Tellkamp valottaa dresdeniläisen älymystön kautta yhteiskunnallista rappeutumisprosessia, joka päättyy lopulta DDR:n kaatumiseen.

Der Turm julkaistiin jo 2008. Hesari sentään sai kirjailjasta aikaiseksi jutun, jossa häntä epäiltiin plagiaatista erään lyhyen kohtauksen merkeissä. Sen jälkeen Suomen kirjallisissa piireissä on vallinnut hiljaisuus Tellkampin kirjaa

kohtaan.

En halua uskoa mihinkään sensuuriin, mutta Suomessa elää yhä vaikutusvaltaisia DDR:n tunnustuskomitean jäseniä, joille DDR edusti sosialistista ihannevaltiota.

- Nyt on toisenlaiset ajat, 

- Minkähänlaiset?

- Toisenlaiset.

( Ilari Tapion artikkeli Lapin Kansassa, 10.2.2018  )

Johtajan päiväkäsky

Työtön ei saa asioida kirjastossa virka-aikana vaan hänen on oltava työnhaussa.

Työtön ei saa istua virka-aikana ( 08.00 - 16.00 ) missään julkisilla paikoilla, ikkunalaudoilla ja tuoleilla jne syömässä proteiinipatukkaa vaan hänen on oltava työnhaussa. Työttömän on jatkuvasti haettava työtä, jota ei ole ja josta ei makseta palkkaa. Jos hän ei töitä löytäisikään, hänen on oltava lähtevinään aamulla töihin ja tekevinään sitä. On kuitenkin aivan sama, mitä työtön tekee. Rankaisemme häntä kuitenkin.

Johtajan päiväkäsky 3/2018.

Näkötornin näkymisiä ja kuulumisia

Rauhaisaa Ounasvaaran näkötornin laavulla. 

Veri lakkasi heti vuotamasta korvista, kun samaa sanaa parkunut kiinalainen poikalapsi poistui isänsä harteilla laavulta. Korvat herkistyy omien hiljaisuusreissujen ansiosta. Olisiko se sana ollut - mehuuuu...tai paleleeee...ellellleee...

Tiedoksi mielensäpahoittajien ammattilaisliigaan kuuluville - kärjistetty ilmaus.