Amazon ( Mika Kaurismäki, 1990 )

 

Mika Kaurismäen elokuvista olen yleensä pitänyt aina. Akin elokuvat ovat hieman, kun yhden on nähnyt, on nähnyt kaikki. Matti Pellonpään myötä katosi Akin elokuvien sielu. Mikan Amazonia katsoessa periaatteessa odottaa koko ajan, että jotain alkaisi tapahtua. Francis Ford Coppola oli jo aikaa sitten ohjannut Ilmestyskirja.Nyt -elokuvan, joka käsitteli mm. viidakon hulluksi tekevää vaikutusta länsimaiseen mieleen. Amazon on periaatteessa myös sotaelokuva; ihminen käy sotaa luontoa vastaan. Mika oli ekokriittisessä ajattelussaan edellä muita. Varsinainen poikkeus suomalaisessa elokuvassa, ei huono, mutta tyhjyyttä täynnä. Hauskaa on nähdä Bond-roisto Robert Davi roolissaan. Mies näyttää ottavan homman tosissaan eikä huono ole Rae Dawn Chongkaan. Kari Väänänen nyt on yksi suomalaisen miesnäyttelemisen tukipilareita, aina ollut. Amazonin tuho on edelleen käynnissä, ilma- ja merivirrat muuttumassa, mutta ihminen elää kuin viimeistä päivää. Ja viimeinen päivähän ihmiskunnalla on menossa, tuo päivä on vain se pisin päivä tajuttavaksi.

Joskus 90-luvulla tuli katsottua...

Amazon ( Mika Kaurismäki, 1990 ) 3/5

Three Outlaw Samurai ( Hideo Goha, 1964 )

Three Outlaw Samurai kertoo kyläläisistä, jotka kaappaavat korruptoituneen virkamiehen tyttären vaatiakseen verohelpotusta, ja kolmesta palkkasoturista, jotka päätyvät puolustamaan heitä. Tarina käsittelee vahvasti oikeudenmukaisuutta, kunniaa ja luokkataistelua.

Hideo Gohan ohjaama Three Outlaw Samurai (1964) kertoo myös ahneudesta, pelkuruudesta ja petoksesta. Lojaalisuus ja kunnia ovat samurain elämä, miekan tie. Kun samuraijärjestelmä romahti Japanissa, tienoot täyttyivät yhtäkkiä työttömistä samuraista, ronineista, jotka eivät osanneet muuta kuin sotia ja tappaa toisiaan,

Varsinaisia palkkasotureita miehet eivät ole, vaan vapaita, työttömiä persaukisia kulkijoita, entisiä samuraita. Kunniakoodi ei kuitenkaan ole heistä minnekään kadonnut.

4/5

 

The Snow Woman ( Tokuzo Tanaka, 1968 )

 

Yuki-onna (jap. 雪女, "luminainen") on japanilaisen mytologian lumenhenki, joka väitetysti esiintyy lumisina öinä tai lumimyrskyjen aikana. Hahmo tunnetaan Japanissa laajalti, mutta uskomukset sen esiintymisajankohdista, käyttäytymisestä ja alkuperästä vaihtelevat alueittain.

Iwaten prefektuurissa sijaitsevassa Tōnossa ja joillakin muilla paikkakunnilla uskotaan, että yuki-onna ilmestyy vain tiettynä päivämääränä. Iwaten ja Miyagin prefektuureissa yuki-onnan nähneiden ihmisten sielujen uskotaan lähtevän ruumiistaan. Aomorin prefektuurissa yuki-onnan käytöksen väitetään muistuttavan toista myyttistä hahmoa ubumea, joka pyytää ihmisiä pitelemään sen vauvaa sylissään.

Yuki-onnan sanotaan vaihtelevasti olevan joko lumen henki tai lumeen kuollut nainen. Yamagatan prefektuurissa hänen uskotaan olevan taivaasta pudonnut kuun prinsessa.

Luminainen on Tokuzō Tanakan ohjaama ja Daiei Filmin tuottama japanilainen fantasiakauhuelokuva vuodelta 1968. Elokuva on laajennettu sovitus Yuki-onna-novellista sellaisena kuin se esiintyi Lafcadio Hearnin vuoden 1904 kokoelmassa Kwaidan: Stories and Studies of Strange Things.

The Snow Woman ( Tokuzo Tanaka, 1968 ) 5/5

Lady Snowblood 2: Love Song of Vengeance - Shurayukihime: Urami Renga ( Toshiya Fujita, 1974 )

 

Shurayukihime: Urami Renga, tunnetaan myös nimellä Lady Snowblood 2: Love Song of Vengeance, on Toshiya Fujitan ohjaama japanilainen elokuva vuodelta 1974 ja jatko-osa elokuvalle Lady Snowblood pohjaten edelleen manga-tarinaan jossa tyttärestä kasvaa kostajahahmo. Siinä missä ensimmäinen elokuva keskittyy suoraviivaiseen kostonhimoon, jatko-osa on enemmän poliittinen draama. Yuki (Meiko Kaji) pakotetaan salaisen poliisin palvelukseen, ja elokuva käsittelee anarkiaa, nationalismia ja yksilön vapautta.

Upea Meiko Kaji jää hieman tässä verimöyhyssä paitsioon, mutta nousee taas lopussa Lady Snowbloodiksi viimeisin päälle. Ei ehkä niin hyvä kuin ykkösosa, mutta 70-luvun kulttielokuvia, joista Suomessa ei paljoakaan tiedetä.

3/5

Lady Snowblood - Shurayukihime ( Toshiya Fujita, 1973 )

 

Lady Snowblood

Alkuperäinen nimi - Shurayukihime

( Toshiya Fujita, 1973 )

Lady Snowbloodin traaginen, tappavan tehokas taival ja pakkomielle tappaa vanhempiensa häpäisijät heijastaa hyvin japanilaista kulttuuria, jossa kunnia ja velvollisuudet ohjaavat ihmisten kohtaloita tehokkaammin kuin mitkään ulkoiset pakotteet. Giri, kunniavelka, on maksettava ja esi-isien suvun sälyttämä tehtävä suoritettava, olivat sen seuraukset henkilökohtaisella tasolla kuinka traagiset tahansa.

Eipä ihme, että Tarantino on tästä imenyt vaikutteita Kill Bill-elokuviinsa, jotka jäänevät ikuisesti katsomatta.

Meiko Kajin herkän vähäeleisesti tulkitsema päärooli on aika lailla täydellisen onnistunut. Upea japanilainen elokuva, jossa veripalttua kyllä riittä ylenmäärin, mutta kostotarinana eeppinen.

4/5

Meiko Kaji on japanilainen näyttelijä ja laulaja. 1960-luvulta lähtien hän on esiintynyt yli 100 elokuva- ja televisioroolissa.

Äiti lupas keskustaa

 

Elokuvat

 Lauri-Matti Parppein ohjaama kotimainen elokuva Jossain on valo joka ei sammu (2025) keräsi teatterilevityksessä yhteensä noin 5 470–5 616 katsojaa. Näinhän se yleensä kulttuurissa menee...Mielellään itseään julkisuuteen tyrkyttävä Stubb löysi tiensä tännekin, ilmeisesti kutsuttuna. Presidentiltä pitäisi kysyä, onko hänen nähnyt elokuvan ja soittanut sen tekijöille.

Rurouni Kenshin ( Keishi Otomo, 2012 - 2021 )

 

Tappaja-Battosai

Rurouni Kenshinin (tunnetaan myös nimellä Samurai X) näytellyt elokuvat muodostavat viisiosaisen sarjan, joka seuraa entisen salamurhaajan Himura Kenshinin tietä kohti sovintoa. Elokuvat on ohjannut Keishi Ōtomo ja pääosaa näyttelee Takeru Satoh.

Elokuvat julkaisujärjestyksessä

Tämä on yleisin tapa katsoa sarja, sillä se noudattaa elokuvien alkuperäistä tuotantojärjestystä.

Rurouni Kenshin (2012) – Tunnetaan myös nimellä Rurouni Kenshin: Origins.

Rurouni Kenshin: Kyoto Inferno (2014) – Ensimmäinen osa Shishio Makoto -tarinakaaresta.

Rurouni Kenshin: The Legend Ends (2014) – Suora jatko-osa Kyoto Infernoon.

Rurouni Kenshin: The Final (2021) – Kenshinin menneisyys palaa vainoamaan häntä Enishi Yukishiron muodossa.

Rurouni Kenshin: The Beginning (2021) – Esiosa, joka kertoo Kenshinin ajasta salamurhaaja Battosaina ja hänen ristinmuotoisen arpensa alkuperästä.

JV: Olen katsonut neljä ensimmäistä tässä pikkuhiljaa ja The Beginning on vielä katsomatta, Katsottu 12.3. Hurjaa samuraimättöä uuden ajan kynnyksellä Japanissa, kun vanhat samuraiperinteet ovat katoamassa. Takeru Satoh on Tappaja-Battosai, joka tekee tiliä menneisyytensä kanssa. Värikäs henkilögalleria ja hurjia yhtenottoja, kaksintaisteluja ja valtavaa ylivoimaa vastaan. Konnagalleria on aika eeppinen. Kyllähän se varmasti tässäkin on ollut, että on oltava nuori ja nopea kuten huippu-urheilussa. Vanhat jäävät jalkoihin ja keski-ikäisetkin. Kenshin käyttää takateräistä miekkaa, sillä hän on vannonut hallituksen tappotöiden jälkeen, että ei tapa ketään enää koskaan. Syy siihen selviää lopulta.

Sarjan perusta on: Rurōni Kenshin (jap. るろうに剣心) on Nobuhiro Watsukin luoma fiktiivinen manga-sarja.

Tarina sijoittuu Meiji-kauden alkuun ja kertoo samuraista nimeltä Himura Kenshin (緋村　剣心), joka kaoottisen vallankumouksen (Bakumatsun) aikana tunnettiin pelättynä palkkamurhaajana "Hitokiri Battōsai":na. Sisimmässään Kenshin on kuitenkin rauhaa rakastava mies, ja sodan loputtua hänestä tulee vaeltaja, rurouni, joka etsii keinoa hyvittää menneisyytensä auttamalla ihmisiä.

Takeru Satoh on paras.

Netflix

Nürnberg ( James Vanderbilt, 2025 )

 

Nürnbergin oikeudenkäynneistä kertova elokuva kulkee Suomessa nimellä Nuremberg. Levitysyhtiö myöntää, että nimi ei ole onnistunut. Nimistönhuoltajan mukaan se on harhaanjohtava. Niin se onkin. Kyseessä on Nürnbergin oikeudenkäynti.

Tehdään Saksasta suuri jälleen, niinpä niin, viittaukset nykypäivään ovat selkeitä ja ehkä karmaiseviakin. Russell Crowe on hyvä Göring, mutta Göringin omahyväisyys ja pöyhkeys loistavat poissaolollaan.

James Vanderbiltin ohjaus hyytää ja hiljentää vain kohtauksessa, jossa oikeudenkäynnissä näytetään autenttisia kuvia natsien keskitysleireistä.

Paljon hyytävämpi on Frank Pearsonin televisioelokuva Lopullinen ratkaisu vuodelta 2001. Tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo tammikuussa 1942 järjestetystä Wannseen konferenssista, jossa joukko natsi-Saksan eri virastojen ja järjestöjen edustajia sopi Berliiniin esikaupunkialueella sijaitsevassa huvilassa ”juutalaiskysymyksen lopullisesta ratkaisusta” eli juutalaisten joukkomurhaamisesta.

Kenneth Branagh on SS-Obergruppenführer Reinhard Heydrich; RSHA:n Böömin ja Määrin protektoraatin käskynhaltija. Hän vetää kokousta kylmäverisesti, hilpeästi ja loogisesti. Tuhottavat juutalaiset ovat pelkkiä esineitä ja logistinen ongelma.

Nürnberg hieman epäonnistuu pahuuden kuvauksessa. Rami Malek on Yhdysvaltain armeijan psykiatri Douglas Kelley, jonka tehtävänä oli tutkia Göringin ja muiden oikeudenkäyntiä odottavien natsien mielentilaa. 50-luvulla syntyneelle ja asiasta paljon lukeneelle , elokuvia ja dokumentteja nähneelle elokuvassa ei ole mitään uutta. Hollywoodin vika on, että se vääntää elokuviaan liikaa rautalangasta. On puhuttu jopa siitä, että elokuvia pyritään nykyisin tietoisesti yksinkertaistamaan, koska nykyihmiset eivät jaksa keskittryä mihinkään viittä minuuttia pitempään.

Lisäksi tavallaan Nürnberg pyörii liikaa Russell Crowen navan ympärillä, ei Göringin. Miesten kohtaamisessa, Göring ja Kelley, ei ole ytyä eikä otetta. Aika sliipattu tarina. Hyvä kertaus silti.

Tällainenkin on - Nürnberg on vuonna 2000 ensi-iltansa saanut kanadalais-amerikkalainen kaksiosainen televisiodokumenttisarja, joka perustuu Joseph E. Persicon kirjaan Nürnberg: Infamy on Trial ja kuvaa Nürnbergin oikeudenkäyntejä. Alec Baldwin on Robert H. Jackson, Brian Cox Hermann Göring. Olen nähnyt tämänkin. Brian Cox oli hyvä roolissaan.

Missään James Vanderbiltin elokuvan arvosteluissa ei ole viittauksia näihin kuvauksiin.

Nürnberg ( James Vanderbilt, 2025 ) 4/5 silti hyvänä kertauksena.

Shalako ( Edward Dmytryk, 1968 )

Niin vanha ja unohdettu western, Edward Dmytrykin vuonna 1968 ohjaama Shalako, että siitä ei löydy edes kunnon traileria. Taitaa olla ainoa Brigitte Bardotin ( 1934 - 2025 ) elokuva, jonka olen katsonut joskus 70-luvulla. Pari Bondia oli jo kai nähty ja täytyy sanoa, että Sean Connery ei sopinut pätkääkään lännenmieheksi. Itse elokuvakin oli aika onneton kohellus.

 

Myrskyluodon Maija ( Tiina Lymi, 2024 )

 

Oli kyllä vaikuttava ja koskettava elokuva; ehkä Myrskyluodon luonnon armottomuuden ja meren myrskyt olisi voimakkaammin voinut tuoda esille, mutta hienoa oli kyllä kuvauskin. Ehkä pikkaisen liian pitkä ja loppu tuli hieman töksähtämällä, mutta tarinahan on kaikille entuudestaan tuttu.

Amanda Jansson ja Linus Troedson ovat loistavia rooleissaan ja täydellinen pari kiviselle luodolle. Onneksi ei ketään kulunutta kotimaista parivaljakkoa tilalle. Elokuvan alkua on hieman moitittu hajanaisuudesta...ennen kuin luodolle päästään...mutta eipä siinä mitään vikaa ollut. Päähenkilöt ja yhteiskunnallinen tilanne taustoitettiin, ei ole ollut rapia naisen asema tuohon aikaan. Pakkonaimisiin ja toisen luokan kansalaisen status.

Luodolle tulevat sotilaat on hyvin kuvattu ja heidän olonsa saarella oikeastaan yksi elokuvan parhaita kohtauksia.

Amanda Jansson on Myrskyluodon Maijassa sisäistänyt täysin Maijan kapinallisen luonteen. En muista enää, oliko aiemmassa versiossa ja kirjassa Maija yhtä vastarannan kiiski...tai paremmin oman elämänsä nainen ja sankari.

Hieno elokuva. Kotimaista eliittiä.

Myrskyluodon Maija ( Tiina Lymi, 2024 )

4/5

Jonny Greenwood - River of Hills (Official Audio)

One Battle After Another ( Paul Thomas Andersson, 2025 )

 

Amerikan meno on mennyt sen verran villiksi ja väkivaltaiseksi, että mikään Paul Thomas Anderssonin One Battle After Another elokuvassa ei lyö yli. One Battle After Anotherin voisi tiivistää: poliittisesti tulenarka tarina Yhdysvaltojen kahtiajaosta. Ytimessä on yksinhuoltajaisän ja teinityttären välinen suhde. Amerikka on hajoamistilassa; kapinalliset muokkaavat maata ja julma ICE:n tapainen järjestö metsästää laittomia maahanmuuttajia. Bob (Leonardo DiCaprio), entinen vasemmistoradikaali, yrittää elää rauhallista arkea tyttärensä Willan (Chase Infiniti) kanssa. Nuoruuden villit seikkailut osana French 75 -aktivistiverkostoa ovat takana päin: päivät kuluvat aamutakissa pilventokkurassa televisiota katsellen.

DiCaprio on elementissään aamutakissaan, hänen ja hänen tyttärensä perässä on fasistinen upseeri, vanha vihollinen Colonel Lockjaw (Sean Penn) , joka jahtaa heitä omista henkilökohtaisista syistään.

One Battle After Another ei ole toimintaelokuva; kylmäävää väkivaltaa elokuvassa kyllä on, niin henkilöiden kuin kahtia jaonkin taholta. Amerikka tänään. Emmehän me edes tiedä kaikkea, koska meille ei kerrota, sitä eivät kerro uhrit, amerikkalaiset, eivätkä uutistoimistot, mutta siellä se on.

Aika ei tätä elokuvaa ( 2 h 50 min ) katsoessa tullut pitkäksi, jotain tällaista Paul Thomas Anderssonilta osasi odottaakin.

5/5

Ran ( Akira Kurosawa , 1985 )

Joskus aikaa sitten entisessä elämässä katsonut aiemmin. Akira Kurosawan mestariteos Ran vuodelta 1985, joka saattaa häpeään Hollywoodin nykypäivän digi- ja sankarielokuvat. Shakepearelaista paatosta kuningas Learin hengessä viimeisen päälle; dynaamisia joukkokohtauksia ja julmia taisteluja kolmen pojan isältään saamien linnojen herruudesta. Elokuvan kuvakieli ja kuvaus on käsittämättömän upeaa; Kurosawa on ja oli japanilaisten John Ford, joka hallitsi täydellisen elokuvan muodon ja kielen.

Akira Kurosawa (1910–1998) oli elokuvan viimeisiä oikeasti suuria ohjaajia. Ran jäi hänen myöhäiskautensa pääteokseksi, jonka jälkeiset tuotokset olivat enemmänkin jäähdyttelyä. Kurosawaa kutsuttaisiin mestariohjaajaksi jo ilman Raniakin. Ennen sitä hän oli jo loihtinut sellaiset elämää suuremmat elokuvat kuin Rasmôhon (1950), Seitsemän samuraita (1954), Seittien linna (1957), Yojimbo (1961), Dersu Uzala (1975) ja Kagemusha (1980), päällimmäisenä mieleentulevat mainitakseni.

Elokuvan nimi tulee japanin kielen kaaosta tarkoittavasta sanasta.

Ran piru, kaaos ja kettu on tietysti nainen, lady Kaede, jota esittää Mieko Harada, joka tekee miehet hulluiksi...tai tahdottomiksi lampaiksi.

Mestariteos.

5/5

 

Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut ( Ere Kokkonen, 1969 )

 Katson tämän melkein aina, kun tulee televisiossa. Pioneerihenkeä ja nostalgiaa. Ylen näyttämömies/järjestäjä saa roolin ( koomikko K. Ovimikko ) ja päässä kiehahtaa pahemman kerran. Loirin hahmo sanookin itseään täynnä olevalle näyttämömiehelle ( Spede ) , että yksi laite sulta on vielä keksimättä. No, mikä? Laite, joka mittaisi kusen määrän sun päästä.

Eikö siinä hieman käynyt todellisuudessakin näin. Itseään täynnä oleva Pasanen kadehti Loirin Turhapuron myötä saamaa suosiota. Simo Salmistahan Pasanen ei pitänyt minään.

Näköradiomiehen seikkailut on myös yllättävän hauska, mutta siihen pitää heittäytyä. Ere Kokkonen ohjasi 1969.

Toinen klassikko on X-paroni ( 1964 ) , jolla oli kolme ohjaajaa: Risto Jarva, Jaakko Pakkasvirta, Spede Pasanen. Ja Noin seitsemän veljeksen poika ( Ere Kokkonen, 1970 ) .

Kun Pasanen ryhtyi ohjaamaan, homma roiskahti täysin ennenaikaisesti reisille. Ere Kokkonenhan se " parhaat " Turhapurot ohjasi.

Voihan rähmä! Vaan minne katosi Pekko Aikamiespoika televisiosta.

Licorize Pizza ( Paul Thomas Anderson, 2021 )

 

Ilmankos, Cooper Hoffmanissa ( Gary ) oli jotain tuttua heti ensisilmäyksellä ja hän olikin sitten edesmenneen huippunäyttelijä Philip Seymour Hoffmanin poika. Alanaa esittävä Alana Haim taas tunnetaan indiebändistä HAIM, joka koostuu kolmesta Haimin perheen sisaruksesta. Hauska yksityiskohta Andersonin elokuvassa on se, että Haimin tosielämän perhe esittää elokuvassa fiktiivisen Alanan perhettä (myös vanhemmat ovat siskojen lisäksi päässeet mukaan).

Epäsuhtainen pari koukutti heti ensinäkemältä.

Paul Thomas Anderson on tunnettu eeppisistä draamaelokuvista, joissa on laaja henkilögalleria ja monimutkaisia tarinoita. Hän käyttää vähän leikkauksia ja kuvaa pitkiä otoksia. Esimerkiksi Boogie Nights -elokuvan alkukohtaus on noin kolme minuuttia kestävä yhtenäinen otos.

Andersonin elokuvat käsittelevät yleensä perhesuhteiden merkitystä, erityisesti isien ja lasten välillä. Yleisiä teemoja ovat kohtalo, rakkaus ja median rooli jokapäiväisessä elämässä. Hänen roolihahmoillaan on aina jonkinlainen yhteys toistensa kanssa, kun edellä mainitut voimat vaikuttavat heidän elämäänsä.

Hulvaton, välillä hillitön, kiitos Bradley Cooperin vetämän julkkisten kampaajan roolin. Elokuvan tapahtumat alkavat vuodesta 1973, ja tapahtumapaikkana on Kalifornian San Fernando Valley. Gary on lapsinäyttelijä, jonka tähti alkaa teini-iän myötä hiipua sammuakseen pian kokonaan.

Alana Haim vetää myös häikäisevän roolin itsepäisenä 25-vuotiaana juutalalaistyttönä 70-luvun miehisessä ja sovinistisessa maailmassa. Tunteiden kanssa kamppaillaan. Alana on Garyn entinen lapsenhoitaja. Alana pohtii siskolleen, että onko hänessä jotain outoa, kun hän hengailee viisitoistavuotiaiden kanssa. Licorice Pizza pyörii ja tapahtuu lapsinäyttelijöiden ja aikuisten elokuvanäyttelijöiden maailmassa. Sean Penn vetää myös hillittömän roolin esittämällä Hollywood-tähti Jack Holdenia, siis William Holdenia ja tekee tästä huippuparodiaa.

Garyn ja Alanan tarina käy läpi monta vaihetta ajan myötä. Gary nokkelana poikana keksii vesisänkybisneksen, johon Alana tulee avuksi. Projekti kuivuu kokoon vuoden 1973 öljykriisin aikana ja ADHD-luonteella varustettu Gary keksii flipperpelien olevan seuraava iso juttu. Alana puolestaan yrittää näyttelijäksi mutta innostuu menemään paikallispoliitikon vaalikampanjatoimistoon töihin.

Gary Valentinen hahmo perustuu Gary Goetzmaniin. Goetzman oli lapsinäyttelijä, joka esiintyi Lucille Ballin show’ssa. Sen jälkeen hän myi vesisänkyjä ja pyöritti pelisaleja kunnes alkoi tuottaa elokuvia, ensimmäisenä Talking Heads -konserttielokuvan Stop Making Sense ja myöhemmin muun muassa Uhrilampaat ja molemmat Mamma Mia -elokuvat. Hän myös agentoi musiikkia elokuviin.

Tietysti myös sykähdyttävä rakkaustarina kahdesta nuoresta, jotka kamppailevat itsensä ja tunteidensa kanssa.

Licorize Pizza ( Paul Thomas Anderson, 2021 ) 5/5

Areenassa

xxx

The Favourite ( Yorgos Lanthimos, 2018 )

 Aika lailla mestariteos; miespuoliset kriitikot ja Hollywoodin mielensäpahoittajien etikettiä noudattavat ohjaajat varmasti karsastavat elokuvaa, mutta harvoin näkee näyttelijäkolmikkoa näin hyvässä vitreessä.

Olivia Colman, Rachel Weisz ja Emma Stone ovat lyömättömässä vedossa, varmasti osin kuvia kumartelemattoman kreikkalaisen ohjaajan Yorgos Lanthimosin ansiota. Naiskolmikon tunteiden taistelussa kaikki keinot ovat sallittuja ja dialogi sen mukaista. Tällaisia elokuvia toivoisin näkevänsä enemmän, ei valmiiksi katettua ennalta-arvattavissa olevaa pöytää, missä mikään ei yllätä. Parasta elokuvassa on, että se ei mitenkään toitota feminismiä vaikka naisista kertova elokuva onkin.

Naisten heitot toisilleen ovat kuin puukon pistoja. Tosi on, että naisen kieli tekee miehestä eunukin.

Yorgos Lanthimosin ohjaama historiallinen draamakomedia sijoittuu 1700-luvun alkuun. Englannin kuningatar Anne on hauras sekä oikukas, ja maata johtaa oikeasti kuningattaren ystävätär Lady Sarah. Hoviin tulee uusi palvelijatar Abigail, joka lähentyy kuningattaren kanssa. Sarahin ja Abigailin välille syntyy kilpailu kuningattaren huomiosta.

The Favourite ( Yorgos Lanthimos, 2018 ) 5/5

Areenassa

Lee ( Ellen Kuras, 2023 )

 

Nainen, joka kylpi Hitlerin kylpyammeessa. Ihan oikeasti.

Lee Miller oli yhdysvaltalainen valokuvaaja. Hänet tunnetaan muotivalokuvaajana sekä kuvajournalistina, joka dokumentoi toisen maailmansodan vaiheita. Miller kuvasi esimerkiksi Pariisin vapautumista, Lontoon pommituksia sekä Dachaun ja Buchenwaldin keskitysleirejä.

Lee Miller on jo kuvissa kiehtova hahmo, Lee Miller on kiehtova Lee Millerinä. Kate Winslet Lee Millerinä on hieman liikaa Kate Winsletiä. Lee Miller on sodan aikana 44 vuotta, Winslet kaiketi kymmenen vuotta vanhempi elokuvassa ja aika pulskassa kunnossa näytti olevan. Meetoo -hengessä, naiset tekevät kaiken paremmin kuin miehet ja miehet raiskaavat naisia ja ovat miesten vallankäytön uhreja.

Antti Selkokari kirjoittaa Kulttuuritoimituksessa: Elokuvan edetessä käy ilmi, miten pääroolin tekevä Kate Winslet on käyttänyt valtaansa yhtenä elokuvan tuottajista. Hän on tiettävästi vaikuttanut siihen, että elokuvan ohjaajaksi tuli nainen, elokuvaajana pitkään töitä tehnyt Ellen Kuras. Lee-elokuvasta voi nähdä, kuinka sen naistekijät, Kuras ja Winslet, tuntevat raivoa siitä, miten heidän näkemyksensä mukaan naisten osuutta historiaa luovina hahmoina halutaan pyyhkiä pois. Sitä he vaikuttaisivat prosessoivan näyttämällä Lee Millerin niin päättäväisenä hahmona, joka menee ja ottaa ne parhaat valokuvat.

JV: Tietysti on pitänyt miellyttää myös Lee Millerin perinnön edunvalvojia.

Elokuvassa Lee on hetkensä, mutta itselleni tuli tunne, että olikohan Winslet paras valinta Lee Milleriin rooliin, niin hyvä näyttelijä kuin onkin ja yleensä olen pitänyt hänen kuvistaan. Winslet on paatoksella läsnä; hän on kyllä sisäistänyt täysin Lee Millerin tarinan, ehkä osan persoonastakin.

Leessä on myös vaivaannuttava tekijä, kuten James Cameronin Titanicissa; vanhan naisen haastattelu ja takaumat, yleensä helppo tapa tehdä elokuvaa, saadaan kertojaääni mukaan ja erillisiä, sinänsä hyviä kohtauksia. Eikö Lee Millerin tarinan olisi voinut kertoa kronologisessa järjestyksessä pisteestä A pisteeseen B?

Hienoa tietenkin, että Lee Miller sai elokuvan, mutta hän itsensä ottamat valokuvat ovat osa oikeaa historiaa, joka oikeasti on tapahtunut ja Lee Miller on oikeasti seissyt Buchenwaldin keskitysleirin ruumiskasojen keskellä.

Lee ( Ellen Kuras, 2023 ) 3/5

Vihreä kulta ( Valentin Vaala, 1939 )

 

Vanhuus se tulee, kun eläkeläisenä tulee päivällä katsottua vanha, kotimainen elokuva. ( Siltojen lenkki aamusta ) . Tosin varsin hyvä sellainen, metsäaihe kiinnosti.

Vihreä kulta on Valentin Vaalan ohjaama suomalainen mustavalkoinen romanttinen draamaelokuva vuodelta 1939. Se perustuu Juhani Tervapään eli Hella Wuolijoen samannimiseen näytelmään vuodelta 1938. Elokuvan juoneen on lisätty kritiikkiä metsien vastuuttomasta hyödyntämisestä, ja sitä on luonnehdittu ensimmäiseksi suomalaiseksi ekoelokuvaksi. Kokonaisuuteen sijoitettua Pakokylä-rakkaustarinaa on pidetty visuaalisesti merkittävänä.

Vihreän kullan pääparina näyttelevät aikansa tunnettu filmitähti Hanna Taini sekä Olavi Reimas. Hanna Tainissa on kyllä maailmanluokan kauneutta.

Tie länteen ( Andrew V. McLaglen, 1967 )

 Tie länteen on vuonna 1967 valmistunut lännenelokuva (The Way West).

Monista klassisista westerneistä tunnetun Andrew V. McLaglenin ohjaama elokuva kertoo uudisraivaajista, joiden karavaani matkaa 1840-luvulla Oregonin hedelmällisiin laaksoihin. Retkeä johtaa entinen senaattori William Tadlock (Kirk Douglas). Vastoinkäymiset, inhimilliset heikkoudet ja ristiriidat koettelevat matkalaisten kestävyyttä. Mukana ovat myös karua vuoristomiestä esittävä Robert Mitchum ja maatilan isäntää esittävä Richard Widmark.

Perinteinen western raamatullisesta vankkurikaravaanista autiomaan halki luvattuun maahan. Totiset miehet Richard Widmark, Kirk Douglas ja Robert Mitchum hyvissä rooleissa. Mitchum löytänyt taas sopivan hatun päähänsä. Välillä harmia intiaaneista ja rakkaudesta. Komeaa kuvaa. Perinteistä. Ei tällaista tehdä enää.

Näitä vanhan ajan näyttelijöitä on usein elokuvan ystävällä ikävä.