Perjantaina käytiin väärtin kanssa mustikassa Ruokojärven kieppeillä; leuhkasti pääsee autolla melkein viereen Ranuantieltä ja Kulmunkivaaran sivua pois. Sekin tie on sorastettu. Oli pelkkä kinttupolku melkein, kun ryhdyin näissä maisemissa kulkemaan. Eilen lauantaina kävin viepäisemässä mustikat äiteelle. Tulihan niitä ihan somasti taas. Syvältä on nuo tiet. Välillä tuntuu, että huvikseen tehdään, kun metsätkin nuorta ja rääseikköä, kaipa sellupuuroksi kelpaavat. Väärti tuumi, että voisi olla puolustuksellisiakin teitä. Alas Kunnarrusjärvelle menevän tien varrella oli metsopoikue, mutta emoa ei näkynyt. Selvästi huomaa, että kulkeminen täälläkin on lisääntynyt. Hyvä konsti on pysytellä jalkamiehenä ja kartella teitä. Nyt ookattiin hieman ja tutkittiin tienoota.
Facebookin jokin ohjelma tekaisi tällaisen koosteen omista turhuuksistani vuodelta 2012. Facebookissa joutuu joskus selittämään sanojensa merkityksiä kuin pikkulapsille ja selittämään sanomisiaan näsäviisaille viisastelijoille. Lopetin tuon rautalangasta vääntämisen. Olen vastuussa vain siitä, mitä kirjoitan. En siitä, miten lukija tulkitsee sanani. Kaikki oheiset ajatelmat yllä olevassa koosteessa eivät tietenkään ole minun. Selitän senkin tässä. Moni pitää jankuttamista ja tinkaamista keskusteluna.