SenLin Yu: Alchemised - Piinattu ( WSOY, 2026 )

Muistonsa menettänyt nainen. Sodan ja pimeyden voimien repimä maailma. Mies, jonka tavoite on paljastaa naisen salaisuudet. Tämän tarinan luettuasi et ole ennallasi.

Pitkä, hirvittävä sota on ohi, ja Paladiassa pitävät valtaa eläviä kuolleita hallitsevat nekromantit. Helena Marino, nuori alkemisti ja parantaja, herää uuteen, julmaan todellisuuteen – hän on menettänyt ystävänsä, liittolaisensa ja kykynsä, ja hänen muistonsa sodan päättymistä edeltäviltä kuukausilta ovat pyyhkiytyneet pois. Vai onko ne kätketty tarkoituksella? Onko Helena uhka uudelle maailmanjärjestykselle?

Sitä pannaan selvittämään kylmä, häikäilemätön ylivouti, ja hänen synkässä kartanossaan Helena joutuu taistelemaan suojellakseen menneisyyttään ja säilyttääkseen minuutensa viimeiset rippeet. Mutta myös hänen vangitsijallaan on syvälle haudatut salaisuutensa – ja ne Helenan on saatava selville, vaikka totuuden hinta on hirveä.

Yhdysvaltalainen SenLinYu ( 36 v ) on opiskellut taide- ja kulttuurialaa. Hän aloitti kirjoittamisen lapsensa päiväuniaikoina puhelimensa muistiinpanoihin. Hänen verkossa ilmestyneitä teoksiaan on ladattu yli 20 miljoonaa kertaa ja käännetty 23 kielelle. Kirjailija asuu Portlandissa perheineen. Alchemised on hänen esikoisromaaninsa. Kirjan elokuvaoikeudet on myyty seitsennumeroisella summalla, jota pidetään kaikkien aikojen suurimpana esikoisteoksesta maksettuna palkkiona. Kirjan esittelytekstiä.

JV: Onhan se jo nähty kautta historian, mitä sota tekee ihmisille, yhteiskunnalle ja kaikelle elolliselle. Piinattu on aika järkyttävä lukukokemus. Sitä ei mitenkään voi suositella herkkähermoisille. Piinattu kuvaa sotaa, mielen manipulaatiota, vankeutta, kidutusta, traumoja; se on osin myös goottilainen kauhukertomus, fantasiakirja, ajasta, jota ei ole ollut, mutta joka on tunnistettavissa yhä monissa käynnissä olevissa sodissa ja yhteiskunnissa. Itsetuhoisia ajatuksia, joukkomurhia, lääketieteen varjolla tapahtuvaa kidutusta, uskonnollisesta hyväksikäytöstä ja massojen hallinnasta. Päähenkilöillä on yliluonnollisia kykyjä, he pystyvät kajeellaan parsimaan silpoutuneen ihmisen kuntoon, takaisin rintamalle lähetettäväksi , luotaamaan tämän muistia ja ajatuksia; heillä on erilaisia kykyjä, mm. muokata metallia ja käyttää tulta sodassa hyväkseen. Minut kirja koukutti ensimmäisestä sivusta lähtien, yli 1 000 sivun tiiliskivi. Helena on parantaja ja Kaine tappaja ja vakooja ja heidän välillään syntyy tuskallinen romanssi; osin muiden pakottama, pääosin omien halujen vietävänä. Aika paljon kirjassa on sitä kuuluisaa romanssia, mutta se ei ole siirappia vaan tuskallisimmasta päästä. Varmasti kirjasta keskustellaan paljon ja kaikki eivät tietenkään pidä siitä. No, minua ei ainakaan kiinnosta pätkääkään nähdä Piinattu tv-sarjana. Piinatussa vilahtelevat sanat nekromantia, nekromantia tarkoittaa kuolleiden henkien tai ruumiiden manaamista, tulevaisuuden ennustamista vainajien avulla ja kommunikointia tuonpuoleisen kanssa. ja vivimantia (engl. vivimancy) on elämänvoimaan, parantamiseen ja elävän kudoksen muokkaamiseen keskittyvä taikajärjestelmä. Kysymyshän on siis fantasiakirjasta, mutta mitään Harry Potteria SenLinYun Piinattu ei ole, kaikkea muuta.

Goodreadsiin 5/5

 

Eiji Yoshikawa: Musashi ( WSOY, 1985 )

 

Monumentaalinen seikkailuromaani Japanin samuraiajalta.

Satoja miljoonia kappaleita myynyt klassikko on kertomus voittoisasta samurai Musashista. Se on ainutlaatuinen johdatus japanilaiseen sankariperinteeseen.

1600-luvun alun Japaniin sijoittuva teos kertoo maalaispoika Musashista, joka lähtee kotoaan vahvana, mutta henkisesti kypsymättömänä nuorukaisena. Hän pääsee opiskelemaan sodankäynnin taitoa kirjoista, mutta harjoittelemaan taistelua myös käytännössä. Musashin on kuitenkin nähtävä maailmaa ja opittava elämää ennen kuin hänestä voi kasvaa suurenmoinen miekkamies ja kansallissankari. Mutta voiko miekan avulla tuoda kansalle rauhaa ja onnea?

Eiji Yoshikawa (1892-1962) on rakastetuimpia japanilaisia kirjailijoita. Hän kuvasi romaanissaan historiallista miekkamiestä Miyamoto Musashia, jonka teos Maa, vesi, tuli, tuuli ja tyhjyys kuuluu kamppailulajien harrastajien lukemistoon tänäkin päivänä. Musashi ilmestyi alun perin jatkokertomuksena Asahi Shimbun -lehdessä vuosina 1935-39 ja koottiin sittemmin muhkeaksi romaaniksi. Takehiko Inouen suosittu manga Vagabond perustuu romaaniin. Kirjan esittelytekstiä

JV: Eipä tästä kirja paljoa parane. Täydellinen kuvaus myös tuon Musashin ajan Japanista, valtarakenteista ja samuraiden historiasta. Kirja julkaistiin Japanissa jo vuonna 1939. Suomessa 1985. Luin nuorempana ensimmäisen kerran. Julkinen ottelupäivä lopussa on kuin nykyajasta kaikkine fani- ja kannattajailmiöineen. Jylhä ja sykähdyttävä lukukokemus kuin Musashi itse ja myös kaunis rakkaustarina. Viha, anteeksianto ja katumus. Vilpittömyys ja rehellisyys. Viha, kateus ja katkeruus häviävät loppupeleissä aina.

Lukemista yli tuhannen sivun verran.

5/5

Eiji Yoshikawa oli japanilainen kirjailija. Hänen tunnetuin teoksensa on Musashi, joka kertoo japanilaisen rōninin, Miyamoto Musashin elämästä. Yoshikawa on saanut työstään useita palkintoja ja on yksi kotimaansa arvostetuimmista historiallisten romaanien kirjoittajista. Eiji Yoshikawa kuoli syöpään vuonna 1962.

Saara Salminen: Vendi - Jotta muut tytöt pääsisivät kotiin ( into, 2026 )

Kun nuoren tytön elämä katkeaa raakaan murhaan, on kerrottava koko tarina

Tämä kirja kertoo 15-vuotiaan Vendin tarinan hänen läheistensä silmin. Kun elämäniloinen Vendi ei loppukevään iltana tullutkaan kotiin, kaikki muuttui. Koko Suomea järkyttänyt henkirikos musersi pienen Valkeakosken kaupungin ja Vendin perheen.

Vendi kuvaa kaunistelematta elämää karmeimman mahdollisen menetyksen jälkeen. Se on pysäyttävä kirja rakkaudesta, raivosta ja halusta muuttaa yhteiskuntaa. Teos herättää näkemään, millainen on tyttöjen ja henkirikoksen uhrien läheisten asema Suomessa – ja millaista on elää sitä elinkautista, johon omaiset jäävät.

Teoksessa äänessä ovat perheen lisäksi myös Vendin ystävät, sukulaiset sekä tapauksen parissa työskennelleet asiantuntijat. Vendi kurottaa surun ja tragedian yli ja ehdottaa, mitä meidän on tehtävä, jotta muut tytöt pääsisivät kotiin.

Jokaisesta 31.7.2026 mennessä Innon verkkokaupassa myydystä painetusta kirjasta lahjoitetaan 1 euro Naisasialiitto Unionille tyttöihin, naisiin ja vähemmistöihin kohdistuvan väkivallan vastaiseen työhön.

Yllä  kustantajan kirjan esittelytekstiä.

JV: Järjestelmän kaikki aika menee rikollista paapoessa ja hänen oikeuksiaan hoitaessa ja valvoessa. Tekijä tuomittiin maksamaan perheelle 63 000 euroa kärsimyskorvauksia, ei kukaan heistä usko näkevänsä euroakaan. Tekijällä ei ole varoja eikä tuloja. Valtion tulisi maksaa kärsimyskorvaukset lähimmäisille ja valtiollahan on sitten aikaa ja energiaa takaisinperintään rikolliselta. Syyttäjä ei nostanut murhasyytettä vaan perhe joutui sen itse tekemään ja raapimaan rahat kokoon oikeudenkäyntiä varten. Murhasyyte sentään meni läpi kaikissa oikeusasteissa. Muuten rikollinen olisi istunut ehkä neljä vuotta raa'asta murhasta. Suomi on oikeusvaltio vain rikolliselle, uhrin ja hänen läheisten kärsimysten ja korvauksien ollessa toissijainen seikka.

 

Tuomas Lius: Rikottu rintama ( Crime Time, 2025 )

 Yhdyn arvostelun kirjoittajaan. Yllättävän hyvä kotimaiseksi dekkariksi tai seikkailuromaaniksi, mihin genreen sitten kuuluneekin. Henkilöhahmot ovat kiinnostavia ja hyvin luotuja, paksumpia kuin Remeksen kirjan sivun ohuiset henkilöhahmot, tarinakin on uskottava ja toiminta jyrää välillä ehkä liiankin brutaalisti, mutta tähänhän se rikollisten maailma on menossa. Tarinankerronnan ja juonen juoksutuksen parhaita piirteitä on se, että kirjailija ei ryhdy näpertelemään detaljeiden kanssa ja esim. ryhdy selittämään aseita ja kranaattien käyttömekanismeja sivukaupalla. Ensimmäinen Lius, jonka luin. Ehkä jatkossakin...

Linkki: Kulttuuriuutiset

Merirosvot riehuvat Itämerellä ja haaveet kaatuvat hirmuvireessä olevan Tuomas Liuksen seikkailujännärissä Rikottu rintama, jossa on syvempikin puoli

Anni Kytömäki: Kultarinta ( Gummerus, 2014 )

Kultarinnan esittelytekstiä

Kultarinta on kertomus miehestä joka asettui kalliolle jäätyäkseen kuoliaaksi. Naisesta joka kirjoitti muuttaakseen maailmaa. Tytöstä joka kasvoi isäänsä rohkeammaksi. Pojasta joka löysi joutsenen pesän ja vainusi kontion jäljen, taltutti pelon ja kohtasi metsässä villinä kulkevan sydämen. Ihmisistä jotka tahtoivat tehdä toisin.

Kevät 1917. Varakkaan helsinkiläisen metsänomistajan poika Erik Stenfors tapaa Lidian, korpimökistä kaupunkiin muuttaneen työläistytön. Tuttavuus ei etene, ja Erik alkaa etsiä uutta suuntaa elämälleen. Siinä missä toiset liittyvät punakaarteihin tai suojeluskuntiin, poliittisesti puolueeton Erik ottaa suunnaksi pohjoisen erämaan ja metsänvartijan tehtävät. Talvi täydellisessä yksinäisyydessä yllättää luonnontutkijan koulutuksen saaneen miehen. Vielä suuremmat yllätykset ovat vastassa, kun Erik palaa keväällä takaisin Helsinkiin. Suomi on itsenäistynyt ja Lidiasta on tullut lainsuojaton. Vuosia myöhemmin Erik opettaa tyttärelleen Mallalle, että silloin kun kaikki muu viedään ja tähdetkin tuntuvat vaienneen, jalkojen alle jää vielä kallio. Ollakseen vapaa ihminen tarvitsee vain saappaat joilla kulkea. Kumpikaan ei kuitenkaan tuolloin aavista, miten mutkainen taival heidän on taitettava. Kultarinta hehkuu sammalten tuhansia värejä, vaeltaa korpien uumeniin ja kapuaa karhunkallopetäjään. Levollinen ja inhimillisyydessään ajaton kertomus rakentuu taiten viritetyistä kohtauksista ja käänteistä, joita synnyttää arvaamaton ja oikullinen elämä itse.

JV: Kuinka hyvää suomalainen kirjallisuus parhaimmillaan voi olla. Anni Kytömäen kirja on suomalainen luontoraamattu; sen päähenkilö on suomalainen luonto ja sinnikäs Malla, joka joutuu isästään erilleen kansalaissodan jälkeisessä epäluulojen ja ilmiantojen Suomessa. Jyhkeä lukuromaani, joka käynnistyy noin sadan sivun jälkeen, kun kerrottava tarina alkaa hahmottua lukijalle.

Kultarinta on Anni Kytömäen esikoisteos, joka ilmestyi 2014 Gummeruksen kustantamana. Teos oli vuonna 2014 ehdolla Finlandia-palkinnon ja Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon saajaksi. Tammikuussa 2015 Kytömäki sai teoksesta Gummeruksen myöntämän Kaarlen palkinnon. Kytömäki palkittiin 2015 Kultarinta-romaanista myös Tulenkantaja-palkinnolla.

Kytömäen esikoisromaani on vuosiin 1903–1937 sijoittuva rakkauskertomus, jossa metsä on keskeisessä osassa. Se on myös sukupolviromaani, jossa on kolmen sukupolven ihmisiä: ensimmäisenä on metsäteollisuudesta kiinnostunut kartanonherra ja toisena hänen luonnontutkijapoikansa Erik. Kolmatta sukupolvea edustaa Erikin tytär Malla, joka nousee romaanin loppupuolella päähenkilöksi. Kirjallisuuskriitikko Matti Mäkelän mukaan teos tekee suuren vaikutuksen ”yksityiskohtaisella, asiantuntevalla, vivahteikkaalla ja hyvin tunteikkaalla luonnonkuvauksella” ja romaani tarjoaa myös loistavaa ihmiskuvausta.

Mukana on tietysti myös metsän mystiikkaa ja siihen littyviä taruja ja uskomuksia. Metsä liikkuu...luonnon ja metsän ystävälle hieno lukukokemus.

Vuoden 2020 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon sai Anni Kytömäki romaanistaan Margarita (Gummerus), joka kuvaa metsien ja ihmisten kohtaloita jälleenrakennusajan Suomessa. Teos pohtii valtiollisten velvollisuuksien noudattamisen hintaa yksilön näkökulmasta. Upea kirja ja lukukokemus oli sekin. Kivitasku on vielä Kytömäen romaaneista lukematta.

Luonto maksaa kaikista ihmisen teoista ja toimista. Kukaan ei kuuntele sitä ja ihminen kuin vimmassa on tuhoamassa sen viimeisetkin rippeet kuin tietäen, että ihmiskunnan loppu on lähellä.

Anni Kytömäki

Anni Kytömäki (s. 1980) on hämeenkyröläinen kirjailija, joka on työskennellyt kansalaisjärjestöissä ja muusikkona. Kotiseudullaan hän kulkee harjuilla, soilla ja sammalmetsissä, kuuntelee tuulta ja etsii polkuja tarinoihin, jotka saattoivat olla totta.

Kytömäen vuonna 2020 ilmestynyt Margarita sai kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Kytömäki on palkittu Kaarlen palkinnolla, Blogistanian Finlandialla, Tulenkantaja-palkinnolla sekä Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnolla.

Kultarinta (2014)

Kivitasku (2017)

Margarita (2020)

Mirabilis (2024) 

 

Olivier Norek: Talven soturit ( Otava, 2025 )

 

Ei mitään uutta Venäjältä; sama miehistön tapattaminen avoimessa maastossa epäpätevien johtajien käskyttäminä pätee yhä Ukrainassa kuten se päti Kollaalla talvisodassa.

Jykevä sotakirja ranskalaisen kirjoittamaksi; varmasti ajatellut kohdeyleisöksi omiaan, mutta tietysti Talven soturia lukee myös suomalainen. Simo Häyhästä ja Marokon kauhu, Aarne Juutilaisesta ei ole yhtä ja ainoaa totuutta, eikä sitä varmasti koskaan saada miehistä selville. Legendaariset miehet tietysti kelpasivat Suomen sotapropagandalle talvi- ja jatkosodassa ja kelpaavat yhä.

Talvisodan kauhuja; pakkasta, lunta, kärsimystä, kuolemaa ja jatkuvaa tykistötulta Olivier Norek kuvaa kuten vain hyvä kirjailija osaa; uskottavasti ja raadollisesti. Tietysti hän on tismalleen tutustunut aiheeseen ja suomalaiseen sotakirjallisuuteen, Erkki Palolammen klassikko Kollaa kestää on varmasti hänelle tuttu.

Teoksen vaikuttavuus suomalaiselle lukijalle on myös suomentaja Susanna Tuomi-Giddingsin ansiota. Rautjärveläisten puheenparren sommittelussa häntä ovat auttaneet Kaisu Lahikainen ja Helena Anttonen. Tämä on tietysti pakko ollut tehdä, muuten aihe leviäisi kirjailijan käsiin, jos miehet puhuisivat kirjakieltä ja suomalaisuuden vivahteet puuttuisivat tekstistä.

Kypsä kirja.

Kirjailija ottaa mukaan myös venäläisen näkökulman. Niskalaukaukset omien joukkojen edessä ovat totisinta totta, kun eteneminen ei menesty. Omista kaatuneista ei puhuta mitään, eikä heitä edes mainita. Tuskin toimitetaan edes minnekään, koska tässä sodassa venäläisiä ei kuole. Kaikki tapahtuu paraatimarssia Helsinkiin. Vaan ei tapahdu.

Suomalaiset tiesivät, minkä vuoksi taistelevat, kuten ukrainalaiset nyt. Suomea odotti hävitys ja sama odottaa Ukrainaa, jos Venäjä miehittää maan. Olivier Norekin ei totisesti tarvitse hävetä Talven sotureita. Se on myös kunnianosoitus Suomen taistelulle ja sotaveteraaneille.

Pienet maat ovat usein mielikohteita diktaattoreille. Fantasioissaan he kuvittelevat, että pienet maat ottavat heidät avosylin vastaan juhlamielellä, jos eivät ota, heidät on helppo kukistaa sotilaallisesti ja diktaattoreiden viha kasvaa sitä suuremmaksi, mitä kestävämpi vastarinta on.

Olivier Norekin vahva kirjailijatausta näkyy myös hänen tekstissään. Ilmaisu on luontevaa ja pakotonta, aihetta ei käsitellä liian erikoisesta, kaukaahaetusta näkökulmasta vaan kerronta on ytimekästä, tarkkaa ja lähes dokumentaarista. Hän kuvaa myös taistelukenttää, luonnon ja ihmisen mielen murskaantumista sodan jaloissa loistavasti, tunnelmia, kirjeenvaihtoa, kotirintamaa ja keskusteluja.

Barbara Kingsolver: Demon Copperhead ( Gummerus, 2025 )

 

Olihan se aikamoinen lukukokemus; syrjäytyneiden, köyhien ja hiljaisten kertomana sijaishuollosta, lastensuojelusta, riippuvuuden ja vieroituksen logiikasta ja toivottomuudesta sekä opioiden vaarallisista määräämiskäytännöistä . Demon syntyy asuntovaunussa majailevalle teini-ikäiselle yksinhuoltajaäidille Appalakkien köyhään vuoristoon, opioidikriisin sydämeen. Pojan tarina kulkee laitoksista ja laiminlyönneistä riippuvuuteen ja rakkaussuhteisiin. Kai voisi sanoa, että Demon Copperhead on myös nuorisoromaani; nykyajan Sieppari ruispellossa, jota sitäkään en ole koskaan lukenut ja Demon Copperhead on myös Charles Dickensin David Copperfield rinnakkaisteos tavallaan. Barbara Kingsolver mainitsee, että Charles Dickens arvosteli kiihkeästi yhteiskuntansa institutionaalista köyhyyttä ja sen vaikutusta lapsiin. Nuo ongelmat ovat keskuudessamme. Niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin.

Barbara Kingsolver on omistanut kirjansa lapsille, jotka heräävät noissa synkissä paikoissa joka aamu nälkäisinä, jotka ovat menettäneet perheensä köyhyydelle ja kipulääkkeille, joiden sosiaalityöntekijät hukkaavat toistuvasti heidän kansionsa, jotka kokevat olevansa näkymättömiä tai toivovat olevansa, tämä kirja on heille. Kirjaa lukiessa hahmottaa paremmin myös suomalaisten nuorten näköalattomuutta. Demon Copperhead on myös kasvuromaani ja tarinan päättyessä nuori mies ei taida olla vielä edes 18 vuotta, mutta hän on jo oman elämänsä veteraani.

Sujuva lukuromaani, suosittelen. Goodreadsiin 5/5.

Ei näin

 Joku tekee bisnestä Sampokeskuksen kirjankierrätyspisteellä, joka on, en muista minkä yhdistyksen ylläpitämä kirjojen vaihtopiste. Joku noutaa kirjoja siitä ilmaiseksi ja kauppaa tori.fi:ssä. Taidan itsekin viedä ylimääräisiä kirjoja tästä lähtien Konttiin reilusti ja rehellisesti myytäviksi. Vein äskettäin kirjapisteeseen kymmenkunta hyväkuntoista pokkaria ja kirjaa.

Veli Ranta-Ojala: Hakkuumestari ( Länsirannikko, 2012 )

 

Ranta-Ojala, Veli

Aarre Minkkinen oli työmies, mestarihiihtäjä, toisinajattelija ja runoilija. Hänen mielipiteensä eivät jättäneet ketään kylmäksi.

Elämäkertaromaani Hakkuumestari kertoo Aarren tarinan lapsuudesta 1970-luvulle ja tutulle Kettukalliolle, jonka yksinäisyydessä hän tilittää elämäänsä. Muistoihin palaavat rikkinäinen lapsuus, savotat, sota ja politiikka, suurperhe sekä vaimo Mirjami.

Hakkuumestaria ei lannistanut kova työ eikä poliittinen peli. Raskaimman iskun tarjoaa kohtalo, jonka päätöstä hänen on vaikea hyväksyä.

Hakkuumestari avaa monivivahteisen näkymän menneeseen Suomeen, jossa raskas työ oli luonnollinen osa elämää, mutta myös palkitsi tekijäänsä. Aarre ei ollut vain kova työmies, hän oli myös kiinnostunut yhteiskunnasta ja ihmisistä ympärillään ja osasi pukea näkemänsä ja kokemansa mielenkiintoisiksi tarinoiksi. Työmiehen elämä oli raskasta, mutta Aarre löysi siitä aina myös kepeämmän puolen. Hänessä asui myös herkkä runoilija.

Aarre Minkkinen kuoli joulukuussa 2011 89-vuotiaana synnyinpitäjässään Toholammilla.

Hakkuumestari on Toholammilla asuvan Veli-Ranta-Ojalan kahdeksas romaani. Hänelle on myönnetty kirjallisuuden Chydenius -palkinto 2003. Kirjailija on syntynyt Kannuksessa 1942.

JV: Pienimuotoinen, mutta suuriaiheinen Hakkuumestari teki vaikutuksen heti ensimmäisistä sivuista alkaen. Veli Ranta-Ojala ei onneksi tarvinnut 200 000 sivua hakkuumestarin sota- ja sotatien kuvaukseen. Elämä on ollut kovaa ennen; nuoret poikaset on heitetty savottaan aikuisten miesten rinnalle ja heti töihin, jos meinaa palkkaa ja ruokaa saada kotiin vietäväksi. Olosuhteet savottakämpillä olivat mitä olivat. Aarre Minkkinen on ollut sinnikäs, sitkeä ja omin sanoinsa kova mies, jolle tunteiden osoittaminen lapsille on jäänyt vähemmälle. Köyhyydessä ja puutteessa ei ole joutanut tunteilemaan. Hakkuumestarissa oli kuitenkin herkkä puolensakin, jonka Ranta-Ojala hienosti kuvaa. Sodankäynnin kuvauksessa on aimo annossa kovuutta, sarkasmia ja kyynisyyttä. Kommunistina elämä ei ole helpoimmasta päästä, sodan jälkeen varsinkaan. Alkoholi maistuu ja sen voimin hakkuumestari muistelee mennyttä elämäänsä ja rakasta vaimoaan, Mirjamia.

Hakkuumestari on pienimuotoinen helmi suomalaisessa kirjallisuudessa. Monille tuntematon ja lukemattomaksi jäävä.

Goodreadsiin 5/5.

Hakkuumestaruuskisojen osanottaja Aarre Minkkinen poseeraa pokasahoineen kameralle. "Hakkuumestari Aarre Minkkinen näyttämässä taitojaan. Waasan? työvoimapiirin kilpailut marraskuussa 1951 - kuvateksti

Ari Väntänen: Minna Kauppi – Suunta/vaisto ( Like, 2020 )

 

Ari Väntänen

Minna Kauppi – Suunta/vaisto

Suomen kaikkien aikojen paras suunnistaja kertoo elämänsä parhaista ja pahimmista rasteista Minna Kauppi on suunnistuksen yhdeksänkertainen maailmanmestari.

​Elämäkerrassaan hän avautuu paitsi uransa vaiheista ja menestyksensä salaisuuksista myös yksityiselämästään. Hänellä on ollut paljon vastoinkäymisiä, kuten äidin varhainen kuolema, oma krooninen sairaus sekä eroon päättynyt liitto alkoholismin ja masennuksen kanssa kamppailleen urheilijapuolison kanssa. ​Synnynnäisenä optimistina ja lannistumattomana tahtonaisena Kauppi kuitenkin aina kääntää katseensa varjoista valoon.

JV: Hyvä urheilukirja ja hatunnosto suunnistukselle, vaikka kirja antaakin hieman elitistisen, sisäänpäin lämpiävän kuvan suunnistajayhteisöstä. Minna Kauppi on kuitenkin yksi menestyneimpiä suomalaisia urheilijoita ja suunnistajia, lajissa, jota pitkään pidettiin marginaalilajina eikä se kai vieläkään nauti samaa kiinnostusta kuin vaikkapa maastohiihto tai yleisurheilu. Minna Kaupin saavutukset on kuitenkin pikkuhiljaa alettu ymmärtää, lajissa, joka on äärimmäisen vaikea taktinen laji, joka vaatii keskittymiskykyä, juoksuvoimaa ja taitoa liikkua erilaisissa maastoissa, kartanlukutaitoa ja kykyä lukea maastoa liikkeessä. Nykyinen televisointi ja gps-seuranta ovat avittaneet suunnistuksen uutta nousua. Tosin suomalaisten mitalihanat ovat vain aika lailla tyrehtyneet. Kaupin kaltaisia lahjakkuuksia ei enää ole.

Minna Kauppi - Suunta/vaisto on myös kirja poikkeuksellisesta luonteesta, suolistosairaudesta, jonka kanssa Kauppi kamppaili koko uransa ajan ja kamppailee yhä, puolison alkoholismista, joka johti eroon ja uuden rakkauden löytämisestä rocktähden kanssa ja lopulta äidiksi tulosta.

Minna Kaupin luonne tuodaan kirjassa esille ehkä jossain määrin liikaakin, mutta hän kamppaili itsekin tätä sisäistä " sählääjäänsä " vastaan ja myöntää, että mitalimäärä olisi ehkä suurempikin, jos aina olisi kaikkeen jaksanut kunnolla keskittyä. Keskimatka oli Kaupin matka, koska se oli hektinen ja sopivan lyhyt ja pakotti keskittymään. Pitkällä matkalla ajatus tahtoi harhailemaan.

Kirja kertoo myös farssista, jonka someyleisö järjesti, kun vilkas ja elämänmyönteinen urheilija poikkesi Vuoden urheilija -gaalassa totisten ja tosikkojen munkkien arvokkaasta kirkkokaavasta ja ryhtyi pelleilemään palkinnon kanssa. Hysteria oli valmis.

Julkisuutta tuli myös uuden parisuhteen myötä.

Ari Väntäsen kirja Minna Kauppi avasi hyvin suunnitusmaailmaa ja yhden menestyneimmän suomalaisen urheilijan tekosia ja ajatuksia. Tuo Minna Kaupin puhe Urheilugaalassa herätti kiinnostuksen lukea tämä kirja.

Goodreadsiin 4/5

Linkki: Urheilun kunniagalleriaan valittu Minna Kauppi: "En muuttaisi virheistäni mitään"

Aleksei Navalnyi : Patriootti - Muistelmat ( Otava, 2024 )

 

Vankeudessa kuolleen Aleksei Navalnyin testamentti elämästään.

Aleksei Navalnyin omaelämäkerta, jota hän alkoi kirjoittaa murhayrityksen jälkeen vuonna 2020. Kirja kertoo hänen elämäntarinansa: nuoruuden, aktivismin tielle lähdön, avioliiton ja perheen perustamisen sekä toiminnan diktatorista hallintoa vastaan.

Kirja on koskettava kuvaus Navalnyin vuosista maailman julmimmassa vankilassa ja se sisältää aiemmin julkaisematonta kirjeenvaihtoa. Teos kutsuu jatkamaan vapauden puolustamista, jonka eteen Navalnyi uhrasi henkensä.

“Tämä kirja on todistus Aleksein elämästä, mutta myös hänen tinkimättömästä taistelustaan diktatuuria vastaan", sanoo Navalnyin leski Julija Navalnaja.

"Venäläinen vankilakirjallisuus sai uuden merkkitapauksen" - Helsingin Sanomat

JV: Sydäntäsärkevän koskettava kuvaus siitä, kuinka Putinin Venäjä kuihdutti ja eristi Aleksei Navalnyin hengiltä. Patriootti on myös vankilakertomus Navalnyin viimeisistä vuosista Venäjän eri mitä sadistisimmissa ja pahamaineisimmissa vankiloissa. Navalnyin kohtelu vankilassa saa kafkamaisia ja mielipuolisia, kylmääviä piirteitä siitä, miten totalitäärinen valtio kohtelee kansalaisiaan.

Aleksei Navalnyi ei ollut päivääkään vapaana, kun hän palasi myrkyttämisensä jälkeen takaisin Venäjälle. Hän antaa itse kirjassaan vastauksen siihen, miksi palasi Venäjälle.

Aleksei Navalnyin Patriootti on ikuinen häpeä Kremlin murhaajille. Rohkean miehen kirja.

Goodreadsiin 5/5

Pekka Jaatinen: Viipuri 1939-1944 ( Johnny Kniga, 2024 )

 

Viipuri 1939-1944 elää ja hengittää Pekka Jaatisen romaanissa.

Eräänä päivänä Pekka Jaatinen kirjoittaa läpimurtoteoksensa ja on Finlandia-palkintoehdokkaana. Tähän uskomukseeni luotan yhä. Sotakirjallisuus Suomessa alkaa olla aika loppuunkaluttu luu, mutta lukijoita tuntuu yhä löytyvän niin Korkeajännitys-hengessä kirjoitetuille sankaritarinoille kuin hieman erilaisemmille ja poikkeavimmille tarinoille ” tavallisen ” sodankäynnin sijasta.

Toimeentullakseen kirjailijan on kirjoitettava, jos kysymys on ammattimaisesta kirjoittamisesta ja silloin tietysti myös lukijamäärät, myyntiluvut, ovat ratkaisevassa roolissa. Ollako uskollinen omalle tyylille ja tavalle kirjoittaa vai etsiäkö hieman yleisöä kosiskevampi tyyli ja raflaavampi aihe. Näitä varmasti moni kirjailija pohtii kirjoittaessaan. Joillakin käy tuuri; pelkkä kirjan nimi, kansi ja kirjan sivuja ohuemmat henkilökuvat myyvät kuin häkä ja myös kirjailijan nimi.

Pekka Jaatinen on yksinäinen puurtaja ja taustatyön ammattilainen. Hänen uusimpansa, Viipuri 1939-1944 on puolidokumentaarinen esitys Viipurin kohtalonvuosista toisen maailmansodan aikana. Minulle kirja alkoi aueta jossain puolessa välissä, kun opin sietämään toisen päähenkilön yksinkertaisuutta, ei millään pahalla tietenkään, mutta yksinkertainenhan Veikko on ja hihkuu innosta, kun kuulee rintamalta vääriä tai oikeita tietoja veljestään, että tämä olisi kaatunut rintamalla. Hänhän saisi Ingan...omasta mielestään. Saan usein myös päänsäryn kirjassa käytetyistä murteista, vaikka murteet ovat tietysti suomen kielen rikkaus. Pekka Jaatisen teoksessa murre on kuitenkin hallinnassa.

Veljeksillä on yhteinen ihastus, mutta Inga ei piitaa Veikosta. Sydän on varattu Teuvolle.

Veikko ei kelpaa sotaan, mutta hän on armoitettu raitiovaunun ohjaaja, ammattimies ja kova muutenkin tekemään töitä. Veljesten isä on haudattu Viipuriin ja Veikkohan ei lähde Viipurista kulumallakaan, koska eräänä päivänä Jeesus astuu alas taivaista ja herättää isän kuolleista. Ei Veikko silti aivan neuvoton ole, osaa hänkin olla naisen kanssa, Saaran.

Raitiovaunun ajaminen, aikataulut, raitiovaunujen maalaaminen, lukemattomat yksityiskohdat ovat haudata välillä romaanin ja juonen jännitteen kokonaan alleen, kaikki kulkemiset kerrotaan myös kuin kartalta kadunnimineen ja pommituksien uhrien määrät, mutta toisaalta kirjan nimi on Viipuri 1939-1944 ja siitä ajasta se myös kertoo, mm. Viipurin lakkaamattomista pommituksista.

Viipurin menetys käydään kirjassa nopeasti läpi. Loppujen lopuksi on merkityksetöntä, miksi Viipuri menetettiin. Se olisi jokatapauksessa menetetty rauhanneuvotteluissa ja Viipurin läpi virranneet joukot olivat jo sotaan väsyneitä ja kyllästyneitä, murtuneita miehiä, joita olisi turha periaatteessa ollut pakottaa enää veriseen kaupunkitaisteluun.

En tiedä, onko kirjailija yrittänyt rakentaa Veikosta jonkinlaista tragikoomista Buster Keaton -hahmoa, sodan sivustakatsojaa, joka törmää sodan halki omaa amok-juoksuaan, välillä näin tuntuu olevan, mutta Veikko on silti myös kotirintaman tärkeä työntekijä, joka kuljettaa raitiovaunua rohkeasti myös pommitusten keskellä ja huolehtii mukana olevista siviileistä.

Jos lukija haluaa tietää Viipurista jotain sotavuosien ajalta, suosittelen lämpimästi Pekka Jaatisen taidolla ja tarkkuudella rakennettua tarinaa. Se on myös koskettava tarina veljeksistä, naisista, rakkaudesta ja ihmisistä, jotka hapuilevat sodan keskellä ja sen halki kerran vallatussa ja kahdesti menetetyssä Viipurissa 1939-1944.

Vuoden 2024 parhaita kirjoja

 

Kirjavuosi oli varmasti hyvä, mutta lukuvuosi jaakea; luin suhteellisen vähän kirjoja. Ennen tahti ollut kirja per viikko. Oheiset kolme nousivat kuitenkin lukulistan kärkeen ja tekivät parhaimman vaikutuksen ja kirjoittivat pysyvimmän muistijäljen.

Kristin Hannah: Sodan sisaret ( WSOY, 2024 )

Kristin Hannah

Sodan sisaret

Lyyrinen ja lumoava kunnianosoitus Vietnamin sodan sairaanhoitajille.

”Koskaan aiemmin ei ole kirjoitettu sotaromaania, joka kertoisi ihmisluonnosta näin sieluunkäyvästi.” – Delia Owens, Suon villin laulun kirjoittaja

”Naisetkin voivat olla sankareita.” Kun 20-vuotias sairaanhoitajaopiskelija Frankie kuulee nämä sanat, hänen maailmansa mullistuu. Turvallista elämää konservatiivisten vanhempiensa siipien suojissa viettänyt nuori nainen päättää hetken mielijohteesta lähteä veljensä perässä Vietnamin sotaan. Sotasairaanhoitajan elämä on kuitenkin täynnä kaaosta ja kuolemaa, eikä poliittisesti jakautuneella kotirintamalla totisesti odota sankarin vastaanotto.

JV: Kristin Hannahin Sodan sisaret tulee vielä vuoden parhaisiin kirjoihin, hieman kesken, mutta kuvaa kouriintuntuvasti ja koskettavasti Yhdysvaltojen roolia Vietnamin sodassa ja teurastamoa, joksi Vietnamin viidakko amerikkalaisille nuorille miehille osoittautuu. Nuori Frankie toimii sotasairaanhoitajana ja vastaanottaa jonoissa tulevia lihavankkureita, helikoptereita, jotka tuovat murskaantuneita ja silpoutuneita miehiä viidakosta. Harvoin on sotaa kuvattu näin jykevästi. Frankie saa kotiutuessaan kokea Amerikan muuttuneen ja sodanvastaisen liikkeen henkilökohtaisuuksiin käyvän voiman. Isä on valehdellut kaikille hänen olleen Firenzessä opiskelemassa koko rintamalla olo ajan.

Kristin Hannah ei ole myöskään unohtanut rakkautta ja ystävyyttä, ei sorru selittelyihin, siirappisuuteen ja helppoihin ratkaisuihin.

Frankie saa jatkuvasti kuulla: Ei Vietnamissa ole naisia. Moni ei edes käsitä, että naisia palvelee Vietnamissa. Vasta ensimmäiset kaatuneet naishoitajat herättävät ihmiset. Kotiäidin rooli oli pedattu Frankiellekin valmiiksi, mutta se ei kelvannut hänelle. Hieno kirja.

Suosittelen.

Naislukijat varmasti pitävät, mutta myös miesten tulisi lukea tämä sotakirja, jossa sankaruus ja sankarilliset teot ovat toisarvoinen seikka, kun jalat ovat silpoutuneet, amputoitu ja rintakehä auki. Amerikkalaisten sotilaiden lisäksi sotasairaalat ja kenttäsairaalat vastaanottivat valtavan määrän vietnamilaisia siviilejä ja lapsia. Kun taistelut kävivät kiivaimpina, lihavankkurit ajoivat kuormiaan taivaalla kuin liukuhihnalta.

Yksin USA menetti Vietnamissa 58 209 kaatunutta ja 153 303 haavoittunutta. Sadattuhannet veteraanit kärsivät mielenterveysongelmia palattuaan kotiin. Vietnamissa palveli toistakymmentä vuotta kestäneen sodan aikana noin 2,6 miljoonaa armerikkalaista. Luin jostain, että luku olisi viisi miljoonaa kierron aikana. Voidaan siis puhua kansakunnan sodasta, vaikka se vaiettiin kuoliaaksi Yhdysvalloissa ja sitä pidettiin hävittynä sotana, johon kuului sotaveteraanien häpäisy.

Kristin Hannah tuo kirjassaan hyvin esille sotaveteraanien kamppailun mielenterveytensä kanssa. Näin se on varmasti kaikilla sotaveteraaneilla kaikkina aikoina kaikissa maissa.

 

Päivi Alasalmi: Meren ja veren liitto ( Gummerus, 2024 )

 

Murhaperjantai oli venäläisjoukkojen toteuttama verilöyly Hailuodon saaressa 29. syyskuuta 1714. Murhaperjantai oli eniten uhreja vaatinut yksittäinen venäläisten tekemä terroriteko siviiliväestöä kohtaan isovihan aikana. Murhaperjantaina noin 200 kasakkaa surmasi lähes kaikki saarelle venäläisjoukkoja paenneet siviilit. Siviilit olivat paenneet saareen pääasiassa Uudenkarlepyyn, Pietarsaaren, Kokkolan ja Raahen kaupungeista sekä rannikkopitäjistä. Heidän tarkoituksenaan oli paeta venäläisiä Ruotsiin. Uhreja on ollut perimätiedon mukaan noin 800 ihmistä.

Verilöyly alkoi, kun muutama kaleerillinen kasakoita havaitsi saaren rannassa lukuisia veneitä, minkä seurauksena he nousivat maihin. Joukkomurha tehtiin miekoin ja kirvein. Saareen paenneet ihmiset nukkuivat veneisiin ja taloihin ahtautuneina verityön alkaessa. Venäläiset murhasivat lähes kaikki miehet ja suurimman osan lapsista. Ainoastaan yksi talo, jossa oli miesväkeä, säästettiin kaivamaan vainajille hautoja. Kasakat ryöstivät kaiken arvo-omaisuuden ja parhaassa kunnossa olleet lapset. Pakolaisten veneet poltettiin. Saarelle jätetyt naiset onnistuivat pakenemaan Länsipohjaan meren jäädyttyä.

Venäläiset toistivat verityön tammikuun alussa vuonna 1715 sekä vielä kerran sen jälkeen. Näiden tapahtumien seurauksena Hailuoto muuttui asumattomaksi erämaaksi. Wikipedia

JV: Ei tuosta historiallisesti niin kauaa ole, kun pakolaisrivistöt pakenivat kauhuissaan Suomen maan kamaralla venäläisiä murhajoukkoja. Ei mitään uutta Venäjältä Hailuodosta 1714, Lokan 1944 naisten, lasten ja vauvojen raiskaajiin ja murhaajiin ja Butsan joukkomurhaajiin Ukrainassa 2022.

Päivi Alasalmen Meren ja veren liitto on dramaattinen ja ajankohtainen romaani isovihan murhaperjantaista. Syyskuussa 1714 joukko Perämeren rannikon asukkaita pakenee venäläissotilaita Hailuotoon. Heidän on tarkoitus jatkaa Ruotsiin, mutta 200 kasakkaa ehtii rantautua saareen. Murhaperjantain myllynratas pyörii armotta, eikä rattaan läpi virtaa vesi vaan veri. Meren ja veren liitto on hurja romaani nuoresta Christinasta, ristiriitojen repimästä rakkaudesta ja vilpittömästä uhrautumisesta.

Hieman on ilmassa seikkailuakin ja romanttista rakkautta, mutta julman joukkomurhan keskellä ja jaloissa. Venäläinen kirves ei anna armoa. Yllättävän hyvä ja hallittu esitys Alasalmelta. Alasalmi ei sorru selittämiseen ja kompromisseihin vaan kuvaa siviilejä sodan jaloissa. Aihe on ankaran ajankohtainen. Tänäkin jouluna Euroopassa on sota ja venäläinen kirves, viha ja mielipuolisuus murskaamassa itsenäistä demokraattista valtiota ja yksittäinen ihminen sodan jaloissa kuin lastu laineilla.

4/5

Laura Arffman: Avoin - Krista Pärmäkoski ( Gummerus, 2024 )

 

Kirjan esittelytekstiä

Krista Pärmäkoski on kerännyt enemmän arvokisamitaleja, maailmancup-menestystä ja Suomen-mestaruuksia kuin kukaan muu hänen sukupolvensa hiihtäjä. Mutta miten maaseudulta kotoisin oleva tyttö nousi huipulle vaativassa lajissa? Millaisia uhrauksia hänen uransa on vaatinut? Mitä unelmia ja pelkoja hänellä on edessä, kun urheilu ei enää tarjoa pakopaikkaa?

Pärmäkoski jakaa avoimesti kokemuksiaan voitoista ja tappioista, kilpailijoista ja tukijoistaan sekä kulissien takana koetuista tunteista – niin ilosta kuin surustakin. Hän kertoo myös keväästä, joka muutti kaiken. Tämä voimakas kasvutarina tuo esiin puolen hiihtäjästä, joka on tähän asti jäänyt näkymättömiin.

JV: Ei hassumpi urheilukirja; hieman tuli sellainen hiihtäjän valitus- ja terapiakirja mieleen lukiessa. Kaipa Pärmäkoskella iloisiakin hetkiä elämässä on ollut. Urheilu, menestys ja julkisuus tuntuvat raskailta kahleilta hänelle eikä mikään tunnu olevan mieleen. Pärmäkoskeen koski kovasti hänen pitkäaikaisen koiransa Carlan kuolema. Sitä ei voi mitenkään vähätellä. Koira ei ole oikealle koiranomistajalle lelu eikä lemmikki vaan perheenjäsen. Johaug antoi tänä viikonloppuna näytön kunnostaan ja Rukan ensi viikon maailmancupin ykkössijat on jo jaettu, mikäli Johaug ilmestyy starttiviivalle. Pärmäkosken kauden alku on ollut tahmea. Suksi ei kulje ja ensi vuonna helmi maaliskuun vaihteessa on edessä Trondheimin MM-kisojen norjalaishelvetti. Se on kun tunnollinen ihminen vetää itsensä äärimmäisen tiukoille. Urheilijan ankeasta arjesta Laura Arffmanin kirja antaa varsin hyvän kuvan. Hieman murheellista on, että niin Krista Pärmäkoski kuin Kerttu Niskanenkin näyttävät jäävän ilman henkilökohtaista arvokisakultaa. Niskaseen luotan enemmän. Hän on sitkas puurtaja eikä kitise turhista. Pärmäkosken mieli tuntuu aina olevan pienistä asioista sekaisin. Ja ne sukset ja huolto...Ei käy kateeksi hiihtäjän elämä. Avoin on kuitenkin nimensä mukaisesti avoin tilitys urheilijan elämästä. Mikään pinta- ja tilastoraapaisu se ei ole.

Laura Arffman (s. 1985) on Yle Urheilun maastohiihtoon erikoistunut toimittaja ja tuottaja. Hän on tuttu ruutukasvo muun muassa Urheiluruudusta sekä lukuisista urheilutapahtumista. Koulutukseltaan Arffman on yhteiskuntatieteiden maisteri ja medianomi. Arffmanin esikoisteos, maastohiihtäjä Mona-Liisa Nousiaisesta kertova Mona-Liisa (2020) on koskettanut kymmeniätuhansia lukijoita ja ollut ehdolla vuoden urheilukirjaksi. Hän on kirjoittanut myös kaksi menestysteosta vuorikiipeilijä Lotta Hintsasta.

Annoin Goodreadsiin 4/5, ehkä tässäkin johonkin 3-4/5. Kolme on ehkä liian vähän...