Venäläisten murharyhmien suorittaman joukkomurhan muistomerkki Lokassa.

 

Combat Camera Showreel 2023 – Finnish Defence Forces

Pekka Jaatinen: Kiestinki. Motti 1941 ( Johnny Kniga, 2023 )

 

Alaotsikolla: Erään sotakirjan synnyttämiä ajatuksia

Pekka Jaatinen Kiestinki Motti 1941

Jatkosodan alku oli Suomen armeijalle kova. Heinäkuussa 1941 henkensä menettäneitä oli 6 942, elokuussa 8 821 ja syyskuussa 5 199. Vain vuoden 1944 puna-armeijan suurhyökkäyksen luvut vertautuvat näihin lukuihin. Tuolloin kesäkuussa kuolleita oli 8 542 ja heinäkuussa 7 143. Vuonna 1941 raskaat tappiot jatkuivat kuitenkin syksyllä. Vuoden loppuun mennessä kuolleita oli jo 26 896. Kun jatkosodan rintamilla menehtyi noin 63 000 suomalaista, heistä lähes puolet kohtasi loppunsa sodan ensimmäisen puolen vuoden aikana.

Varmasti monia jalkaväkimiehiä, joilla oli perhe, lapsia, työ, maatila, viljelykset jne. ei periaatteessa hyökkäystoimet ja Suur-Suomen rakentaminen voinut vähemmän kiinnostaa. Jatkosodan alku oli kaiketi jonkinlaista hurmahenkistä tappotahtia, nyt otetaan hyvitys ja näytetään myös saksalaisille mallia. Miehiä tapatettiin sumeilematta, jotta hyökkäys etenisi. Pienen maan armeijalla ei tietenkään ollut samankaltaista mahdollisuutta kuin Saksalla ja Neuvostoliitolla, tapattaa kymmenentuhatta miestä tuosta vain jossain operaatiossa. Ja toiset kymmenen ja satatuhatta lisää.

Kurskin taistelussa 4.–22. heinäkuuta 1943 Saksan ja Neuvostoliiton yhteiset pelkät miehistötappiot olivat 1 200 000 miestä kaatuneina, haavoittuneina ja vangiksi otettuina. Toisessa maailmansodassa kuoli 25 000 000 sotilasta. Haavoittuneita ehkä viisikertainen määrä päälle.

Pekka Jaatinen kertoo, että romaanin Kiestinki – Motti 19411 tärkeä teema on tappamisen vaikeus, jota  S.L.A. Marshall tutki (Men Against Fire: The Problem of Battle Command, 1947). Tutkimuksen mukaan vain 25 prosenttia sotilaista pystyy laukaisemaan aseensa vihollista kohti. Myöhemmät tutkimukset ovat tukeneet Marshallin havaintoa.

Ehkä näin on, mutta moni on osunutkin.  Tyynenmeren raivokkaissa taisteluissa, jotka usein tapahtuivat jalkaväen lähitaisteluina, ohiampuminen merkitsi usein omaa kuolemaa, tahaton tai tahallinen. Merijalkaväki koulutettiin ja ohjelmoitiin tappamaan, tappamiseen ja käyttämään jalkaväen aseistusta vihollisen tappamiseen. Totta kai sodassa mukana oli myös vakaumuksen omaavia sotilaita. Heistä kertoi mm. Väinö Linnakin ja presidentti Mauno Koivisto on myös kertonut ampuneensa tahallaan ohi vihollisesta.

Ohessa hieman laajemmin Pekka Jaatisen uusimman Kiestinki Motti 1941 herättämän kirjan mietteitä. Jos kirja olisi huono, se ei juuri mietteitä herättänyt. Kiestingin motti 1941 on surullisen kuuluisa hölmön tölmäys sekin, motti, johon suomalaiset joutuivat työntyessään Lapissa liian pitkälle Louhen rataa kohti, osin saksalaisten painostamana, aseveljiä kun oltiin, mutta myös omalla sodanjohdollamme oli näkemyksiä asiasta. Muurmanskin rata oli kuitenkin rata, jota ei saanut katkaista, koska sitä kautta virtasi liittoutuneiden elintärkeää aseapua Neuvostoliitolle, jota ilman Neuvostoliitto ei olisi koskaan kukistanut Saksaa toisessa maailmansodassa.

Voisi humoristisesti sanoa tässä, että nyt on kirjailijalla ollut ” malttia vaurastua ” , sillä Kiestinki 1941 on ammattitaidolla, keskittyneisyydellä ja rautaisella otteella laadittu sotakirja. Jaatisen Kiestinki on lähes dokumentaarinen esitys mitä tulee suomalaisen osapuolen kuvauksiin. Venäläisen tarkka-ampujan tarina on periaatteessa turha. Tämä on tietysti vain minun mielipiteeni. Tarkka-ampuja tulee liian iholle, melkein kirjan päähenkilöksi.

Väinö Linna etäännytti Tuntemattomassa sotilaassa vihollisen, ei juuri antanut hänelle kasvoja. Venäläinen ei ollut ihminen, vaan vihollinen ja luoti tuli jostain tähdättynä, harhaluotina tai kimmokkeena ja tappoi. Venäläinen vilahteli taustalla jossain metsänrajassa, johon tuli suunnattiin.

Pekka Jaatinen kuvaa kuitenkin venäläistä tarkka-ampujaa hyvällä otteella ja antaa kuvan myös siitä, mitä Neuvostoliiton puolella oikein tapahtuu. Molemmin puolin ollaan taktisesti hyvin perillä kaikesta toiminnasta, ehkä jalkaväkimiehiksi liiankin hyvin. Heidän osansahan yleensä oli pelkkä odottelu, marssi, hyökkääminen ja puolustaminen. Kiestingin motti täytyy kuitenkin selittää, miksi siihen jouduttiin ja millaiset siellä olivat olot, ja hyvä niin. Kiestingistä ei ole paljoa sotakirjallisuudessa juuri kirjoitettukaan.

Pekka Jaatinen käyttää myös onnistunutta henkilökuvausta; on kertojan ja kokemuksen ääni ja yhtäkkiä se katkeaa kesken lauseen, luoti tulee ja kertoja vaihtuu. Valinta kertoo juuri sodan sattumanvaraisuudesta. Kukaan ei ole turvassa.

Kenraali Siilasvuon hahmo on klassikko. Siihen kirjailija on nähnyt vaivaa. Siilasvuo on puun ja kuoren välissä. Hän tietää faktat, mutta Saksan sodanjohto painaa jatkuvasti päälle ja Siilasvuo joutuu useita kertoja päivässä kuuntelemaan Falkenhorstin scheissea, sadatteluja ja painostusta puhelimessa. Itse saksalaiset joukot taas eivät pääse mihinkään ja heidän koko pohjoinen sotaretkensä epäonnistuu täysin Muurmanskin valloitusta myöten. Siilasvuon ja Halstin keskustelut ovat äärimmäisen mielenkiintoisesti kuvattuja.

Itse en käyttäisi Pekka Jaatisesta nimitystä sotakirjailija, vaikka hän sodasta pääasiassa kirjoittaakin. Kirjailija mikä kirjailija. Armoitettu taustatyön mestari ja kokenut luennoitsija ja esitelmöitsijä, joka esiintyy mielellään ja jota myös pyydetään paljon puhumaan. Kirjassa Kiestinki tulee esille myös pudasjärveläisten rajut tappiot Kiestingissä ja Pekka Jaatinen oli muistini mukaan juuri äskettäin puhumassa uudesta kirjastaan Kuusamossa.

Olen lukenut Pekka Jaatiselta lähes kaikki kirjoittamansa kirjat. Minulla on omat suosikkini niistä. Viisiosainen kirjasarja Lapin sodasta on tietysti omaa luokkaansa.

Pekka Jaatisen Kiestinki: Motti 1941 on kenties paras häneltä lukemani kirja. Yleensäkin se voisi olla hänen paras kirjansa koskaan. Suomalaisen sotakirjallisuuden aatelia synkästä aiheestaan huolimatta. Historia on aina kirjoitettava oikein, ei uusiksi väärin. Suomessa on onneksi säilynyt runsaasti aluperäistä aineistoa, dokumentteja, elämänkertoja ja osa sodan kokeneistakin veteraaneistakin on vielä hengissä. Siitä lähteestä on hyvä ammentaa.

Sotahan on laillistettua tappamista. Voit vapaasti tappaa ihmisiä ja tulla sodan jälkeen kotiin ja jatkaa elämääsi. Olet kuitenkin muuttunut mies. Olet periaatteessa tappaja. Elä siinä sitten elämääsi muistojesi ja kokemuksiesi kanssa. Tulee mieleen Francis Ford Coppolan elokuva Ilmestyskirja. Nyt. Mitä eroa oikeastaan eversti Killgorella ja Kurtzilla on? Ei mitään. Killgoren helikopterihyökkäys vietnamilaiseen kylään on silkkaa hulluutta ja Kurtz, josta on annettu salainen tappomääräys, viidakossa on jo tullut hulluksi, jos ei alunperinkin ole ollut sitä. Kilgorella on kuitenkin lupa tappaa. Laillisesti.

Pekka Jaatinen on onnistunut täydellisesti Kiestingin motin tapahtumien kuvauksessa loppukesästä ja  syksyllä 1941. Venäläisen tarkka-ampujan tarinassa voisi olla jonkinlaista symboliikkaakin: Venäjä vihollisena viereltämme ei kuole eikä katoa koskaan.

Suosittelen lämpimästi kirjaa hyvän kotimaisen kirjallisuuden ystäville ja Suomen historian ja sotahistorian harrastajille ja tietysti muillekin myös.

Loppuun otteita JR 53:n sotapäiväkirjasta

JR 53, poislukien I/JR 53 ja II/JR 12 sekä saksalainen osasto Schreiber olivat motissa.  Pohjoisessa venäläiset rykmentit JR 242 ja JR 611, idässä Louheen johtavan rautatien suunnassa JR 426.  Kiestinkiin johtavan radan katkaisi JR 758.  JR 53:n komentaja evl Jussi Turtola kaatui 29.8. ja uudeksi komentajaksi määrättiin 4.9. lähtien eversti Aarne Kiira.  Motin aikana rykmentti joutui torjumaan kaikkiaan 44 venäläisten suorittamaan hyökkäystä. Kapustnajapurolle meni 10.8. lähes 2800 miestä, mutta pois tuli 4.9. vain n 800.  Motissa on arvioitu kaatuneen kaikkiaan yli 1600 suomalaista ja saksalaista miestä.  Vihollinen pyrki kuluttamaan JR53:n joukkoja päivittäin toistuvilla hyökkäyksillä.  22.8. hyökkäykset keskeytettiin ja ne jatkuivat 1.9 pienemmillä voimilla (426.JR ja 611.JR).   88.Divisionan vahvuus oli 9078 miestä, 10 kevyttä panssarivaunua, 31 kpl 76 mm tykkiä, 8 kpl 122 haupitsia, 82 konekivääriä ja 264 pikakivääriä.  Saksalaisten ilmapommituksessa oli kaatunut divisioonan komentaja kenraalimajuri Zelentsov ja hänen tilalleen määrättiin Erillisen Prikaatin komentaja eversti Solovjov.  Motin huoltaminen ilmateitse ei riittänyt.  

Disioona J antoi 2.9. aamulla käskyn joukkojen järjestelyistä rautatien suunnalla.  Osasto Könösen rintamavastuun otti saksalainen Konekivääripataljoona KKP 13.  JR53 motin olkopuolella olevat osien oli pidettävä asemansa Hangasvaaran länsipuolella.  Everstiluutnantti Selinheimo päätti että motista on murtauduttava ulos.  JR53:n komentajaksi määrätty eversti Kiira hyväksyi suunnitelman ja siirtyi motin alueelle.   Illalla 2.9. irtautui II/JR53, sitten III/JR53 ja lopuksi Osasto Schreiber.   Kaatuneet, joita ei oltu ennätetty evakuoida haudattiin Kapustnajaojan tuntumassa olleen komentopaikan maastoon, rautatien molemmin puolin.  Kaikkea kalustoa ei saatu evakoitua.  2.9. klo 17.34 eversti Palojärvi antoi käskyn Divisioona J:n vetäytymisestä motista Veturipuron tasalle. Osmo Hyvösen tutkimusten mukaan Divisioona J:n kokonaistappiot olivat 3080 miestä, joista 893 kaatunutta.   Suomalaisia haavoittui 1273 miestä ja kaatui 408 miestä.  Tappiot olivat lähes 50 %.  Saksalaisen Osasto Schreiberin vahvuus oli 217 miestä. 

14. Armeijakunnan esikunnan 4.9. klo 13.00 valmistuneessa taistelukäskyssä nro 28 todettiin Kiestingin mottitaistelujen päättyneen vihollisjoukkojen lyömiseen.  Käskyn mukaan joukot siirtyvät yleishyökkäykssen, tavoitteena Kiestingin takaisinvaltaus. Hyökkäys alkoi 15.9. ja sitä jatkettiin 20.9. asti ilman ratkaisevaa läpimurtoa ja Kiestingin takaisinvaltausta.

USMC M1A1 Abrams tanks at live-fire exercise Arrow 18 in Finland

The Big Red One ( Samuel Fuller, 1980 )

 

The Big Red One elokuvan ohjaaja Samuel Fuller oli veteraani jos kuka; hän oli ensimmäisen maailmansodan veteraani ja palveli toisessa maailmansodassa Yhdysvaltain 1. jalkaväkidivisioonassa kutsumanimeltään The Big Red One. Fullerille myönnettiin Silver Star, Bronze Star ja Purple Heart -mitalit. Silver Star kolmanneksi korkein ansiomerkki sankarillisesta toiminnasta taisteluissa...The Big Red One on tavallaan Fullerin sotapäiväkirja; siitä puuttuu nykysotaelokuvien rankka realismi. Fuller ohjasi elokuvansa 1980 ja siinä on paljon tuon ajan hieman kömpelöäkin henkeä ja Korkeajännitysteemoja. Omahan Beachin verinen maihinnousukin lähes todetaan vain elokuvassa. Päähenkilöt Lee Marvinia, vanhaa konnaa, lukuun ottamatta, ovat aika puisevia, kuten koko elokuvakin tahtoo olla, mutta muutamien yksittäisten kohtauksien ansiosta se nousee keskivertosotaelokuvien yläpuolelle. Itseäni harmitti nuorempana ja harmittaa yhä, jos alkuperäismallit, panssarit ja hävittäjäkoneet, on korvattu jolloin muulla mallilla ja lätkäisty vain maatunnus kylkeen. Ei pure. Mark Hamill ( Luke Skywalker ) marssii yhdellä ilmeellä läpi elokuvan kuten on marssinut koko Hollywood-uransa. Tuli pitkästä aikaa katsottua

uudestaan.

The Big Red Onen sotatie toisessa maailmansodassa:

The Big Red One nousi maihin Vichyn Ranskan hallitseman Algerian Oranissa 8. marraskuuta 1942 osana operaatio Soihtua. Osia divisioonasta oli mukana Tunisian valtaamiseksi käydyissä taisteluissa vuoden 1943 alkupuolen aikana.

Divisioona otti osaa Operaatio Huskyyn, liittoutuneiden maihinnousuun Sisiliaan ja saaren valtaamiseen. Yksikkö nousi maihin Gelassa, jossa parhaiten linnoittautuneet saksalaiset joukot tarjosivat sille kiivaan vastarinnan. Onnistuneen maihinnousun jälkeen divisioona eteni hitaasti Sisilian vuoriston yli yhdessä 45. jalkaväkidivisioonan kanssa. Troinan vuoristokaupungissa se joutui raskaaseen taisteluun saksalaisia joukkoja vastaan. Osa yksiköistä menetti yli puolet vahvuudestaan divisioonan hyökätessä kaupunkiin. Kun Sisilian valtaaminen oli ohi, divisioona siirrettiin Englantiin valmistautumaan Normandian maihinnousuun, joka koitti kesäkuun 6. päivän aamuna 1944. Yksikkö nousi maihin Omaha-rantalohkolla, jossa vastarinta oli raskaimmasta päästä koko operaatiossa. Osa yksiköistä menetti 30 prosenttia tappioina ensimmäisen tunnin aikana. Omaha Beachilta päästyään divisioona varmisti osaltaan Normandian sillanpääaseman valtaamalla Formignyn ja Chaumontin. Se mursi saksalaisrintaman St. Lossa ja hyökkäsi Marignyyn 27. heinäkuuta 1944. Yksikkö ei saanut lepoa, vaan eteni Ranskan halki hyökäten jatkuvasti ja tavoitti Saksan rajan Aachenissa syyskuussa. Divisioona saartoi kaupungin ja valtasi sen suoralla hyökkäyksellä 21. lokakuuta. The Big Red One jatkoi hyökkäämistä Aachenista itään Hurtgenin metsän kautta Rurjoelle. Joulukuun alussa se siirrettiin lepäämään ensimmäisen kerran kuuden kuukauden taistelemisen jälkeen. Lepo jäi lyhyeksi, sillä saksalaiset aloittivat viimeisen suuren offensiivinsa, joka tunnetaan nimellä Ardennien taistelu. Yksikkö taisteli vuodenvaihteen yli tammikuun loppuun ja auttoi osaltaan torjumaan vihollisen suurhyökkäyksen. Helmikuun lopulla divisioona eteni Rurjoen yli, mursi Siegfried-linjan ja eteni Reinjoelle. Se ylitti joen Remagenin sillan kautta ja mursi itsensä sillanpääasemasta osallistuakseen Ruhrin alueen saksalaisten joukkojen piirittämiseen. Divisioona valtasi Paderbornin, eteni Harz-vuorten yli ja oli sodan loppuessa Tšekkoslovakiassa.

Divisioonan tappiot toisessa maailmansodassa:

3616 kuollutta

15 208 haavoittunutta

664 haavoihinsa kuollutta

The Big Red One loppuu Falkenaun keskitysleirin vapauttamiseen, jossa Samuel Fuller oli mukana.

The Big Red One ( Samuel Fuller, 1980 ) 3/5

Kun painuvi päät -dokumenttielokuva

Finlandia 6.12.

Maanpuolustustahto

 Kommunistit ja SDP ovat opettaneet suomalaiset vähättelemään omaa armeijaansa. Venäläiset valtaavat maan minuutissa...Upseerit eivät osaa johtaa. Miehistö ei taistele. Maanpuolustuskykyä ja -tahtoa on pyritty kalvamaan monin keinoin, mm. propagandalla ja kansainvälisillä sopimuksilla.

Nato ottaa jäsenekseen mielellään maan, jossa eniten tykistöä Euroopassa ( jolla myös kehittynyt ammuntajärjestelmä ) , mm. raskaista K9 Moukareita, panssarihaupitseja, jotka ampuvat 40 km;n päähän, ja taistelupanssarivaunuja enemmän kuin Saksalla, asevelvollisuus, pääosa asevelvollisista hyvin motivoituneita, ilmavoimat saa Hornetien tilalle yhden maailman parhaista hävittäjistä, F-35:n lähiaikoina. F-35 pystyy ampumaan risteilyohjuksia kauas maakohteisiin ja taistelemaan ilman näköhavaintoja useampaa kohdetta vastaan ilmataistelussa ohjuksin.

Huoltoyksiköt ylläpitävät joukkojen taistelukelpoisuutta. Toimintansa suojaamiseksi huoltoyksiköillä on kyky taistella jalkaväen keinoin. Joukkojen taistelukelpoisuuden ylläpitämiseksi huolto täydentää ja pitää kunnossa materiaalia, kuljettaa, hoitaa taistelijoita lääkintähuollolla sekä ylläpitää sotilaiden toimintakykyä huoltopalveluiden keinoin. Täydennykset sisältävät muun muassa ampumatarvikkeiden sekä poltto- ja voiteluaineiden varastointia ja jakelua joukoille. Kunnossapito on esimerkiksi aseiden ja ajoneuvojen huolto- ja korjaustoimintaa. Kuljetuksilla siirretään materiaalia ja henkilöstä oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Lääkintähuollon tehtävänä on antaa hoitoa loukkaantuneille, sairaille ja haavoittuneille sekä evakuoida heidät hoitopaikkaan. Huoltopalveluihin kuuluvat muun muassa sotilaiden muonitus ja vesihuolto.

Pioneeri- ja viestitoiminta pelaavat. Laivastolla on iskukykyä. Ilmatorjunnalla on hyvää, nykyaikaista ohjuskalustoa.

Nato tuo mukanaan täysin uuden ajan suomalaiseen maanpuolustukseen, luultavasti se lisää myös aseteollisuuden kapasiteettia, yhteistyötä ja vakansseja suomalaisille upseereille. Johtaa Suomessa osataan kyllä,. on sotapelejä ja talvi- ja jatkosodan perinne. Neuvostoliiton ja Venäjän myötäilijöiden on enää vaikea keksiä, miten he voisivat nakertaa suomalaista maanpuolustusta. Osa reserviläisistä kyllä pakenee reservistä, kun tilanne kuumenee, mutta pelkureitahan on aina.

Suomen armeijaa hehkutetaan maailmalla: Euroopan suurin tykistö, tankkeja enemmän kuin Saksalla

Vietnam War Music - Buffalo Springfield - For What It's Worth

The Mamas & The Papas - California Dreamin' (Vietnam war)

Jukka Nieminen: Valtakunnan katto - Ilmasota Saksan taivaalla 1939 - 1945 ( Mediapinta, 2021 )

 Kirjan esittelyteksti

Operaatio Clarion käynnistyi 22.2 1945. Silloin Saksan ilmatilaan työntyi 3500 pommikonetta ja 5000 hävittäjää eikä mikään enää kyennyt pysäyttämään niitä. Saksan ilmavoimat Luftwaffe oli jo hävinnyt puolustustaistelunsa. Saksaa pommitettiin 1481 yönä ja 1089 päivänä. Päivisin amerikkalaiset pommikoneet murskasivat sotateollisuutta ja öisin englantilaiset polttivat kaupungit. Laskien lentokoneiden määrillä Saksaan hyökättiin ilmojen kautta pommikoneella 1 440 000 kertaa ja hävittäjäkoneella 2 680 000 kertaa. Kaikkiaan 1 356 828 tonnilla pommeja natsi-Saksa mureni aste asteelta. Maailmanhistoria ei ollut kokenut mitään vastaavaa. Se oli jättiluokan ilmataistelu Kolmannen valtakunnan yläpuolella.

Voimaa oli puolustuksessakin. Likemmäs puolet pommikoneiden miehistöistä jäi palaamatta. Se on kertomus torjuntahävittäjien ässistä jotka nousivat yötaivaalle. Se on kertomus kuuntelupalvelusta kuin valonheittimiin kytketyistä 88-millin tykeistä, puolustusstrategioista aina Kammhuberin linjasta operaatio Villisikaan tai Suureen iskuun. Sotaa käytiin myös suurjaksorintamalla tutkasodassa jossa pyrittiin näkemään vastapuolta paremmin ja häiritsemään vastapuolen näkemistä. Kertomus jossa väestönsuojelu kokee todellisen haasteensa kun polttosota leimahtaa todenteolla yhä tuhoavimpien pommien muodossa. Sotaa käydään yhä raskaampien pommien ja pommisuojien betonitonnien välillä. Se on myös kertomus kilpajuoksusta aseteknisessä kehityksessä aina futuristisiin kostoaseisiin asti. Ennen kaikkea se on varoittava tarina virheistä, kokonaisista virhestrategioista joihin Luftwaffen ylijohto syyllistyi vuosien ajan ja jotka lopulta johtivat aselajin perikatoon.

JV: Jukka Nieminen on Beevorinsa lukenut, mutta rutinoituneen ja välillä sarkastisen ja terävän historioitsijan ote puuttuu. Hieman puuroinen ja jäsentelemätön esitys ilmasodasta Saksan taivaalla. Hyvä yritys, joka kuitenkin kertoo hyvin, millaista huippuunsa organisoitua joukkomurhaa siviilien tappaminen pommituksilla oli toisessa maailmansodassa. Luftwaffen toimissa ei juuri moitittavaa ollut. Se teki sen minkä pystyi kahden mielipuolen ja pellen johdossa, Hitlerin ja Herman Göringin. Molemmat miehet tuhosivat ja tapattivat ilmavoimansa epätoivoisissa ja järjettömissä operaatioissa. Hitler ei koskaan halunnut nähdä tasaiseksi jyrättyä Berliiniä, eikä muita kymmeniä kaupunkeja, vaan kulki niiden halki öisin autolla. Göring tuskin teki muuta kuin haukkui ilmavoimiaan koko sodan ajan ja lopulta ummisti silmänsä lentäjiensä epätoivolle.

Liiittoutuneiden pommitusmuodostelmien tappiot olivat välillä käsittämättömiä, varsinkin RAF kärsi pahoin Saksan yöhävittäjien riepotellessa niiden muodostelmia. RAF yöllä ja amerikkalaiset päivällä, jatkuvasti, varsinaisen tuhoamisen käynnistyessä 1943.

Lopussa mitään kohteita ei enää ollut. 600 000 saksalaista siviiliä oli kuollut, kymmeniätuhansia ranskalaisia, tuhansia omia miehiä omassa tulessa, kun pommimatot putosivat liian aikaisin. Saksan kulttuurikaupungit ja vanhat kaupunginosat oli jauhettu soraläjiksi.

Pommituksien tarkoitus oli usein synnyttää valtava kilometrejä leveä tulitornado, joka ylsi neljän viiden kilometrin korkeuteen, imi puut, ihmiset ja tavarat sisuksiinsa, hapen ilmasta tappaen ihmiset pommisuojiinsa, sulatti ja poltti kaiken tieltään kuin elävä hirviö helvetistä. Asfaltti kiehui, ihmiset takertuivat siihen ja hakivat suojaa puistoalueilta ja jokien rannoilta. Satojen pommikoneiden seuraava aalto silpoi heidät sirpalepommeilla.

Jukka Niemisen Valtakunnan katto on kirja tästä tuhoamisesta, joukkomurhasta ja sodan järjettömyydestä. Ei joukkomurhasta Euroopan taivaalla toisessa maailmansodassa koskaan liikaa kirjoja ole.

Natasha Lester - Ranskalainen valokuvaaja ( Gummerus, 2021 )

Pääsin Lee Millerin jäljille Natasha Lesterin Ranskalainen valokuvaaja kirjan kautta, joka on luvun alla.

Kirjan esittelyteksti:

Dramaattinen tarina rohkeudesta, perheestä ja anteeksiannosta

1942. Vogue-lehti lähettää entisen mallinsa Jessica Mayn kirjeenvaihtajaksi sodan runtelemaan Pariisiin. Jessica on rohkea ja nopea oppimaan, mutta elämä sotilaiden rinnalla on haastavaa. Kaiken karmeuden keskellä sota tuo Jessican elämään kolme ihmistä, jotka auttavat häntä toteuttamaan unelmiaan: toimittaja Martha Gellhorn rohkaisee rikkomaan sääntöjä, laskuvarjojääkäri Dan Hallworth auttaa kertomaan tarinoita, joilla on merkitystä, ja pieni orpotyttö Victorine saa hänet avaamaan sydämensä. Mutta sodan keskellä uraa tekevän naisen menestyksellä on hintansa.

2005. Taidekuriiri D'Arcy Hallworth saapuu ranskalaiseen kartanoon järjestämään tunnettua valokuvakokoelmaa. Työ osoittautuu odotettuakin dramaattisemmaksi, kun salaperäisen valokuvaajan henkilöllisyys lopulta paljastuu.

Bestseller-kirjailija Natasha Lester kirjoittaa urheista naisista, jotka uhmaavat aikansa ahdasta naiskuvaa. RNA:n vuoden historiallisen romaanin palkinnon voittanut Ranskalainen valokuvaaja perustuu kuvajournalisti Lee Millerin elämään.

Lee Miller - kaunis ja surullinen tarina. Hänen elämästään ollaan tekemässä myös elokuvaa, pääosassa Kate Winslet. Millerin kasvoissa on jotain sympaattista, klassista, ikiaikaista naiskauneutta ja herkkyyttä.

Linkki: Lähikuvassa Lee Miller / Yle Areena

Lee Miller Hitlerin kylpyammeessa

Lee Miller oli yksi tärkeimmistä valokuvaajista toisessa maailmansodassa. Kuvassa Miller Saint-Malossa Ranskassa vuonna 1944.

Helsingin Sanomat suuressa viisaudessaan....

Terhi Törmälehdon Taavi on nyt luvun alla. Taavista enemmän luettuani sen, mutta laitoin Helsingin Sanomien kirjaa ja kirjailijaa koskevan artikkelin loppuun hieman yleistä tietoa sotaveteraanien tilasta Suomessa sodan jälkeen. Meillähän ei edes tunnettu vielä sodan aiheuttamaa traumaperäistä stressihäiriötä. Veteraanit eivät saaneet juuri minkäänlaista hoitoa mielenterveysongelmiinsa, ainoastaan kommunistien syyllistämiset ja haukut.

Esim. USA:ssa toisen maailmansodan jälkeen veteraaneille oli olemassa oma tuki-, kuntoutus- ja koulutuspaketti, jolla moni pääsi elämän syrjästä kiinni sodan jälkeen.

The Servicemen's Readjustment Act of 1944, commonly known as the G.I. Bill, was a law that provided a range of benefits for returning World War II veterans (commonly referred to as G.I.s). The original G.I. Bill expired in 1956, but the term "G.I. Bill" is still used to refer to programs created to assist U.S. military veterans.

HS suuressa viisaudessaan, toimitus tai sen automaatti, ilmoitti, että olin rikkonut kommentiohjeistuksia ja kommentointini oli estetty. Tiedä sitten, mikä tuossa ärsytti toimitusta tai sen vastausrobottia, ehkä jokin kielletty sana kenties...

Tätä en kirjoittanut estettyyn kommenttiin: Sotaveteraanikin on ihminen. Vierastan tuota sankari sanaa, kuin sankarilta odotettaisiin jotain sankarillista ja pyhimysmäistä käytöstä. Ja sodassakin toiset ovat rohkeampia kuin toiset. Katselin tuossa dokumenttia Tyynenmeren taisteluista, jossa kamikazet hyökkäilivät USA:n maihinnousulaivastoa vastaan; japanilaiset uhrasivat ilmavoimansa, satoja ja tuhansia miehiä ja lentokoneita turhissa itsemurhahyökkäyksissään.

Selostajan kommentti oli hyvin tuota sotaa kuvaava: toiset heistä taistelivat kuollakseen, toiset pysyäkseen hengissä. Ei kukaan mene sotaan kuolemaan tai tapattamaan itseään vaan pysymään hengissä keinolla millä hyvänsä.

Mannerheim-ristin ritarit ovat vain hyvin pieni otos toisessa maailmansodassa sotineista suomalaisista sotilaista. Ratkaisevaa kuitenkin on ollut koko taistelevan ja sitä huoltavan joukon panos .

Gunjan Saxena: The Kargil Girl ( Sharan Sharma, 2020 )

Bollywood elokuva: Gunjan Saxena: The Kargil Girl ( Sharan Sharma, 2020 )

Flight Lieutenant Gunjan Saxena (born 1975) is an Indian Air Force (IAF) officer and former helicopter pilot. She joined the IAF in 1994 and is a 1999 Kargil War veteran. She is the only woman to be part of the Kargil War,[4][5] making her the first woman IAF officer to go to war (also listed as "first woman to fly in a combat zone"). She is the first of two women along with Flight Lieutenant Srividya Rajan from the IAF to enter a war zone flying Cheetah helicopters. One of her main roles during the Kargil War was to evacuate the wounded from Kargil, transport supplies and assist in surveillance. She would go on to be part of operations to evacuate over 900 troops, both injured and deceased, from Kargil. In 2004, after serving as a pilot for eight years, her career as a helicopter pilot ended; permanent commissions for women were not available during her time.

The 2020 Bollywood film Gunjan Saxena: The Kargil Girl is inspired by her life.

Ei pössimpi elokuva; nuori tyttö saa jo lapsena päähänsä tulla lentäjäksi ja isänsä kannustamana raivaa tiensä toksisen intialaisen maskuliinisuuden betonimuurin läpi helikopterilentäjäksi. Elokuva perustuu tositapahtumiin.

Janhvi Kapoor on herttainen ( jos naista voisi nykyisin herttaiseksi sanoa ) , sitkeä ja sinnikäs, sanavalmis myös roolissaan Gunjan Saxenana. Hän ei anna miehisen maailman lannistaa itseään. Moni tyttö ja nainen varmasti pitää elokuvasta ja kyllä se sopii miehenkin katsoa.

3/5 

Maantie on kova kävellä - Puolustusvoimien lippujuhlan päivä 4.6.

Slawenski, Kenneth: J. D. Salinger - Kirjailijan elämä

Luvun alla:

Slawenski, Kenneth

J. D. Salinger - Kirjailijan elämä

Slawenski, Kenneth - J. D. Salinger - Kirjailijan elämä,

Kenneth Slawenskin elämäkerta yhä valtavan suositusta amerikkalaisesta J. D. Saligerista avaa mainiosti arvoituksellisen ja julkisuutta karttavan kirjailijan elämää. Salinger vetäytyi julkisuudesta 1960-luvun puolivälissä suosionsa huipulla. Hän oli 50-luvulla kirjoittanut räjähdysmäisen menestyksen saavuttaneen romaanin Sieppari ruispellossa, jota on myyty maailmalla 65 miljoonaa kappaletta. Salingerin taiturimaisia novelleja on suomeksikin ilmestynyt kaksi kokoelmaa. Elämäkerta hahmottaa hyvin sitä, kuinka Salinger kantoi sisällään koko elämänsä ajan sotakokemuksiaan, Normandian maihinnoususta Dachaun keskistysleirillä näkemiinsä kauhuihin. Ennen muuta elämäkerta keskittyy siihen, mikä oli Salingerille tärkeintä siihen kuinka tarinat syntyivät.

FILI on tukenut teoksen suomentamista.

"Salingerin elämän ja hänen luomansa fiktiomaailman jännitteiden tarkastelijana Slawenski on hienovarainen ja perusteellinen kirjoittaja. Elämäkerta tarjoaa oivalluksia, miten elämä puhutteli nuorta kirjailijaa rankkoine toisen maailmansodan sotakokemuksineen, miten tämä vaikuttti häneen kirjoittamiseensa, ja miten itse kirjoittamisprosessi mystifioitui lopulta rukouksen kaltaiseksi, hengelliseksi harjoitukseksi Salingerin erämaatlon rauhassa."

Hannu Waarala, Savon Sanomat 7.3.2011

"Kaikkiaan Salinger-teos on hyvää työtä: runsas, syvämietteinen, kohdettaan kunnioittava mutta rehellisyyteen pyrkivä ja käsittääkseni pääseväkin, havainnollinen."

Kaisa Neimala, Suomen Kuvalehti 2011/8

"Sieppari -fanille kirja tarjoaa taustoja ja analyysejä, satunnaiselle lukijalle tilaisuuden sivistää itseään."

Heini Sivonen, Ilta-Sanomat 5.3.2011

"Kirjoittajan intohimo vetää helposti mukaansa lukemaan"

Ilkka Lappi, Aamuset 25.5.2011

"J.D.Salingerin kirjailijaelämänkerta on kaikkiaan hyvää työtä: runsas, syvämietteinen, kohdettaan kunnioittava mutta rehellisyyteen pyrkivä."

Suomen Kuvalehti 2011/49

JV: Kiinnostuin lukemaan J.D.Salingerin elämänkertaa, koska halusin tietää enemmän hänen kokemuksistaan toisessa maailmansodassa. Salinger palveli 12th Infantry Regiment, 4th Infantry Division ja hänen rykmenttinsä osallistui Normandian maihinnousuun Utah-kaistalla.

6.6.1944 12. Jalkaväkirykmentin vahvuus oli 3080 miestä. Heinäkuun ensimmäinen päivä 1944 se oli 1130 miestä. Salingerin yksikkö oli 4th Counter Intelligence Corps (C.I.C.) ts. hän oli vastatiedustelu-upseeri, joka osallistui mm. sotavankien kuulusteluihin. Salinger oli mukana Pariisin vapauttamisessa, sotavankeja tuli sadoittain ja töitä riitti. Monet laput silmillä sotaa tuijottavat amerikkalaiset kenraalit toitottivat ja luulivat sodan olevan ohitse.

Salinger joutui sittemmin kokemaan Hurtgenin metsän helvetillisen teurastuksen ja osallistui keskitysleirien vapauttamiseen. Hän soti 11 kuukautta. Suomeksi Salingerin sotavuosista ei ole kirjoitettu juuri mitään. Kaikki pitää etsiä Google-haulla englanniksi. Sodan kauhut eivät voineet olla vaikuttamatta Salingerin kirjalliseen tuotantoon.

Kenneth Slawenski kuvaa tietysti vetävästi ja ykstyiskohtaisesti J.D.Salingerin muutakin elämää ja kirjallista uraa.

Olen saattanut nuorempana yrittää lukea...vierastin outoa käännöstä. Ehkä uudempi käännös voisi olla parempi. Salingerin sotatie on ollut amerikkalaissotilaiden pahimpia sotateitä Euroopassa, Normandia, Cherbourgin valtaus, St. Lo:n taistelut, Hurtgenin metsä. Hänen rykmenttinsä tappiot ovat olleet käsittämättömiä. Hurtgenin metsään meni noin 3000 miestä, 500 käveli sieltä ulos. Toivon, että novellikokoelmiaan on vaivauduttu suomentamaan. Yksi on lainassa - Yhdeksän kertomusta.

Täydennysmiehen osa Hurtgenin metsän taisteluissa 1944.

 

Holden Caulfield’s Goddam War

Alppikengistä ei edelleenkään jää jälkeäkään

Vastaus tiedusteluun:

Yle Hei Juhani. Ohjelma on tallessa Ylen arkistossa, eli sensuuri ei ole syönyt Lindmanin työtä.

Tämä viisiosainen tv-elokuva on esitetty Ylen kanavilla kolme kertaa: ensilähetys vuonna 1973 ja uusinnat vuosina 1974 ja 1993.

Kyseessä on kansainvälinen yhteistuotanto Ylen, Ruotsin SVT:n (silloin 1970-luvulla vielä osa SR:tä) sekä RTV:n kanssa.

Välitän uusintatoiveen eteenpäin. Hyvää talven jatkoa.

-Paavo

JV: Suomalaisen tv-tuotannon suuria mysteereitä. Teos ei ole myöskään missään vuokrattavana tai ostettavana ja Ylen vastaus on vuosia ollut aina lähes samankaltainren selittely. Voisiko yksi syy olla sarjan myötämielinen suhtautuminen saksalaisiin sotilaisiin? Ainakin yhteen heistä...Oma päätelmäni on, että Åke Lindmanin laadukas kuvaus Lapin sodasta pyritään unohtamaan ja piilottamaan Ylessä.

Erkki Eklundin kirjan esittelyteksti:

Pikku-Berliini, Itä-Lapissa sijaitseva 20. Vuoristoarmeijan parakkialue, yksi monista. On vuosi 1944, lokakuu ja merkittävä päivä korpraali Dieter Kölbingille: tänään päättyisi sota hänen kohdallaan. Viimeisen kerran hän vaivaa muonamikkoa jo epäilyttävän useasti toistuneilla käynneillään. Sitten Zündapp-moottoripyörä ajaa moninkertaisen piikkilanka-aidan ympäröimän sotakylän portista, katoaa erämaahan, ja – Dieter Kölbing on vapaa. Mutta vapaus on suden vapautta: eräästä Saksan armeijan korpraalista on tullut sotilaskarkuri.

Tästä alkaa tarina ja jatkuu uskomattoman jännittävänä. Sota muodostaa tapahtumille vaikuttavan taustan, karkurin epätoivoinen pakomatka loputtomien erämaiden halki kohti länsirajaa on kuvattu karmaisevan elävästi. Seikkailun joka käänteessä voi odottaa kuolemaa, karkuria ahdistavat nälkä, kylmyys, kiduttava pelko ja väsymys – mutta pahimmat viholliset ovat kuitenkin ”omat”…

JV: Pikku-Berliini tarkoittaa jatkosodan aikana joitakin Suomen alueella sijainneita saksalaisia tukikohtia. Suurin Pikku-Berliini sijaitsi Oulussa, mutta samalla nimellä kutsuttuja varuskuntia oli muun muassa Kemissä, Torniossa ja Turussa. 

Vastausta siihen, miksi Åke Lindmanin tv-sarjaa ei ole edes myytävänä, saa tuskin keneltäkään koskaan.

Ps. Toinen mysteeri, huomattavasti suurempi, on se, että Suomesta ei löydy oikeastaan yhtään suomennettua vakavasti otettavaa tietokirjaa Yhdysvaltojen historiasta.

Konstantin Rokossovski

Konstantin Rokossovski oli venäläinen sotilasjohtaja ja Puolan puolustusministeri. Konstantin Rokossovskin suku oli erään puolalaisen aatelissuvun sivuhaara, joka oli silloista alempaa keskiluokkaa. Konstantinin isä oli rautatieläinen. Hänen äitinsä oli venäläinen – Konstantin syntyi aikana, jolloin Puola kuului Venäjään. Konstantin Rokossovski palveli ensimmäisessä maailmansodassa Venäjän armeijassa rakuunaosastossa. Syksyllä 1917 hän liittyi bolševikkeihin. Hän soti puna-armeijassa Venäjän sisällissodassa nousten komentajaksi. Hän palveli myös Puolan–Neuvosto-Venäjän sodassa 1920-luvun alussa.

Toisen maailmansodan alussa kesäkuussa 1941 Rokossovski johti ensimmäistä Neuvostoliiton panssarien vastahyökkäystä saksalaisia vastaan Ukrainassa. Sen jälkeen hän sai tehtäväkseen vapauttaa 16. armeija saarroksista. Saman armeijan komentajaksi Smolenskiin hänet siirrettiin kesäkuusta 1941 syyskuuhun 1942. Hän toimi Briaskin rintamalla heinäkuusta syyskuuhun 1942. Hän osallistui Moskovan taisteluun Georgi Žukovin alaisuudessa (16. armeijan komentajana). Hän komensi Donin rintamaa syyskuusta 1942 helmikuuhun 1943, Stalingradin taistelun ajan. Hän toimi Keskisen Rintaman komentajana helmikuusta lokakuuhun 1943 ja osallistui myös Kurskin taisteluun ja operaatio Bagrationiin. Lopun sotaa hän toimi Valko-Venäjän rintamalla kolmena eri komennuksena yleten jatkuvasti. Tässä tehtävässä hän Stalinin käskyn mukaan odotti Varsovan kansannousun kukistumista ennen kaupungin valtaamista. Hän yleni johtamiensa operaatioiden menestyksen seurauksena Neuvostoliiton marsalkaksi.

Rokossovski on kirjoittanut sotakokemuksistaan myös suomeksi julkaistun kirjan Sotilaan velvollisuus .

Jouduttuaan Stalinin epäsuosioon Rokossovski katosi gulagien vankileirijärjestelmään vuosien 1937 ja 1940 ajaksi. Aluksi häntä säilytettiin Leningradissa Krestyn vankilassa. Vorkutan pahamaineisella vankileirillä Rokossovski onnistui välttämään hillikaivokset työskentelemällä erään vartijan palvelijana. Rokossovski joutui valeteloituksien ja lukemattomien ruoskimisien uhriksi kieltäydyttyään ” tunnustamasta ” , että oli vakoillut puolalaisten ja japanilaisten hyväksi.

Hän sai kokea hirveää kidutusta. Häneltä lyötiin pois yhdeksän hammasta, kolme kylkiluuta katkaistiin ja varpaat vasaroitiin litteäksi. Hänet vietiin ainakin kahdesti montun reunalle ja hänen molemmilta puoliltaan ammuttiin kenraaleita ja häntä ammuttiin niskaan tyhjällä panoksella.

Stalin oli kuitenkin puhdistuksiensa jälkeen kipeästi upseerien tarpeessa ja hän armahti Rokossovskin maaliskuussa 1940 ja asetti hänet uuden 9. mekanisoidun armeijakunnan komentajaksi Ukrainaan.

- Vanki, ottakaa tämä mekanisoitu armeijakunta komentoonne, niin katsomme kuolemantuomiotanne myöhemmin, kuului Stalin viesti Rokossovskille.

Kun saksalaisten hyökkäys pyyhkäisi armeijakunnan olemattomiin, Rokossovski sai komentoonsa 4. neuvostoarmeijan Smolenskin puolustustaistelun aikana.

Vuodet 1945–1949 Rokossovski toimi Neuvostoliiton Pohjoisen puolustusalueen komentajana. Rokossovski nousi Bolesław Bierutin johtaman kommunistisen Puolan puolustusministeriksi (1949–1956), sillä maan stalinisointiin tarvittiin venäläisiä ministereitä. Puolan maaseudulla kapinoitiin kommunistihallitusta vastaan vuosina 1945–1948, mutta Rokossovski tuli ministeriksi Puolassa vasta 1949. Hän osallistui silti keskeisesti Puolan alistamiseen.

Hän toimi Neuvostoliiton Transkaukasian sotilasläänin komentajana vuodet 1957–1958. Tässä vaiheessa Josif Stalinin sotilaskomentajat siirrettiin eläkkeelle uuden hallinnon puhdistuksissa, niin myös Rokossovski.

Konstantin Rokossovski kuoli 74-vuotiaana ja haudattiin Punaiselle torille Kremlin muuriin. 

Konstantin Rokossovski näki ja koki paljon ja joutui olemaan diktaattori Stalin mielivaltaisten päätösten toteuttajana mm. Varsovan kansannousussa, sotilasjohtajana hän oli pystyvä tai taitava ja varmasti yksi harvoista miehistä Neuvostoliitossa, joka ei kaiken kokemansa jälkeen koskaan pelännyt Stalinia.

Pertti Luntinen: Sota Venäjällä - Venäjä sodassa ( SKS, 2015 )

Juu, voisi olla tutustuminen arvoinen kirja. Toivottavasti siinä on myös Neuvostoliiiton Afganistanin sota mukana; Krimin laiton valtaus taitaa puuttua, kun julkaisuvuosi on 2015. Lukulista on kyllä aika pitkä jo muutenkin ja tässäkin 1037 sivua.

Kirjan esittelytekstiä.

Kirjailija: Pertti Luntinen

Kustantaja: SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN SEURA

Sarja: SKS:n toimituksia (osa 1159)

Sidosasu: Nidottu

Julkaistu: 2015

Kieli: Suomi

Sivuja: 1037

Sota on koetellut Venäjää sen historian alusta lähtien. Milloin ovat venäläiset lähteneet valloittamaan Aasian maita, milloin taas läntisiä naapureitaan. Kun Venäjä on ollut heikko ja hajanainen, ovat skyyttalaiset, tataarit, turkkilaiset, puolalaiset, saksalaiset, ruotsalaiset ja joukon jatkona suomalaisetkin hyökänneet maahan tuoden hävitystä, orjuutta ja kuolemaa. Venäjän tsaari, keisari tai pääsihteeri on koettelemuksista selvitäkseen pannut kansan yrittämään kaikkensa hintaa laskematta ja uhreja säikkymättä. Kansanvaltaa ei sodan uhatessa ole haikailtu, talonpojat ovat ruokkineet sotaväen ja työläiset takoneet aseita. Sota Venäjällä Venäjä sodassa on ensimmäinen kattava, kaikki venäläisten käymät sodat sisältävä teos aiheesta. Taistelut, sotavalmistelut ja sotien seuraukset on kirjassa kerrottu yleistajuisesti ja asiallisesti. Millään muulla kielellä ei ole ilmestynyt vastaavanlaista esitystä. Kirjaa täydentää runsas kartta-aineisto, kattava kirjallisuusluettelo ja hakemisto.

Itäslaavit alkoivat levittäytyä Venäjän alueelle 500- ja 600-lukujen tienoilla. Kiovan Venäjäksi kutsuttu valtio ilmaantui 800-luvulla ja omaksui kristinuskon vuonna 988. Kiovan Venäjää seurasi valtakeskittymänä Moskovan ruhtinaskunta. Moskovan Venäjä muodostui vuonna 1478, kun Moskovan ruhtinaskunta ja Novgorodin niin sanottu ruhtinaskunta olivat yhdistyneet. Moskova oli valloittanut alaisuuteensa myös useita muita ruhtinaskuntia. Moskovan Venäjä syntyi virallisesti, kun Iivana Julma kruunattiin tsaariksi vuonna 1547. Myöhemmin 1700-luvulla perustettiin huomattavasti laajempi Venäjän keisarikunta, joka ulottui Puolan alueelta aina Tyynelle valtamerelle saakka. Venäjästä tuli maailmanlaajuinen valtatekijä keisarikunnan aikoihin (1700-luvulta vuoteen 1917 asti), ja se perusti myöhemmin Neuvostoliiton, maailman ensimmäisen ja suurimman perustuslailtaan niin sanotun sosialistisen valtion (vuodesta 1917 vuoteen 1991). Nykyinen Venäjän federaatio perustettiin Neuvostoliiton hajotessa ja jakautuessa useiksi valtioiksi vuonna 1991, ja se peri Neuvostoliiton oikeussubjektin aseman. Venäjä on Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen ja on Itsenäisten valtioiden yhteisön johtojäsen. Se on yksi viidestä virallisesti ydinasevaltioksi tunnustetusta maasta, ja sillä on yhdessä Yhdysvaltain kanssa maailman suurimmat ydinasevarastot. Venäjä, virallisesti myös Venäjän federaatio on kahteen maanosaan ulottuva valtio, joka käsittää suurimman osan pohjoisen Euraasian alueesta.

Suurin Venäjän käymistä sodista on, Sota Venäjällä, Venäjä sodassa -teoksen mukaan, tietenkin osallistuminen Toiseen maailmansotaan ja edellisen sotatapahtumat maailmansodan itärintaman alueella. Itärintama oli toisen maailmansodan aikana Keski- ja pääasiassa Itä-Euroopassa käytyjen sotatoimien nimitys, jota käytetään rinnakkain Länsi-Euroopassa sijainneen länsirintaman kanssa. Itärintamalla vastakkain olivat Saksa liittolaisineen ja Neuvostoliitto 22. kesäkuuta 1941 ja 2. toukokuuta 1945 välisenä aikana. Saksan alkuperäisen hyökkäyssuunnitelman, operaatio Barbarossan, tavoitteena oli luoda edellytykset idän yleissuunnitelman toteuttamiselle työntämällä Neuvostoliiton puna-armeija niin sanotulle A–A-linjalle eli Arkangelista aina etelään Astrahaniin jatkuvalle linjalle. Kesän ja syksyn 1941 nopea salamasota (kolmen armeijaryhmän ja neljän panssariarmeijan voimin) ja Saksan Wehrmachtin eteneminen pysähtyi kuitenkin Moskovan ja Leningradin edustalle marras-joulukuussa 1941. Talvella 1941–1942 Neuvostoliiton puna-armeijan tekemät vastahyökkäykset pakottivat Saksan Wehrmachtin noin 320 kilometriä länteen ja asettumaan tiukkaan siilipuolustukseen. Seuraavan kesän 1942 aikana saksalaisten eteneminen alkoi uudelleen itärintaman eteläosassa: Ukrainan ja Kaukasian suunnalla. Sodan käännekohdaksi muodostuivat Stalingradin taistelu syksyllä 1942 ja talvella 1942–1943, jossa Saksan 6. armeija jäi saarroksiin ja tuhottiin kaupungissa ja sen ympäristössä sekä kesällä 1943 käyty Kurskin mutkan taistelu (sotahistorian suurin panssaritaistelu). Saksalaiset ajettiin sitten vuosien 1943 ja 1944 aikana pois miehittämiltään Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan alueilta. Kesällä 1944 Neuvostoliiton puna-armeijan toteutti Operaatio Bagration eli massiivisen hyökkäyksen Saksan keskustan armeijaryhmää vastaan. Operaatio Bagration on yksi sotahistorian massiivisimpia hyökkäysoperaatioita, siihen otti osaa yli kaksi miljoonaa sotilasta, 4 000 panssarivaunua ja 24 000 tykkiä. Operaation lopputuloksena Saksan keskustan armeijaryhmä vetäytyi Neuvostoliiton alueelta Puolan alueelle. Vuoden 1945 alussa aloitetussa Veiksel–Oder-operaatiossa puna-armeija tunkeutui Saksan sydänmaille valloittaen pääkaupunki Berliinin huhtikuun lopussa 1945. Itärintama on siten maailman sotahistorian suurin sotarintama niin maantieteellisen ja ajallisen pituuden kuin armeijoiden miesvahvuuden ja menetettyjen ihmishenkienkin osalta. Itärintaman tapahtumat johtivat Neuvostoliiton nousuun teolliseksi ja sotilaalliseksi supervallaksi lähes 50 vuoden ajaksi, Saksan jakamiseen neljään miehitysvyöhykkeeseen sekä jakautumiseen Saksan liittotasavaltaan ja Saksan demokraattiseen tasavaltaan, Berliinin jatkuvaan miehitykseen sekä monien Itä- ja Keski-Euroopan maiden miehitykseen ja kansandemokratioiden syntymiseen. Lisäksi sodan seurauksena Puolan valtionalue siirtyi 200 kilometriä länteen Saksan hallussa pitämään Itä-Preussiin kuin myös Yhdysvaltain jatkuvaan sotilaalliseen läsnäoloon Länsi- ja Keski-Euroopassa Neuvostoliiton uhan torjumiseksi.

Sota Venäjällä, Venäjä sodassa -teos on kansantajuista ja sujuvaa kieltä. Tampereen yliopiston emeritusdosentti Pertti Luntisen asiantunteva neutraali teksti, teoksen kattava kartta-aineisto ja kuvitus ovat hyvin tasapainossa ja tukevat teoksen lukemista. Sota Venäjällä, Venäjä sodassa -teoksessa on lukijalle erittäin yksityiskohtainen sisällysluettelo, kirjallisuusluettelo ja lopussa hakemisto, joitten avulla teosta on helppo käyttää myös hakuteoksena tai palata jo aiemmin luettuihin kohtiin. Tampereen yliopiston emeritusdosentti Pertti Luntisen kirjoittama erittäin laaja teos on sisällöltään erittäin informatiivinen ja Venäjän 1000-vuotinen historia sotineen (muun muassa Napoleonin sodat vuosina 1792-1815, Ensimmäinen maailmansota vuosina 1914-1918 ja Toinen maailmansota vuosina 1939-1945) ja taisteluineen on tuotu kiitettävästi esille. Sota Venäjällä, Venäjä sodassa -teos edustaa siten historiantutkimuksessa tinkimätöntä tieteellistä tutkimustraditiota ja on aihepiirinsä Venäjän sotahistorian perusteoksia, yliopistotason oppikirjaksikin sopiva. Emeritusdosentti Luntisen teos täyttää siten erinomaisesti paikkansa sotahistoriantutkimusten joukossa.

Lähteet

Sota Venäjällä, Venäjä sodassa, Wikipedia

H.J. Siilasvuo: Kuhmo talvisodassa ( Otava, 1944 )

Luvun alla H.J. Siilasvuon kirja Kuhmo talvisodassa ( Otava, 1944 )

Hjalmar Fridolf Siilasvuo oli suomalainen jääkärikenraaliluutnantti ja Mannerheim-ristin ritari, joka tunnetaan erityisesti Suomussalmen taisteluiden johtajana. Siilasvuo taisteli kaikkiaan viidessä sodassa.

Ilkeämieliset sanovat, että Siilasvuo teki omilla kirjoillaan itsestään sankarin. Mene ja tiedä. Jälkiviisaus on maailman suurinta viisautta. Jääkärikenraaliluutnanttia on moitittu mm. siitä, että hän päästi venäläisten 163. divisioonan livahtamaan motista Suomussalmella. Sotaopeissa katsotaan aina tappioksi, jos motissa olevaa vihollista ei pystytä tuhoamaan.

Suomalaiset kyllä yrittivät tuhota Kiantajärven jäälle purkautuneen vihollisen takaa-ajamalla heitä konekivääreiillä varustetuilla kuorma-autoilla, mutta venäläiset pystyivät yhä puolustautumaan ja lisäksi heillä oli ilmaherruus alueella.

Suomalaiset olivat väsyneitä ja kalustoa oli vähän.

”Väsymätön ja tarmokas Marttinen piti johdon kaikki langat lujasti käsissään, Siilasvuo sanoo.” -Robert Brantberg kirjassaan Sotaupseerit s. 174-

Kuhmon suunnan taistelut ovat jääneet hieman Raatteentien ja Suomussalmen taistelun peittoon. Ne olivat talvisodan verisimpiä, venäläiset käyttivät massoittain ilmavoimiaan alueella mm. Kuhmon ja suomalaisten joukkojen ja majoitusalueen pommituksiin sekä mottien huoltoon. Mottien yläpuolella saattoivat pyöriä 50 - 60 pommikonetta, jotka purkivat lastia ja täydennyksiä motteihin. Suomalaiset saivat tietenkin osansa varuste- ja muonapudotuksista. Hävittäjäkoneet jahtasivat jopa yksittäisiä suomalaisia sotureita. Joukkojen siirrot piti tehdä yöllä ja päivisin majoitusalueilla ei pystynyt pitämään tulia. Kaikki piti myös naamioida.

Puhutaan mitä puhutaan, mutta kyllä yleensä suomalainen sotilasjohto soti vähällä kalustolla ja miehistöllä äärimmäisen taitavasti talvisodassa, osansa suurvoittoihin oli tietysti Puna-armeijan järjettömällä taktiikalla, jossa divisioonat sullottiin olemattomasti tiedustelluille korpiteille kymmenien kilometrien pituisiksi mateleviksi käärmeiksi, jotka suomalaiset sitten pilkkoivat osiin ja tuhosivat.

En kauheasti näe Siilasvuon kirjoissa oman hännän nostoa. Kenraali antaa kyllä arvon Marttiselle, esikunnalleen, miehistölleen ja myös vastustajalle, josta mainitsee, että ei venäläisessä sotilaassa moittimista ollut. Venäläiset olivat äärimmäisen hyviä ja nopeita kaivautumisessa ja linnoittautumisessa. Kuhmon suunnan bunkkerit olivat hyvin rakennettuja ja kranaatinheittimistä ei juuri ollut hyötyä niitä vastaan taistelessa. Tykistöä taas puuttui vaikka paikoin putkia ja ammuksia oli riittävästi käytössä.

Kuhmon suunnan moteista osa kesti rauhan tuloon saakka.