Säälittävä kaupunki

Jotenkin surulliseksi aina tulee näissä tapaamisissa. Metso sinnittelee koko ajan hupenevalla pienellä palstalla, joka jostain oikusta on vielä säästynyt hakkuilta. Linnussa on sellaista ylevyyttä maailmanhistorian alusta, joka saa ihmisen tuntemaan itsensä turhaksi ja mitäänsanattomaksi ja ennen kaikkea rauhanhäiritsijäksi. Karttakuvassa näkee Rovaniemen kaupungin maanomistuksen Ounasvaaralla. Jos nykytahti jatkuu, metsäluonto Ounasvaaralla vain kapeutuu ja vähenee; Ounasvaaran kehittäminenhän on Rovaniemellä perinteisesti kassakoneajattelun mukaan uusien reittien ja teiden raivaamista, metsänkaatoa ja uusia rakennuksia. Rovaniemi tuskin sallii minkään luonnonsuojeluaatteen ja -idean olla esteenä suuruudenhulluille pyrkimyksilleen. Kukaan ei tiedä, mitä salaisia suunnitelmia Rovaniemellä muhii suunnittelu- ja kaavatoimistossa Ounasvaaran suhteen. Herätys tapahtuu yleensä aina, kun on liian myöhäistä. Metson elinpiiri on katoamassa. Säälittää tällainen kaupunki.

 

Aamunkoitto

Tänään olin paria tuntia aikaisemmin liikkeellä. Tökki tökki, nuoskaladut olivat jäätyneet, siteet tökki urassa. järjetön ratina ja kahina. Hanki ei vielä kantanut. Lämmin tuli päiväsellä.

 

Nokipannukahvit

Toiset ne julkaisee kuvia vegaaniannoksista, siideripulloasetelmista, pizzakuvioista ja sushilautasista. Mie olen sen verran barbaari, että julkaisen mieluummin kuvia nokipannusta.

 

Säpinää kahvitulilla

Kuukkelit leirissä. Parhaimmillaan oli viisi ja vieraiden kanssa pikku kahinat. Tulipaikka on kaukana metson alueelta, ei enää Ounasvaaralla. Kauas ehtii, kun aikaisin lähtee. Taisi tuossa mennä parisen tuntia ihan tulistellessa ja murkinoidessa. Saapa nähdä, koska kuuluu ensimmäiset joutsenen äänet tällä seudulla.

 

Metsän Ukko

Siinäpä se hurjimus taas on, Metsän Ukko. Piti minulle tulenpalavan puhuttelun Ounasvaaran metsäluonnon puolesta. Tahtooko metsämies todella, että metson suku katoaa Ounasvaaralta, kuten puolesta vaaraa on jo käynyt. Soidinpaikkamme on vaarassa. Eikö ihminen osaa edes hävetä sitä, miten se kohtelee ympäristöään? Mitäpä siinä paljoa voi, kun kuunnella korvat punaisena metson läksytystä ja hiipiä pois paikalta.

Meillä on Metsän Ukon kanssa eräänlainen sopimus. Hiihtelin rauhassa metson alueelle ja asetuin pönöttämään pienelle kummulle hieman kakan tärkeänä - kuin Ounasvaaran omistajana. Odottelin siinä. Aukealta oli kyllä yksi latvametsohavainto valmiina. Hiljaista oli...Pikkuhiljaa alkoi mustaa vilkkua metsässä lunta vasten. Metso hiipi sieltä pikkuhiljaa lähemmäksi ja kun pani merkille, että reviirillä on poisajettavia, ryhtyi siinä hiomaan ja vetämään siipeä. En häiritse, härnää enkä provosoi metsoa mitenkään. Saan parhaat kuvat niin, kun se tulee ihan vierelle. Sauvalla voi hieman osoittaa, jos meinaa nokkaista. Otan kuvat ja annan metson lopuksi ajaa minut pois reviiriltään. Se kuuluu kuvioomme. Jäi sitten sinne ite pönöttämään - oikea Ounasvaaran omistaja. Ja se asia...

 

Arviomestari

- Annappako mie tarkistan työn jäljen. Noh, näyttää kyllä enemmän ytimennävertäjän touhulta.

 

Metsän ystävät

Kuukkelit leirissä keskiviikkona. Kylläpä sitä toissapäiväisen ronkkimisen jälkeen metsän ystäviä kaipasikin. Hyviä ne ovat löytämään, menet suhteellisen laajalla alueella minne tahansa, tosin hakkasin apinan raivolla kaatunutta mäntykrassia kirveellä. Vähän liiankin leppoisa keli jo, jos viikon pitää tätä, niin lumet humahtavat kyllä metsässä. Toivottavasti joku aamu pääsee hangille. Kuukkelikolmikolle makkaraa ja broileria. Toissapäivänä nimittäin oli urologisia tutkimuksia, tähystyksiä ja kuvauksia. Ei muuta kun kylpytakki päälle ja pallisilleen alustalle tähystykseen. Pisteenä iin päälle armoton kusihätä koko ajan, koska oli stressi päällä, pakonomainen tilanne ja oli pitänyt myös juoda paljon, koska virtsaelimiä kuvattiin; varjoainekuvauksia ja jäämisvirtsan mittauksia. Tulos: kesäkuussa tulee aika eturauhasen höyläämiseen, osastolla pari päivää. Hematogian puolelle, ilmeinen polysymetria vera, oireiden mukaan, menen huhtikuussa, senpä näkee sitten. On myös tuo hydronefroosi, munaisten vajaatoiminta. Kai virtsaongelmat ovat ne aiheuttaneet, mene ja tiedä. Pitää kysellä enemmän, nyt en hoksannut vaikka tapasin lääkärin...

 

Aamulla aikaisin

Paria tuntia aikaisemmin olisi eilen aamulla pitänyt olla liikkeellä, mutta annan anteeksi itselleni sen. Lämmin oli, t-paita hiihtopuseron alla. Metso päivysti metsoaukealla, mutta ei tullut vielä viereen uhoamaan eikä missään näkynyt vielä merkkejä, että olisi vetänyt siipeä lumessa.

 

Teerijänkä ja vanha kelo

Hiihtomaisemia lauantailta

Teeret kisailleet perinteisellä soidinpaikallaan. Toivottavasti ihmiset eivät liikaa häiritse niitä. Muutamat lähitienoon jängät on jo kynnetty tasaisiksi tai paremminkin ajettu juoksuhaudoille tyhjänpäristimillä. Liekö kuski ylipainoinen, kun kelkka on kyntänyt niin syvältä...

Komea kelo on komean mäntyniemekkeen emopuu. Se on työnsä tehnyt, mutta se on yhä metsälle tarpeellinen. Tuli mieleen metsän aarrelaiva, uponneenakin koti monelle. Tämäkin niemeke on eräs päivä maan tasalla ja kelo luultavasti saunapuuna. Ihminen höyryttää sen taivaalle eli se luonnon monimuotoisuudesta ja ilmaston lämpenemisestä. Ei se, onhan se kiva pierrä kaljapieruja puulauteita vasten ja polttaa puuta piisissä. Ei puu metsästä lopu. Ei todellakaan. Mutta metsä loppuu. Kävinpähän tänään tervehtimässä vanhaa keloa tuolla Sieriaavan reunamailla. Samalla tarkastin yhden teerijängän. Oli jo teeret siinä kisanneet ja kuvioineet lumeen tarinansa. Hiihtoa viitisentoista kilometriä. Ei muuten havulinnun siiveniskuakaan koko päivä. Metsolla ja minulla on paljon yhteistä. Kumpikaan ei pidä ihmisistä eikä tuulisista keleistä.

Lahopuu on monille lajeille ainoa mahdollinen elinympäristö. Osa mäntykelojen lahottajalajeista on käytännössä kadonnut Etelä-Suomesta ja niitä elää nykyisin vain Lapissa. Lutikkakääpä ja vaarantuneiksi luokitellut erakkokääpä ja kairakääpä. Lapin alueella esiintyy noin tuhat uhanalaista lajia. Niistä 243 elää ensisijaisesti erilaisissa metsissä. Lapin metsälajeista noin 200 lajin uhanalaisuuden ensisijainen syy on metsätalous. Listaan kuuluvat myös varpuspöllö, töyhtötiainen ja hömötiainen. Suomen metsistä vain 2 - 3 prosenttia on luonnontilaisia ja niitäkään kaikkia ei ole suojeltu. Kemin Moolokin kita kun aukeaa, se tietää luutlavasti loppua suomalaiselle metsälle, sellaisena kuin me sen tunnemme. Talousmetsä on puupelto, ei oikea metsä. Kymmenet ja sadat lajit puuttuvat sieltä metsän yksipuolisuuden vuoksi.

Torstain keikka

Puoleen pudonnut toistaiseksi hiihtolenkkien pituudet viime keväästä. No, olen tykästynyt nyt tähän rytmiin ja näihin latuihin. Huhtikuussa voi tehdä Kurivaaran suuntaan hieman pitempiä reissua. Hiihäpä ite korven läpi rämekuusikon laitaan ja tee tulet paikkaan, jos ei oikeastaan edes ole tulipuita...hyvähän son niitä valmiita latuja taapertaa ja istua päivä jossain laavulla syömässä kahdeksaa makkaraa. Torstai-aamuna oli pakkasta noin -13 . Oma latu paras latu. Pääsee nopeasti " toiminta-alueelle " , eikä juuri tarvitse tavata ketään. Tuulinen keli oli, joten riistahavainnot jäivät vähäisiksi. Pari metso vilahti puiden välissä.

Leiri. Tuulensuojainen paikka. Hieman aamuaurinko lämmittää jo.

Kevään ensimmäinen sääski, kova pörinä. Ei huomannut sissiä. Näillä on aika hulppea matkavauhti, kun ne pyyhki pinnoissa menemään.

Tämäson pojat parasta umpishiihdossa....

 

Työllisyyskurssi

 

Richard Powers - Ikipuut ( Tammi, 2021 )

Luettu: Richard Powers - Ikipuut ( Tammi, 2021 )

No, ei ihme, että Ikipuut voitti Pulitzer -palkinnon 2019. Suomennoskin saatiin ripeästi.

Suomentaja Sari Karhulahti kuvaa Ikipuita uransa tähän asti vaikeimmaksi työksi.

-Ikipuut on poikkeuksellinen romaani: se on syvällinen ja kaunokirjallisesti ansiokas teos ja myös uskomattoman vetävä lukuelämys, joka saa katsomaan maailmaa uusin silmin. Vaikka se on fiktiota, monet sen tapahtumista ovat todellisuuspohjaisia, ja lähes kaikki puihin ja luontoon liittyvä on faktaa eikä mielikuvituksen tuotetta. Kirjassa on tuhansia ja taas tuhansia pieniä yksityiskohtia, joiden taustat piti tarkistaa ja ymmärtää, jotta tekstin sai käännettyä. Puunnimiäkin on toista sataa. Kääntäminen oli toki myös tavattoman antoisaa. Olenkin miettinyt, miten olen aikaisemmin tullut toimeen ilman sirvikkään, sutijupin ja muikopuun kaltaisia sanoja, hän kertoo.

Enemmän minua kyllä luonnonkuvauksien puolesta kosketti Anni Kytökosken Margarita. Powersin Ikipuut on massiivinen ( 649 s ) lukupaketti, joka kiertyy Yhdysvaltain länsirannikon mammuttimaisiin punapuihin, jotka metsäyhtiö haluaa jyrätä maan tasalle. Joukko aktivisteja puolustaa puita. Heidät esitellään kirjan alussa novellimaisin jaksoin.

Ikipuut on aikamme arvostetuimpiin amerikkalaiskirjailijoihin kuuluvan Richard Powersin polttavan ajankohtainen Pulitzer -palkittu romaani elämäntapamme hinnasta ja paikastamme maailmassa. Ikipuut kertoo puista, niiden salaisesta elämästä ja kollektiivisesta yhteiskunnasta. Ikipuut kertoo metsien tuhoamisesta.

Välillä hieman jähmeä paketti ja alun esittelytaustat pakkasivat unohtumaan säikeisen tarinan edetessä. Kahdeksasta henkilöhahmosta ei oikein löytynyt ketään suosikkihahmoa tai henkilöä, johon olisi voinut samaistua.

Hieno lukukokemus silti, sisältää paljon tietoa maailman metsien kohtalosta, mutta ei silti ole mitään tietoteos, vaan tasokas kaunokirjallinen esitys. Voin kuvitella suomentaja Sari Karhulahden vaikeudet työssään.

Suosittelen hyvän kirjallisuuden ja metsäluonnon ystäville.

Puu on nyt ajankohtainen; se ei ole pelkkä kertakäyttöesine vaikka jatkaakin sukuaan. Meidän on huolehdittava siitä, että puu ja oikea metsä ei katoa Suomesta. Eikä maailmasta.

4/5

 

Jäinen kana

 Pariskunta oli varastanut kanan kaupan pakkasesta. Ensin mies kuljetti kanaa takkinsa sisällä, mutta siirsi sen sitten hattunsa alle. Kassalla kesti ja kesti ja jäinen kana hyydytti miehen aivojen verenkierron. Mies pyörtyi ja kana kolisi lattialle. Nainen toimi vikkelästi, nosti kanan lattialta ja herisi sitä jäisestä koivesta huutaen: Kuka heitti miestäni jäätyneellä kanalla?

Metson maa

Ukko käppäillyt maassa aamusella. Lähti noista männyistä.

Tarkkailija

Hiihtelin aamusta Metsoaukealle. Olihan siellä pari jölliä puussa, vaihtoivat välillä paikkaa, mutta kovin riidanhaluisilta eivät vielä vaikuttaneet. Hieman jo pörhistelivät puussa ja toinen röhisi hieman. Pikkuhiljaa alkavat nämä liimakelitkin, pari kertaa piti rapata suksia. Onneksi on valmiit latupohjat alla. Aikansa kun myyvät, perivät ja ostelevat näitä maita, nämäkin maat katoavat. Sitten joku hotellin parkissa ihmettelee " hullun metson " käyttäytymistä, joka periatteessa ei ole yhtään ihmistä hullumpi. Anteeksi vain, mutta hotellin parkkialueen alle jäi metson reviiri ja soidinalue, jolla sen suku on pitänyt valtaa viimeiset kaksisataa vuotta...mutta eihän ihminen, jonka silmissä raksuttaa kassakone, ymmärrä näistä mitään. Kemissä riemuitaan uuden jättisellutehtaan rakentamisesta, kuinka se työllistää ja lisää alueen hyvinvointia. Jossain havisee vielä metsä, soitii metso, muurahaismättäät heräävät kevääseen, marjapaikat työntävät kukkaa, haapa kahisee, koivun valkoinen kylki hohkaa aamusumussa, mäntyiset vaaranrinteet valmistautuvat uuteen päivään, kärppä juoksee kapeaa polkua, hirvi synnyttää vasan. Tulee tie, repii kairan kahtia ja konearmeija, joka murskaa metsän, kaataa puut, tuhoaa muurahaismättäät, hakkaa tasaiseksi mäntyniemekkeet, vaaranrinteet ja metsä katoaa tehtaan puumassaa jauhavaan kitaan. Juna, joka vie metsää tehtaaseen, on ruumisjuna. Tuhoamalla metsät, tuhoamme itsemme. Puupelto ei ole metsä, säälittävä liian pieni metsäsaareke avohakkuun keskellä ei takaa luonnon monimuotoisuutta. Se ei takaa muuta kuin muiston ihmisen typeryydestä. Hakkuut kiihtyvät ympäri maapalloa. Luonto, metsä, tekee kuolemaa. Samalla ihmisen loppu lähenee.

 Heh, pähkinähakki leirissä. Eipä ole ennen tapahtunut metsässä. Pari kuukkelia oli myös paikalla. Broilerinkoipea ja maksalaatikkoa.

Metson koti