Komea kelo on komean mäntyniemekkeen emopuu. Se on työnsä tehnyt, mutta se on yhä metsälle tarpeellinen. Tuli mieleen metsän aarrelaiva, uponneenakin koti monelle. Tämäkin niemeke on eräs päivä maan tasalla ja kelo luultavasti saunapuuna. Ihminen höyryttää sen taivaalle eli se luonnon monimuotoisuudesta ja ilmaston lämpenemisestä. Ei se, onhan se kiva pierrä kaljapieruja puulauteita vasten ja polttaa puuta piisissä. Ei puu metsästä lopu. Ei todellakaan. Mutta metsä loppuu. Kävinpähän tänään tervehtimässä vanhaa keloa tuolla Sieriaavan reunamailla. Samalla tarkastin yhden teerijängän. Oli jo teeret siinä kisanneet ja kuvioineet lumeen tarinansa. Hiihtoa viitisentoista kilometriä. Ei muuten havulinnun siiveniskuakaan koko päivä. Metsolla ja minulla on paljon yhteistä. Kumpikaan ei pidä ihmisistä eikä tuulisista keleistä.
Lahopuu on monille lajeille ainoa mahdollinen elinympäristö. Osa mäntykelojen lahottajalajeista on käytännössä kadonnut Etelä-Suomesta ja niitä elää nykyisin vain Lapissa. Lutikkakääpä ja vaarantuneiksi luokitellut erakkokääpä ja kairakääpä. Lapin alueella esiintyy noin tuhat uhanalaista lajia. Niistä 243 elää ensisijaisesti erilaisissa metsissä. Lapin metsälajeista noin 200 lajin uhanalaisuuden ensisijainen syy on metsätalous. Listaan kuuluvat myös varpuspöllö, töyhtötiainen ja hömötiainen. Suomen metsistä vain 2 - 3 prosenttia on luonnontilaisia ja niitäkään kaikkia ei ole suojeltu. Kemin Moolokin kita kun aukeaa, se tietää luutlavasti loppua suomalaiselle metsälle, sellaisena kuin me sen tunnemme. Talousmetsä on puupelto, ei oikea metsä. Kymmenet ja sadat lajit puuttuvat sieltä metsän yksipuolisuuden vuoksi.
