keskiviikko 31. joulukuuta 2014
tiistai 30. joulukuuta 2014
Onnellisen laakson kansa ( William Wyler, 1956 )
 |
| Vanha kunnon klassikko mestariohjaaja William Wylerilta vuodelta 1956. Onnellisen laakson kansassa kveekariperheen väkivallattomuuden periaate joutuu koetukselle sisällissodan vuosina. Huumoria, rauhaa, rakkautta, valintoja sodan jaloissa. Vanhoissa klassikoissa ei tekoveri ja tekoirtopäät juuri lentele. Draama, elokuvan perustarina, osattiin kertoa, tunteella, ilman verikekkereitäkin. Tuli Teemalta. 4/5 |
sunnuntai 28. joulukuuta 2014
Seattlen puhe on tutkittu
Seattlen puhe on tutkittu
Amerikan alkuperäiskulttuurien dosentti Juha Hiltunen
vahvistaa viimekertaiseen juttuun viitaten, että intiaanipäällikkö
Seattlen puheesta on liikkeellä väärennyksiä. Hän on asiaa itse
tutkinut:
”Oli pitkästä aikaa mielenkiintoista huomata, että joku
vielä kyselee intiaanipäällikkö Seattlen puheen perään. Keskustelu siitä
ja sen aitoudesta oli meillä Suomessakin vilkkaimmillaan viitisentoista
vuotta sitten, jolloin tein aiheesta peräti tutkimuksen. Se on
julkaistu kirjana ja saatavissa kirjastoista nimellä Päällikkö Seattle, hänen aikansa ja puheensa: aitouskysymysten kriittistä tarkastelua (1992).
Tuossa kirjassa on julkaistu sekä maailmalla tunnetumpi väärennetty
luontopuhe sekä alkuperäinen, jonka sisältö on sinällään kaunis mutta
idealtaan varsin paljon toinen kuin se minkä Per-Olof Siren
hienosti on esittänyt useitakin kertoja televisiossa. Päällikkö Seattlen
puhe on ehkä kuuluisin ekologis-ideologinen väärennys mitä tunnetaan.
Siihen on ympätty sinällään intiaanien luontokäsitykselle tyypillisiä,
joskin jonkin verran stereotyyppisiä, retorisia ilmauksia sekä
kristillisyyttä lähenevää monoteismia, mikä sopi hyvin puheen tilanneen
baptistikirkon pirtaan. Puhe tekaistiin 1960-70-lukujen taitteessa
Teksasin yliopistossa ja se istui ajan ekologisten liikkeiden henkeen
mitä mainioimmin. Sen väärentely havaittiin 1980-luvulla ja itsekin
annoin aiheesta useita haastatteluja ja tein lehtikirjoituksia, mutta
niin kuin jo silloin totesin, tarpeeksi sopiva ja kaunis väärennys
väistyy kovin hitaasti unholaan. Tutkijana sain tuntea itseni suorastaan
ilon pilaajaksi. Haluan kuitenkin korostaa intiaanipäällikkö Seattlen
alkuperäisen puheen arvoa tätäkin enemmän. Sen osia on säilytetty
väärennyksessä eikä ansiotta, sillä se on yksi hienoimmista intiaanien
puheista mitä koskaan on esitetty. Harmi vain, että sitä ei olla saatu
enempää julkisuuteen,” Hiltunen kirjoittaa.
JV: Tämmöinen löytyi. No, ei muuta luontoasiaa miksikään, ainakaan minun silmissäni. Pitää tuo alkuperäinen etsiä jostain käsiinsä.
Metsän tarina
Äärimmäisen
hienoa kuvausta. 4/5. Selostuspuoli hieman tökkii. Kertojaääni ei jaa
suoranaista faktatietoa. Elokuvan toinen ohjaaja Ville Suhonen on
sommitellut kerrontaa tukemaan ikään kuin isän ja pojan keskustelun
näyttelijä Turkka Mastomäen ja Christian
Ruotasen äänillä. Ideana on kertoa erilaisia uskomuksia ja legendoja,
joita metsään ja erilaisiin eläimiin on vanhastaan liitetty. Itse
kaipaisin luonnon mystisoinnin tilanne vastapainoksi kuvia avohakkuista,
nyky-Suomen " metsänhoidollisista " toimista ja faktatietoa. Mutta hyvä
näinkin, kauniit kuvat kertovat, minkä olemme menettämässä ja osin
menettäneet jo. Vanhojen metsien tila Suomessa on täysin kestämätön.
"
Hyötyajattelu on karkean ihmiskeskeinen. Eikä ainoastaan ihmiskeskeinen,
vaan lisäksi varsin sokea tulevaisuudelle. Se on nykyihmiskeskeinen ja
palvelee pitkälti taloudellisen eliitin tarpeita ".
Tulee juuri uusintana Yle TV1 ja on katsottavissa myös Yle Areenassa.
lauantai 27. joulukuuta 2014
Intiaanipäällikkö Seattle
Intiaanipäällikkö Seattlen vastaus Yhdysvaltain presidentille vuonna
1854, kun hän "Washingtonin Suuri Valkoinen Päällikkö" teki tarjouksen
intiaaneille ostaakseen heidän maansa ja lupasi antaa heille reservaatin
sen sijaan.
Intiaanipäällikkö Seattlen vastausta tähän tarjoukseen pidetään kauneimpana ja syvällisimpänä luonnon ja omaperäisen kulttuurin puolesta pidettynä puheena, mitä tunnetaan.
Tässä itse kirje:
Washingtonin suuri päällikkö lähettää meille sanan, että hän haluaa ostaa meidän maamme.
Suuri päällikkö lähettää meille myös ystävyyden sanoja ja vaikuttaa hyvää tahtoaan meille.
Se on hänelle kunniaksi, sillä me tiedämme, että valkoinen mies voi tulla aseiden kanssa ja ottaa maamme, ellemme myy.
Kuinka kukaan voi ostaa tai myydä taivasta yläpuoleltamme tai maan lämpöä?
Koko ajatus on meille outo.
Ellemme omista ilman raikkautta tai veden kimallusta,
kuinka kukaan voi ne ostaa?
Jokainen pala tätä maata on pyhä minun kansalleni.
Jokainen kiiltävä männynneulanen, jokainen rannan hiekkajyvä, usva hämärtyvässä metsässä, jokainen aukio ja jokainen pörräävä hyönteinen on pyhä kansan muistoissa ja kokemuksissa.
Puissa virtaava mahla kuljettaa mukanaan punaisen miehen muistoja.
Siirtyessään tähtien pariin unohtavat valkoisen miehen kuolleet sen maan, jossa he ensi kerran näkivät päivänvalon.
Meidän kuolleemme eivät koskaan unohda tätä ihmeellistä maata, koska se on punaisen miehen äiti.
Me olemme osa tätä maata ja se on osa meitä.
Tuoksuvat kukat ovat sisariamme, kauris, hevonen ja mahtava kotka ne ovat veljiämme.
Kallioiset harjanteet, niittyjen rehevyys, ponin ruumiin lämpö ja ihminen --- kaikki kuuluvat samaan perheeseen.
Kun siis Washingtonin Suuri Päällikkö lähettää meille sanan, että hän haluaa ostaa maamme, hän vaatii meiltä todella paljon.
Suuri päällikkö sanoo, että hän varaa meille paikan, jossa voimme elää omissa oloissamme, levossa ja rauhassa.
Hän olisi meidän isämme ja me hänen lapsiaan.
Me siis harkitsemme tarjoustasi ostaa meidän maamme.
Mutta se ei ole helppoa.
Sillä tämä maa on meille pyhä.
Purojen ja jokien kimaltava vesi ei ole vain vettä,
vaan se on meidän esi-isiemme verta.
Jos me myymme tämän maan, täytyy teidän muistaa, että se on pyhä.
Teidän täytyy opettaa lapsillenne, että se on pyhä ja että jokainen häilähtävä varjo järvien kirkkaassa vedessä todistaa minun kansani elämän tapahtumista ja muistoista.
Veden solina on minun isäni isän ääni.
Virrat ovat veljiämme, ne sammuttavat janomme.
Virrat kantavat kanoottejamme ja ruokkivat lapsemme.
Jos me myymme sinulle maamme, teidän täytyy muistaa ja myös opettaa lapsillenne,
että virrat ovat veljiämme ja teidän veljiänne, ja teidän tulee kohdella niitä niin kuin veljiänne.
Punainen mies on aina joutunut väistymään etenevän valkoisen miehen tieltä, niin kuin usva häipyy vuorilta aamuauringon noustessa.
Mutta meidän isiemme tuhka on pyhä.
Heidän hautansa on pyhä tanner ja niin ovat nämä kunnaat, nämä puut; tämän maan kolkka on pyhitetty meille.
Me tiedämme, ettei valkoinen mies voi ymmärtää meidän teitämme.
Hänelle yksi paikka on yhtä hyvä kuin toinenkin, sillä hän on kuin muukalainen, joka tulee yöllä ja ottaa maasta, mitä tarvitsee.
Maa ei ole hänelle veli vaan vihollinen, ja kun hän on voittanut sen, hän jatkaa matkaansa.
Isiensä haudat hän jättää taaksensa eikä välitä.
Hän ryöstää maan lapsiltaan, siitäkään hän ei välitä.
Hänen isiensä haudat ja hänen lastensa perintöoikeudet on unohdettu.
Hän kohtelee äitiään maata ja veljeään taivasta kuin tavaroita,
joita voi ostaa, ryöstää ja myydä kuin lampaita tai lasihelmiä.
Hänen ahneutensa nielaisee kaiken ja jäljelle jää vain autio maa.
Mitäpä minä tiedän.
Meidän tapamme eivät ole teidän tapojanne.
Teidän kaupunkienne näkeminen koskee punaisen miehen silmiin.
Mutta ehkäpä punainen mies on villi eikä ymmärrä.
Ei ole hiljaista paikkaa valkoisen miehen kaupungeissa.
Ei yhtään paikkaa, jossa voi kuulla silmujen puhkeavan keväisin tai hyönteisen siipien rahinan.
Mutta ehkä kaikki johtuu siitä, että olen villi enkä ymmärrä.
Melu vain loukkaa korvia.
Ja mitä on elämä, ellei voi kuulla kehrääjän yksinäistä huutoa tai sammakoiden kinastelua yöllä lammen ympärillä?
Minä olen punainen mies, enkä ymmärrä sitä.
Intiaani kaipaa lammen kasvien yli suhahtavan tuulen pehmeää ääntä ja metsä havujen tuoksua tuulessa sateen jälkeen.
Ilma on kallisarvoista punaiselle miehelle, sillä kaikilla elävillä on osansa jokaisessa hengenvedossa; eläimet, puut, ihmiset --- kaikki hengittävät samaa ilmaa.
Valkoinen mies ei näytä huomanneen ilmaa, jota hän hengittää.
Hän on löyhkälle turta kuin päiviä kuolemaisillaan ollut mies.
Mutta jos me myymme sinulle maamme, täytyy teidän muistaa, että ilma on meille kallisarvoista, sillä se jakaa henkensä kaiken sen elämän kanssa, jota se ylläpitää.
Tuuli, joka antoi isoisällemme hänen ensimmäisen hengenvetonsa, ottaa vastaan myös hänen viimeisen huokauksensa.
Ja tuulen täytyy antaa myös lapsillemme elämän henki.
Ja jos me myymme maamme, täytyy sinun pitää se erillään ja pyhänä; paikkana jonne valkoinen mieskin voi tulla maistamaan tuulta, jolle niityn kukat ovat antaneet tuoksun.
Niin me harkitsemme tarjoustanne ostaa maamme.
Jos me päätämme hyväksyä sen, minä asetan yhden ehdon:
Valkoisen miehen pitää kohdella kaikkia eläimiä alueella veljinään.
Minä olen villi, enkä ymmärrä mitään muuta tapaa.
Olen nähnyt tuhansien puhvelien mätänevän preerialla valkoisen miehen jäljiltä, kun hän ampui ne ohikiitävästä junasta.
Minä olen vain villi, enkä voi ymmärtää, miksi savuava rautahevonen olisi tärkeämpi kuin puhveli, jonka me tapamme vain pysyäksemme hengissä.
Mitä on ihminen ilman eläimiä?
Jos kaikki eläimet olisivat poissa , ihminen kuolisi hengen suureen yksinäisyyteen.
Sillä mitä tahansa tapahtuu eläimille, tapahtuu ennen pitkää myös ihmiselle.
Kaikilla on yhteys.
Teidän täytyy opettaa lapsillenne, että maa heidän jalkojensa alla on esi-isiemme tuhkaa.
Niin että he kunnioittavat maata, joka on kyllästetty heidän kaltaistensa elämällä.
Opettaa lapsillenne, mitä me olemme opettaneet lapsillemme, että maa on meidän äitimme.
Mitä tahansa tapahtuu maalle, tapahtuu maan lapsille.
Jos ihminen sylkee maata, hän sylkee itseään.
Tämän me tiedämme. Maa ei kuulu ihmiselle, vaan ihminen maalle.
Tämän me tiedämme.
Kaikki luontokappaleet ovat yhtä kuin veri, joka liittää suvun yhteen.
Kaikki luodut ovat yhtä.
Mitä tapahtuu maalle, tapahtuu maan pojille.
Ei ihminen kutonut elämän kudosta, hän on vain sen säie.
Mitä hän kudokselle tekee, sen hän tekee itselleen.
Mutta me harkitsemme tarjoustasi muuttaa reservaattiin, jonka olet varannut minun kansalleni.
Elämme syrjässä ja rauhassa.
Ei se paljon merkitse, missä asumme päiviemme loppuun.
Lapsemme ovat nähneet isiensä nöyryyttävän tappion.
Soturimme ovat häpeästä tappion jälkeen vajonneet joutilaisuuteen ja saastuttaneet itsensä makeilla ruuilla ja kovilla juomilla.
Merkitsee kovin vähän, missä me vietämme loput päivämme.
Niitä ei ole monta.
Vain joitakin tunteja, joitakin talvia vielä, eikä yhtään lasta niistä suurista heimoista, jotka kerran elivät ja asuivat tällä maalla tai jotka nyt vaeltavat pieninä ryhminä metsissä, ole jäljellä suremassa sen kansan hautojen äärellä, joka kerran oli yhtä mahtava ja toiveikas kuin sinun kansasi nyt.
Mutta miksi murehtisin kansani menoa.
Heimot koostuvat vain ihmisistä, ei muusta.
Ja ihmiset tulevat ja menevät kuin meren aallot.
Ei myöskään valkoinen mies, jonka Jumala puhuu hänelle kuin ystävä ystävälle, ole mikään poikkeus yhteisestä kohtalostamme.
Ehkä meistä lopulta tulee veljiä, kuka tietää.
Yhden asian me tiedämme, asian jonka valkoinen mies voi joskus tajuta --- meillä on yhteinen Jumala.
Te voitte luulla, että omistatte Hänet niin kuin tahdotte omistaa maamme.
Mutta sitä ette voi.
Hän on kaikkien ihmisten Jumala ja hän tuntee samaa sääliä niin valkoista kuin punaistakin kohtaan.
Tämä maa on Hänelle kallis ja joka vahingoittaa sitä, halveksii sen Luojaa.
Myös valkoiset katoavat ehkä ennemmin kuin kaikki muut heimot.
Joka jatkuvasti likaa oman sijansa, tukehtuu jonain yönä omaan saastaansa.
Mutta hukkuessanne te loistatte kirkkaasti sen Jumalan voiman sytyttäminä, joka toi teidät tähän maahan ja jossain erityisessä tarkoituksessa antoi teille vallan tämän maan ja punaisen miehen yli.
Se tarkoitus on meille mysteeri, sillä me emme ymmärrä, kun puhvelit tapetaan, villihevoset kesytetään, metsien salatut lokerot täyttyvät ihmisjoukoilla ja kypsien kukkuloiden näkymät pilataan puhuvilla rautalangoilla.
Missä on tiheikkö? Poissa. Missä on kotka? Poissa.
Hyvästit ketterälle hevoselle ja ajolle?
Se on elämän loppu ja lopun alku.
Niin me harkitsemme ehdotustasi ostaa meidän maamme. Jos me suostumme, teemme sen varmistaaksemme itsellemme reservaatin, jonka olet meille luvannut.
Ehkä me siellä voimme elää loput päivämme niin kuin haluamme.
Kun viimeinen punainen mies on kadonnut täältä ja hänen muistonsa on vain pilven varjo, joka lipuu preerian yli, viipyvät kansani henget näillä rannoilla ja näissä metsissä.
Sillä ne rakastavat tätä maata, kuin vastasyntynyt rakastaa äitinsä sydämenlyöntejä.
Jos me siis myymme sinulle maamme, rakastakaa sitä, niin kuin me olemme sitä rakastaneet.
Huolehtikaa siitä, niin kuin me olemme siitä huolehtineet.
Pitäkää mielessänne sen kuva sellaisena, kuin se on nyt, kun otatte sen meiltä vastaan.
Ja kaikella voimallanne, kaikella mielellänne, kaikella sydämellänne säilyttäkää se lapsillenne ja rakastakaa sitä, niin kuin Jumala rakastaa meitä kaikkia.
Erään asian me tiedämme.
Meidän Jumalamme on sama Jumala.
Tämä maa on Hänelle kallis.
Valkoinenkaan mies ei voi välittää yhteistä kohtaloamme.
Voi olla, että meistä lopulta tulee veljiä.
Sen me näemme.
Intiaanipäällikkö Seattlen vastausta tähän tarjoukseen pidetään kauneimpana ja syvällisimpänä luonnon ja omaperäisen kulttuurin puolesta pidettynä puheena, mitä tunnetaan.
Tässä itse kirje:
Washingtonin suuri päällikkö lähettää meille sanan, että hän haluaa ostaa meidän maamme.
Suuri päällikkö lähettää meille myös ystävyyden sanoja ja vaikuttaa hyvää tahtoaan meille.
Se on hänelle kunniaksi, sillä me tiedämme, että valkoinen mies voi tulla aseiden kanssa ja ottaa maamme, ellemme myy.
Kuinka kukaan voi ostaa tai myydä taivasta yläpuoleltamme tai maan lämpöä?
Koko ajatus on meille outo.
Ellemme omista ilman raikkautta tai veden kimallusta,
kuinka kukaan voi ne ostaa?
Jokainen pala tätä maata on pyhä minun kansalleni.
Jokainen kiiltävä männynneulanen, jokainen rannan hiekkajyvä, usva hämärtyvässä metsässä, jokainen aukio ja jokainen pörräävä hyönteinen on pyhä kansan muistoissa ja kokemuksissa.
Puissa virtaava mahla kuljettaa mukanaan punaisen miehen muistoja.
Siirtyessään tähtien pariin unohtavat valkoisen miehen kuolleet sen maan, jossa he ensi kerran näkivät päivänvalon.
Meidän kuolleemme eivät koskaan unohda tätä ihmeellistä maata, koska se on punaisen miehen äiti.
Me olemme osa tätä maata ja se on osa meitä.
Tuoksuvat kukat ovat sisariamme, kauris, hevonen ja mahtava kotka ne ovat veljiämme.
Kallioiset harjanteet, niittyjen rehevyys, ponin ruumiin lämpö ja ihminen --- kaikki kuuluvat samaan perheeseen.
Kun siis Washingtonin Suuri Päällikkö lähettää meille sanan, että hän haluaa ostaa maamme, hän vaatii meiltä todella paljon.
Suuri päällikkö sanoo, että hän varaa meille paikan, jossa voimme elää omissa oloissamme, levossa ja rauhassa.
Hän olisi meidän isämme ja me hänen lapsiaan.
Me siis harkitsemme tarjoustasi ostaa meidän maamme.
Mutta se ei ole helppoa.
Sillä tämä maa on meille pyhä.
Purojen ja jokien kimaltava vesi ei ole vain vettä,
vaan se on meidän esi-isiemme verta.
Jos me myymme tämän maan, täytyy teidän muistaa, että se on pyhä.
Teidän täytyy opettaa lapsillenne, että se on pyhä ja että jokainen häilähtävä varjo järvien kirkkaassa vedessä todistaa minun kansani elämän tapahtumista ja muistoista.
Veden solina on minun isäni isän ääni.
Virrat ovat veljiämme, ne sammuttavat janomme.
Virrat kantavat kanoottejamme ja ruokkivat lapsemme.
Jos me myymme sinulle maamme, teidän täytyy muistaa ja myös opettaa lapsillenne,
että virrat ovat veljiämme ja teidän veljiänne, ja teidän tulee kohdella niitä niin kuin veljiänne.
Punainen mies on aina joutunut väistymään etenevän valkoisen miehen tieltä, niin kuin usva häipyy vuorilta aamuauringon noustessa.
Mutta meidän isiemme tuhka on pyhä.
Heidän hautansa on pyhä tanner ja niin ovat nämä kunnaat, nämä puut; tämän maan kolkka on pyhitetty meille.
Me tiedämme, ettei valkoinen mies voi ymmärtää meidän teitämme.
Hänelle yksi paikka on yhtä hyvä kuin toinenkin, sillä hän on kuin muukalainen, joka tulee yöllä ja ottaa maasta, mitä tarvitsee.
Maa ei ole hänelle veli vaan vihollinen, ja kun hän on voittanut sen, hän jatkaa matkaansa.
Isiensä haudat hän jättää taaksensa eikä välitä.
Hän ryöstää maan lapsiltaan, siitäkään hän ei välitä.
Hänen isiensä haudat ja hänen lastensa perintöoikeudet on unohdettu.
Hän kohtelee äitiään maata ja veljeään taivasta kuin tavaroita,
joita voi ostaa, ryöstää ja myydä kuin lampaita tai lasihelmiä.
Hänen ahneutensa nielaisee kaiken ja jäljelle jää vain autio maa.
Mitäpä minä tiedän.
Meidän tapamme eivät ole teidän tapojanne.
Teidän kaupunkienne näkeminen koskee punaisen miehen silmiin.
Mutta ehkäpä punainen mies on villi eikä ymmärrä.
Ei ole hiljaista paikkaa valkoisen miehen kaupungeissa.
Ei yhtään paikkaa, jossa voi kuulla silmujen puhkeavan keväisin tai hyönteisen siipien rahinan.
Mutta ehkä kaikki johtuu siitä, että olen villi enkä ymmärrä.
Melu vain loukkaa korvia.
Ja mitä on elämä, ellei voi kuulla kehrääjän yksinäistä huutoa tai sammakoiden kinastelua yöllä lammen ympärillä?
Minä olen punainen mies, enkä ymmärrä sitä.
Intiaani kaipaa lammen kasvien yli suhahtavan tuulen pehmeää ääntä ja metsä havujen tuoksua tuulessa sateen jälkeen.
Ilma on kallisarvoista punaiselle miehelle, sillä kaikilla elävillä on osansa jokaisessa hengenvedossa; eläimet, puut, ihmiset --- kaikki hengittävät samaa ilmaa.
Valkoinen mies ei näytä huomanneen ilmaa, jota hän hengittää.
Hän on löyhkälle turta kuin päiviä kuolemaisillaan ollut mies.
Mutta jos me myymme sinulle maamme, täytyy teidän muistaa, että ilma on meille kallisarvoista, sillä se jakaa henkensä kaiken sen elämän kanssa, jota se ylläpitää.
Tuuli, joka antoi isoisällemme hänen ensimmäisen hengenvetonsa, ottaa vastaan myös hänen viimeisen huokauksensa.
Ja tuulen täytyy antaa myös lapsillemme elämän henki.
Ja jos me myymme maamme, täytyy sinun pitää se erillään ja pyhänä; paikkana jonne valkoinen mieskin voi tulla maistamaan tuulta, jolle niityn kukat ovat antaneet tuoksun.
Niin me harkitsemme tarjoustanne ostaa maamme.
Jos me päätämme hyväksyä sen, minä asetan yhden ehdon:
Valkoisen miehen pitää kohdella kaikkia eläimiä alueella veljinään.
Minä olen villi, enkä ymmärrä mitään muuta tapaa.
Olen nähnyt tuhansien puhvelien mätänevän preerialla valkoisen miehen jäljiltä, kun hän ampui ne ohikiitävästä junasta.
Minä olen vain villi, enkä voi ymmärtää, miksi savuava rautahevonen olisi tärkeämpi kuin puhveli, jonka me tapamme vain pysyäksemme hengissä.
Mitä on ihminen ilman eläimiä?
Jos kaikki eläimet olisivat poissa , ihminen kuolisi hengen suureen yksinäisyyteen.
Sillä mitä tahansa tapahtuu eläimille, tapahtuu ennen pitkää myös ihmiselle.
Kaikilla on yhteys.
Teidän täytyy opettaa lapsillenne, että maa heidän jalkojensa alla on esi-isiemme tuhkaa.
Niin että he kunnioittavat maata, joka on kyllästetty heidän kaltaistensa elämällä.
Opettaa lapsillenne, mitä me olemme opettaneet lapsillemme, että maa on meidän äitimme.
Mitä tahansa tapahtuu maalle, tapahtuu maan lapsille.
Jos ihminen sylkee maata, hän sylkee itseään.
Tämän me tiedämme. Maa ei kuulu ihmiselle, vaan ihminen maalle.
Tämän me tiedämme.
Kaikki luontokappaleet ovat yhtä kuin veri, joka liittää suvun yhteen.
Kaikki luodut ovat yhtä.
Mitä tapahtuu maalle, tapahtuu maan pojille.
Ei ihminen kutonut elämän kudosta, hän on vain sen säie.
Mitä hän kudokselle tekee, sen hän tekee itselleen.
Mutta me harkitsemme tarjoustasi muuttaa reservaattiin, jonka olet varannut minun kansalleni.
Elämme syrjässä ja rauhassa.
Ei se paljon merkitse, missä asumme päiviemme loppuun.
Lapsemme ovat nähneet isiensä nöyryyttävän tappion.
Soturimme ovat häpeästä tappion jälkeen vajonneet joutilaisuuteen ja saastuttaneet itsensä makeilla ruuilla ja kovilla juomilla.
Merkitsee kovin vähän, missä me vietämme loput päivämme.
Niitä ei ole monta.
Vain joitakin tunteja, joitakin talvia vielä, eikä yhtään lasta niistä suurista heimoista, jotka kerran elivät ja asuivat tällä maalla tai jotka nyt vaeltavat pieninä ryhminä metsissä, ole jäljellä suremassa sen kansan hautojen äärellä, joka kerran oli yhtä mahtava ja toiveikas kuin sinun kansasi nyt.
Mutta miksi murehtisin kansani menoa.
Heimot koostuvat vain ihmisistä, ei muusta.
Ja ihmiset tulevat ja menevät kuin meren aallot.
Ei myöskään valkoinen mies, jonka Jumala puhuu hänelle kuin ystävä ystävälle, ole mikään poikkeus yhteisestä kohtalostamme.
Ehkä meistä lopulta tulee veljiä, kuka tietää.
Yhden asian me tiedämme, asian jonka valkoinen mies voi joskus tajuta --- meillä on yhteinen Jumala.
Te voitte luulla, että omistatte Hänet niin kuin tahdotte omistaa maamme.
Mutta sitä ette voi.
Hän on kaikkien ihmisten Jumala ja hän tuntee samaa sääliä niin valkoista kuin punaistakin kohtaan.
Tämä maa on Hänelle kallis ja joka vahingoittaa sitä, halveksii sen Luojaa.
Myös valkoiset katoavat ehkä ennemmin kuin kaikki muut heimot.
Joka jatkuvasti likaa oman sijansa, tukehtuu jonain yönä omaan saastaansa.
Mutta hukkuessanne te loistatte kirkkaasti sen Jumalan voiman sytyttäminä, joka toi teidät tähän maahan ja jossain erityisessä tarkoituksessa antoi teille vallan tämän maan ja punaisen miehen yli.
Se tarkoitus on meille mysteeri, sillä me emme ymmärrä, kun puhvelit tapetaan, villihevoset kesytetään, metsien salatut lokerot täyttyvät ihmisjoukoilla ja kypsien kukkuloiden näkymät pilataan puhuvilla rautalangoilla.
Missä on tiheikkö? Poissa. Missä on kotka? Poissa.
Hyvästit ketterälle hevoselle ja ajolle?
Se on elämän loppu ja lopun alku.
Niin me harkitsemme ehdotustasi ostaa meidän maamme. Jos me suostumme, teemme sen varmistaaksemme itsellemme reservaatin, jonka olet meille luvannut.
Ehkä me siellä voimme elää loput päivämme niin kuin haluamme.
Kun viimeinen punainen mies on kadonnut täältä ja hänen muistonsa on vain pilven varjo, joka lipuu preerian yli, viipyvät kansani henget näillä rannoilla ja näissä metsissä.
Sillä ne rakastavat tätä maata, kuin vastasyntynyt rakastaa äitinsä sydämenlyöntejä.
Jos me siis myymme sinulle maamme, rakastakaa sitä, niin kuin me olemme sitä rakastaneet.
Huolehtikaa siitä, niin kuin me olemme siitä huolehtineet.
Pitäkää mielessänne sen kuva sellaisena, kuin se on nyt, kun otatte sen meiltä vastaan.
Ja kaikella voimallanne, kaikella mielellänne, kaikella sydämellänne säilyttäkää se lapsillenne ja rakastakaa sitä, niin kuin Jumala rakastaa meitä kaikkia.
Erään asian me tiedämme.
Meidän Jumalamme on sama Jumala.
Tämä maa on Hänelle kallis.
Valkoinenkaan mies ei voi välittää yhteistä kohtaloamme.
Voi olla, että meistä lopulta tulee veljiä.
Sen me näemme.
Hieno jouluinen ele Ylipäälliköltä talvella 1939 haavoittuneille sotureilleen
 |
| Kysymyksessä olikin käytöstavat omaava Mannerheim... |
perjantai 26. joulukuuta 2014
tiistai 23. joulukuuta 2014
maanantai 22. joulukuuta 2014
sunnuntai 21. joulukuuta 2014
lauantai 20. joulukuuta 2014
Panssarikenraali Patton
 | |
Klassikko jo syntyessään. Tuli pitkästä aikaa katsottua Franklin J.
Schafferin vuonna 1970 ohjaama elokuva Panssarikenraali Patton. Tässä on
hieman viime aikoina tullut paneuduttua saksalaisten läpimurtoon
Ardenneilla joulukuussa 1944 ja juuri Patton oli se mies, joka muiden
epäilyksistä huolimatta murtautui miehineen Bastogneen ja pelasti
joulupäivänä 18 000 saarroksiin joutunutta 101. maahanlaskudivisioonan
miestä.
Omapäinen mies, joka itsekin myönsi olevansa diiva, ei osannut
pitää suutaan kiinni, sotilas kaikelta sielultaan. Patton joutui usein
ylempien epäsuosioon. Myös tuon ajan kukkahatut vainosivat häntä, kun
hän raivoissaan löi sotilasteltassa pelosta tärisevää sotilasta. Patton
esitti toisen maailmansodan lopussa ehkä sotavuosien järkevimmän
ajatuksen - sotaa olisi pitänyt jatkaa, liittoutua vaikka saksalaisten
kanssa ja pyyhkäistä venäläiset sinne, mistä he olivat tulleetkin.
Liittoutuneiden heikko konsensus tavallaan nollasi länsivaltojen uhrin
sodassa Saksaa vastaan ja häikäilemätön Neuvostoliitto ahmi puolet
Euroopasta terrorinsa alle. Joka tapauksessa englantilaiset,
kanadalaiset ja amerikkalaiset pelastivat sen toisen puolen Euroopasta.
Vain atomipommin pelko esti Stalinia etenemästä Pariisiin. George C.
Scott on omaksunut Pattonin roolin elokuvassa täydellisesti. Katoavaista
on mainen kunnia, Patton miettii kävellessään muinaisen Rooman
legioonien taistelukentillä. 5/5
torstai 18. joulukuuta 2014
keskiviikko 17. joulukuuta 2014
tiistai 16. joulukuuta 2014
Aurinko on näyttäytynyt Rovaniemellä muistotietojen mukaan viimeksi 3.12. kokonaisen päivän ajan. Sen jälkeen on ollut harmaata, pimeää, loskaista, liukasta, sateista, märkää, viheliäistä. Ei ole juuri tullut maastossa käytyä valokuvaamassa eikä muutenkaan. Vesisateisina päivinä ei viitsi edes lenkille lähteä. Vihaan näitä ( jos luonnonilmiöitä nyt luonnon ystävän voi vihata ) marras/joulukuun kaamoksen surkeita valottomia päiviä. Auringon valo on elämän ja virkeyden eliksiiri, inspiraation lähde. Pimeyttä maailmassa on aivan liikaa. Myös sitä pahinta pimeyttä, joka kumpuaa ihmisen halusta tai käskystä olla tietämätön, lukutaidoton, naisia ja lapsia, siviilejä terrorisoiva fanaatikko.
sunnuntai 14. joulukuuta 2014
Ville Kaarnakari: Hakaristin leimaama ( Tammi, 2014 )
Villa Kaarnakari on suomalainen
kirjailija ja reservin majuri. Hän on palvellut mm. rauhanturvatehtävissä
Lähi-idässä.
Ville Kaarnakari kirjoittaa
sodasta. Kaarnakarin tyyli on - mitä jos näin olisikin tapahtunut ja hänen
kirjojaan lukiessaan tulee aika lailla vakuuttuneeksi, että ehkä näin on
ollutkin. Kaarnakari on vuosina 2010 -
2013 julkaissut Kustannusyhtiö Tammelta Operaatio -sarjan , johon kuuluvat Operaatio Übung -42, Operaatio Chevalier, Operaatio Finljandija ja Operaatio
Para Bellum.
Lisäksi Ville Kaarnakari kirjoittaa yhdessä
Kyösti Pietiläisen kanssa Legioonalainen -sarjaa, joka kertoo Kyösti
Pietiläisen palveluksesta Ranskan Muukalaislegioonassa. Sarjassa on jo
ilmestynyt viisi kirjaa ja kuudes Legioonalainen Peters Norsunluurannikolla,
ilmestyy syksyllä 2014.
Ville Kaarnakari on julkaissut Gummerukselta
kirjan Kuolema kolkuttaa - Mannerheim-ristin ritari Einar Schadewitz,
2012.
Mutta uusimpaan, joka on
Hakaristin leimaama ( Tammi, 2014 ) , suomalaisen SS-soturin tarina.
Lukijoille, jotka hallitsevat
sotahistorian Suomen kohtalon päiviltä, kirja ei tarjoa mitään uutta. Siis
hyvässä mielessä. Se ei etsi sensaatioita eikä paljastuksia vaan kertoo kylmän
rauhallisesti sodasta ja sodan jälkeisestä ajasta Suomessa. Näin todella oli.
Olen jo odotellutkin, että eikö
kukaan suomalainen kirjailija rohkene tarttua vaaran vuosien aikaan, sodan
jälkeiseen aikaan, silloin Suomi joutui kotikommunistien ja Neuvostoliiton
hallitseman Valvontakomission mielivallan alle.
Wikipedia: " Suomalainen Waffen-SS-vapaaehtoispataljoona ( Finnisches Freiwilligen-Bataillon der
Waffen-SS, tai alkujaan SS Freiwilligen-Bataillon Nordost)
oli vuosina 1941–1943 itärintamalla toiminut suomalaisista vapaaehtoisista
koottu Saksan Waffen-SS:n joukkoyksikkö. Pataljoona oli osa SS-divisioona
Wikingia (5. SS-Panzer-Division Wiking). Useat vapaaehtoisista toimivat
jatkosodan päättymisen jälkeen saksalaisten Suomeen perustamassa
vastarintaliikkeessä ".
On todettu, että suomalaiset
SS-miehet eivät osallistuneet mihinkään sotarikoksiin vapaaehtoispataljoonan
riveissä.
Punainen Valpo ei kuitenkaan
päästänyt helpolla miehiä sodan jälkeen, kun elämää olisi pitänyt jatkaa
eteenpäin. Valpolla oli Neuvostoliiton tuki takanaan.
Virallinen Suomi käänsi täysin selkänsä
hakaristin leimaamille sotureille.
Wikipedia: " Sodan jälkeen monet entiset
SS-miehet joutuivat punaisen Valpon kuulusteluihin ja monet menettivät myös
työnsä esimerkiksi puolustusvoimissa. Joillekin Lapin sodan aikana saksalaisten
puolella palvelleille ja Suomeen palanneille SS-miehille langetettiin maanpetostuomioita.
Sen sijaan yleistä rangaistusta suomalaisille SS-miehille ei annettu,
päinvastoin kuin useissa muissa maissa.
Maanpetoksesta tuomittu Lauri Törni pakeni Yhdysvaltoihin
ja aloitti siellä sotilasuran uudestaan. Törni oli ollut Saksan
tiedustelupalvelun erikoiskoulutuksessa Saksassa Lapin sodan aikana. Hänen oli
tarkoitus toimia saksalaisten Suomeen masinoiman vastarintaorganisaation
kouluttajana. Unto Parvilahti luovutettiin keväällä 1945 yhtenä ns. Leinon
vangeista valvontakomissiolle, joka toimitti hänet tuomittavaksi
Neuvostoliittoon. Hän joutui viettämään siellä yhdeksän vuotta vankileirillä.
Suomalaiset veteraanit perustivat yhä toimivan
järjestön Veljesapu, jossa oli vuonna 2011 muutamia kymmeniä jäseniä ".
Ville Kaarnakarin vahvuuksia on
tarkka taustatyö. Hän hallitsee kuvaamansa alueen. Sotilaana hän hallitsee myös
taistelukentän taktiset kuvaukset ja ymmärtää varmasti jotain myös suomalaisen
soturin sielunelämän päälle. Joskus lievä partiopoikahenki iskee päälle, mutta
se annettakoon yhdelle parhaimmista nykyisistä suomalaisista sotakirjailijoista
anteeksi.
Kirja sijoittuu itärintaman
tapahtumiin sekä kirjan päähenkilön luutnantti Klaus Runolinnan asetoverin ja
hyvän ystävän hautajaisiin 1961. Se kuvaa Suomen sodan jälkeisestä politiikkaa,
jotka eräät kutsuvat reaalipolitiikaksi.
Toivottavasti Ville Kaarnakarin
Hakaristin leimaama toimii keskustelunavaajana jälkiviisaasta tuomitsemisesta
Suomen sotavuosien 1939 - 1944 jälkeen. Ne suomalaiset, jotka taistelivat, missä tahansa
rintamalla, tunsivat taistelevansa Suomen itsenäisyyden, vapaan isänmaan ja
vapaan Euroopan puolesta.
Ville Kaarnakarin kirja herättää
paljon ajatuksia.
Suosittelen sitä asioista
kiinnostuneille ja muillekin vaikkapa joulupukin konttiin.
lauantai 13. joulukuuta 2014
J.Edgar
 |
Olen
katsonut Clint Eastwoodin vuonna 2011 ohjaaman J.Edgar -elokuvan
aiemminkin, mutta äskettäisellä katsomisella 4/5, eikä puolikas
päällekään olisi liikaa. Hienovaraisesti tehty elokuva eräästä
Yhdysvaltojen historian ehkä kiistellyimmästä johtajasta, joka loi FBI:n
tyhjästä ja toimi presidenttien Franklin D. Roosevelt, Harry S.
Truman, Dwight D. Eisenhower, John F. Kennedy,
Lyndon B. Johnson, Richard Nixon, aikana 1935 - 1972 FBI:n johtajana. Hooverin valttina oli, että hän kertoi kansioidensa sisällöstä vain niiden kohteelle, joka näin tiesi, etteivät hänen tekonsa jää FBI:lta huomaamatta. Hooverin arkistot säilyivät salaisina vielä hänen kuolemansa jälkeenkin. Vasta 1990-luvulla kansioita alkoi vuotaa julkisuuteen ja tiedotusvälineiden käsiin. Nykyään tiedetään, että Hooverilla oli omat kansiot muun muassa Frank Sinatrasta, Marilyn Monroesta, Charlie Chaplinista ja kaikista silloisista presidenteistä, senaattoreista ja muista merkittävistä poliitikoista. Yhdysvaltain liittovaltion poliisia vuodesta 1924 kuolemaansa 1972 johtaneen John Edgar Hooverin suuri rakkaus oli hänen lähin assistenttinsa, FBI:n apulaisjohtaja Clyde Tolson. Yli neljä vuosikymmentä nämä kaksi miestä työskentelivät rinta rinnan, söivät yhdessä ateriansa, edustivat illanvietoissa ja jakoivat lomamatkansa, usein jopa hotellihuoneensa. Kun Hoover kuoli kolme vuotta ennen rakastajaansa, Tolson peri hänen omaisuutensa, muutti asumaan Hooverin taloon ja vastaanotti Yhdysvaltain lipun tämän arkun päältä. Miesten välinen suhde on kerrottu elokuvassa erinomaisesti ja koskettavasti ilman sensaationhakuisuutta ja liioittelua. Judi Dench näyttelee elokuvassa J.Edgari Hooverin määrätietoista äitiä ja äiti/poika -suhde tulee kyllä selväksi elokuvassa. Leonardo DiCaprio J. J.Edgarina on yksinkertaisesti häikäisevä. Hänen palopuheensa FBI:n asian hyväksi senaatin kuulemisissa ovat melkein kuin suoraan historiasta. Välillä unohtaa katsovansa näyttelijää. Tämä elokuva pitäisi myös aina muistaa, kun tarkastelee Clint Eastwoodin elämää ja tuotantoa. Jos Invictus - Voittamaton, Mandela-elokuva vuodelta 2009, ei täysin vakuuttanut, ainakaan minua, tämä sitäkin enemmän. Clint Eastwoodin viime vuosina ohjaamista elokuvista minulla on katsomatta mm. Hereafter ( 2010 ) ja Takaisin pelissä ( 2012 ) . Eastwoodilta on tulossa tälle vuodelle American Sniper. American Sniper kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan Chris Kylesta, joka kymmenvuotisen uransa aikana nousi Yhdysvaltain armeijan tehokkaimmaksi tarkka-ampujaksi. Irakin kapinalliset asettivat palkkion hänestä. Lempinimen “Legenda” saanut Chris Kyle ei kuitenkaan sodasta palattuaan osannut jättää taistelutannerta taakseen, mikä rasitti hänen perhesuhteita ja avioliittoaan. Hänen on vahvistettu ampuneen yli 160 vastustajaa Irakissa vuosina 1999–2009. Eli ei ihan Simo Häyhän lukuihin päässyt. Chris Kyle ammuttiin kuoliaaksi viime vuonna. Tulossa on siis ilmeisen mielenkiintoinen elokuva. Chris Kylen kirjan/kirjojen suomentamista jäämme suomalaisen käytännön mukaan odottelemaan. |
Ohut punainen viiva
 |
Veteen
piirretty viiva. Terrence Malickin huipputyö vuodelta 1998. Eilisellä
katsomisella 5/5 , kuten muistaakseni aina. Mahtuu varmasti kymmenen
parhaan koskaan katsomani elokuvan listalle. Veteen piirretty viiva
perustuu James Jonesin vuoden 1962 romaaniin Ohut punainen viiva.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Guadalcanalin taisteluun toisen
maailmansodan aikana. Elokuvan filosofiset ja psykologiset pohdinnat
keskellä sodan kauhuja ovat silkkaa timanttia: " Tämä suuri pahuus.
Mistä se tulee? Miten se livahti maailmaan? Mistä siemenestä, mistä
juuresta se kasvoi? Kuka tätä tekee? Kuka meitä tappaa? Ryöstää meiltä
elämän ja valon. Pitää meitä pilkkanaan näyttäen jotain, jota olisimme
voineet tuntea. Hyödyttääkö tuhomme maapalloa? Auttaako se ruohoa
kasvamaan tai aurinkoa paistamaan? Onko tämä pimeys sinussakin? Oletko
käynyt tässä yön pimeydessä? "
Ehkä parhaiten jää mieleen pataljoonankomentaja Gordon Tallin ( Nick Nolte ) sotaraivo, kun hän maanisesti ajaa miehensä valtaamaan japanilaisten miehittämän Kukkula 210:n . Kapteeni James Starosin ( Elias Koteas ) C-komppania lamaantuu täysin kukkulan rinteillä kärsiessään raskaita tappioita. Tall tulee paikalle rohkaisemaan miehiään ja kerää vapaaehtoisia suosikkinsa kapteeni Gaffin (John Cusack) johtamaan iskuryhmään, joka valtaa kukkulan. Wkipediasta: Guadalcanal ja sitä ympäröivät saaret kuuluvat itäisiin Salomonsaariin Tyynellä valtamerellä. Guadalcanalin taistelu käytiin 7. elokuuta 1942 – 7. helmikuuta 1943 toisessa maailmansodassa yhdysvaltalaisten ja japanilaisten välillä. Taistelua käytiin maalla, merellä ja ilmassa, ja se pitkittyi japanilaisten kyetessä vahvistamaan asemiaan jatkuvasti. Taisteluun osallistui 60 000 yhdysvaltalaista ja 36 000 japanilaista maajoukkojen sotilasta, useita sota- ja kuljetuslaivoja ja satoja lentokoneita. Kummatkin puolet menettivät yli 600 lentokonetta ja noin 30 alusta. Maataisteluissa yhdysvaltalaisia kaatui yli 1 500 ja japanilaisia noin 25 000. Meri- ja ilmataistelut vaativat myös uhrinsa. Taistelu merkitsi käännekohtaa sodassa. Japanilaiset kärsivät suuremmat tappiot eivätkä pystyneet korvaamaan menetyksiään yhtä helposti kuin yhdysvaltalaiset, jotka saivat saaresta lisäksi lentotukikohdan pommikoneilleen. James Jones palveli Yhdysvaltain armeijan 25. jalkaväkidivisioonassa, joka muodostettiin juuri ennen sotaa Havaijilla ja sai Guadalcanalin taistelusta lempinimensä ”Tropic Lighting”. Jones haavoittui taistelussa ja kirjoitti myöhemmin kolme kirjaa, jotka liittyivät löyhästi hänen kokemuksiinsa Havaijilta, Guadalcanalilta sekä sotasairaalasta. Tunnetuin näistä on Täältä ikuisuuteen. Englanniksi elokuvan nimi on sama kuin Jonesin kirjalla: The Thin Red Line. Nimi (sananmukaisesti suom. ohut punainen viiva) viittaa alun perin Krimin sodassa vuonna 1854 käytyyn Balaklavan taisteluun, jossa brittien 93. jalkaväkirykmentti kukisti venäläisen husaariyksikön kahdella yhteislaukauksella. Punaisia univormuja käyttäneet britit, punatakit, asettuivat leveään, mutta ohueen linjaan käskynään pitää asemat tai kuolla. Ensimmäinen rivi ampui yhteislaukauksen, kun venäläiset olivat vielä vähän kauempana, mutta toisen rivin yhteislaukaus ammuttiin vasta venäläisten ehdittyä alle 50 metrin päähän. Venäläiset menettivät noin 200 miestä eli puolet yksiköstään, mutta britit, jotka eivät olleet hievahtaneetkaan paikaltaan, selvisivät ilman tappioita. Vuoden 1854 taistelun aikalaiskuvauksissa käytettiin termiä thin red streak. Kirjallisuudessa käsitettä käytti muodossa thin red line ensimmäisenä William Howard Russell, teoksen The British Expedition to the Crimea vuoden 1877 laitoksessa. Suomessa jostain syystä elokuvalle annettiin nimi Veteen piirretty viiva. |
perjantai 12. joulukuuta 2014
Band of Brothers- German's Christmas Spirit
 |
| Laitetaanpa linkkinä oheinen, kun ei ilmeisesti voi jostain syystä ladata YouTubesta. |
Unternehmen: Wacht am Rhein 16.12.1944 - 5.1.1945
Erinomainen dokumentti saksalaisten hyökkäyksestä Ardenneilla 16.12.1944 , joka yllätti täysin liittoutuneiden joukot.
keskiviikko 10. joulukuuta 2014
tiistai 9. joulukuuta 2014
sunnuntai 7. joulukuuta 2014
Yhdysvaltalainen vetoomustuomioistuin on päättänyt, etteivät
ihmisoikeudet koske simpanssia. Oikeus perustelee päätöstään sillä,
etteivät simpanssit ole kykeneväisiä ihmisoikeuksien myötä tuleviin
vastuisiin. Joskus tuntuu, kun tätä menoa Suomessa tarkkailee, että monilla apinoilla täällä on aivan turhaan ihmisoikeudet.
lauantai 6. joulukuuta 2014
Akateemikko
Paavo Haavikko sai medialta arvonimen: Valtakunnan Virallinen
Pessimisti. Eräässä tv-haastattelussa kysyttiin, onko hän ansainnut
tämän arvonimen. Haavikko torjui pontevasti, että kunnia on aiheeton. Ja jatkoi tähän tapaan: Jos olisin ennustanut,
että 10 vuoden sisällä Suomi luopuu itsenäisestä lainsäädäntövallasta,
itsenäisestä ulkopolitiikasta, omasta budjettipolitiikasta ja
talouspolitiikasta, omasta maatalouspolitiikasta, hävittää oman rahan ja
valtionpankin ja myy puolet teollisuudestaan ulkomaille, olisi minua
sanottu hulluksi. Mutta en edes minä kyennyt sitä ennustamaan, koska
olin optimisti.
perjantai 5. joulukuuta 2014
Saukkoperhe Jätkänkynttilän sulassa Rovaniemellä joulukuussa 2013
 |
| Kuvasin saukkoperhettä viime joulukuussa Jätkänkynttilän sillalta. Alla on myös ensimmäinen YouTube -lataukseni. Hiemanhan tuo kuva vapisee, mutta niinhän se tahtoo käsivaralla tehdä. Kamerani oli tuolloin Nikon Coolpix S8200 , joka on ollut aivan erinomainen kamera. Nykyisin se on varakamerana isommalle Canon EOS 600 D:lle , jolla pääsääntöisesti kuvaan nykyisin. Kokemuksena saukkoperheen tapaaminen on aika ällistyttävä ja huikaiseva kokemus luonnonystävälle keskellä kaupunkia. |
torstai 4. joulukuuta 2014
Työttömällä ei nykyisin ole mitään oikeuksia, edes ihmisoikeuksia.
Työttömyystukijärjestelmää
todella pitäisi uudistaa. Nyt työttömiä käytetään härskisti hyväksi
useissa yrityksissä ilmaisorjatyövoimana. Heille ei kerry minkäänlaista
ostovoimaa eikä veronmaksukykyä. Tilanne on täysin kestämätön niin
inhimillisesti kuin taloudellisestikin. Sivistysvaltion merkki olisi
tietty summa kaikille työttöminä oleville ( nimikkeeksi takaisin
työttömyyskorvaus - siis korvaus työttömäksi joutuneelle ) ja tuon
summan päälle reilu bonus tehdä vapaasti töitä ts. kohentaa
oma-alotteisesti taloudellista tilannettaan ilman sanktioita.
Työtön
pitäisi saattaa myös lain suojaamaksi eli häneen ei saisi
yksityishenkilönä eikä joukkona kohdistaa minkäänlaista syrjivää tai
ihmisoikeuksia loukkaavaa vihapuhetta.
Ounasvaaran viimeiset metsot
 |
| Ukkometson lähtöjälki lumessa. Vielä on pieni tila metsolla asua Ounasvaaralla, mutta eräiden valopäiden ehdottamat pitkokset Välirakan eteläpuolen kallioille uhkaavat tuhota nämäkin alueet. Rovaniemellähän on tapana, että jos joku saa mitä idioottimaisimman ajatuksen päähänsä, se ajetaan vaikka väkisin läpi. |
Ounasvaaran katoavaa maisemaa
 |
| Tätä sitä moni rovaniemeläinen yrittää puolustaa. Moni puolustaisi mielelläänkin, mutta rohkeus ei riitä. Öykkäröinti ja leimaaminen vaaran puolustajia vastaan Rovaniemellä on melkoisen härskiä peliä. |
keskiviikko 3. joulukuuta 2014
Ounasvaaran valoja aamusta iltapäivään
 |
| Parin viikon harmaa jakso hellitti edes päiväksi. Helmiä sioille on puhuminen monellekin ihmiselle Ounasvaaran luontoarvoista. Paha pelkoni on, että tulevaisuudessa Ounasvaaraa odottaa Korkalovaaran kohtalo. Nämä maisemat on tuhottu ja tilalla teitä ja osaketaloja. Ehkä olisi aika alkaa jo laatia Ounasvaaran muistokirjoitus ja listaa tuleville sukupolville, ketkä halusivat säilyttää vuoden 2014 viimeiset metsäalueet ja ketkä halusivat tuhota loputkin vaarasta. Onneksi tuota kohtaloa ei kuitenkaan tarvitse olla näkemässä. Jäljellä aikanaan on kuvia ja kirjoituksia, joista uusi sukupolvi voi arvioida saavutetun hyödyn ja haitan tasapainon. |
 |
| Lisää kuvateksti |
Pekka Elo ja Tommi Paalanen
Ihmisen suhde luontoon
" Hyötyajattelu on karkean
ihmiskeskeinen. Eikä ainoastaan ihmiskeskeinen, vaan lisäksi
varsin sokea tulevaisuudelle. Se on nykyihmiskeskeinen ja palvelee pitkälti
taloudellisen eliitin tarpeita ".
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)