 | |
Klassikko jo syntyessään. Tuli pitkästä aikaa katsottua Franklin J.
Schafferin vuonna 1970 ohjaama elokuva Panssarikenraali Patton. Tässä on
hieman viime aikoina tullut paneuduttua saksalaisten läpimurtoon
Ardenneilla joulukuussa 1944 ja juuri Patton oli se mies, joka muiden
epäilyksistä huolimatta murtautui miehineen Bastogneen ja pelasti
joulupäivänä 18 000 saarroksiin joutunutta 101. maahanlaskudivisioonan
miestä.
Omapäinen mies, joka itsekin myönsi olevansa diiva, ei osannut
pitää suutaan kiinni, sotilas kaikelta sielultaan. Patton joutui usein
ylempien epäsuosioon. Myös tuon ajan kukkahatut vainosivat häntä, kun
hän raivoissaan löi sotilasteltassa pelosta tärisevää sotilasta. Patton
esitti toisen maailmansodan lopussa ehkä sotavuosien järkevimmän
ajatuksen - sotaa olisi pitänyt jatkaa, liittoutua vaikka saksalaisten
kanssa ja pyyhkäistä venäläiset sinne, mistä he olivat tulleetkin.
Liittoutuneiden heikko konsensus tavallaan nollasi länsivaltojen uhrin
sodassa Saksaa vastaan ja häikäilemätön Neuvostoliitto ahmi puolet
Euroopasta terrorinsa alle. Joka tapauksessa englantilaiset,
kanadalaiset ja amerikkalaiset pelastivat sen toisen puolen Euroopasta.
Vain atomipommin pelko esti Stalinia etenemästä Pariisiin. George C.
Scott on omaksunut Pattonin roolin elokuvassa täydellisesti. Katoavaista
on mainen kunnia, Patton miettii kävellessään muinaisen Rooman
legioonien taistelukentillä. 5/5
