Kurren herkkuhetki

Kesän loppu - jos tämä kesä Lapin tundralla koskaan alkoikaan.

Tuulenvire paimentaa aamusumun rippeitä edellään Ounasvaaran pohjoisrinteellä. Katson mustikanpoimintakauden päättyneeksi omalta osaltani. Puolukka seuraavana, ehkä ja karpalo mielellään kyllä.

Helena Siltala - Ranskalaiset korot (1959)

Mari Boine Persen - Vuoi Vuoi Mu, Idjagiedas

Shadow Dancer ( James Marsh, 2012 )

James Marshin Shadow Dancer ( 2012 ) käsittelee Irlannin tasavaltalaisarmeijan, IRA:n, toiminnan taitoskohtia 1990-luvun alkuvuosina. Colette McVeigh (Andrea Riseborough) jää kiinni Lontoon metrossa vuonna 1993, kun hän yrittää jättää asemalle pommin. Naiselle tarjotaan mahdollisuutta välttää vankila ja nuoren poikansa huostaanotto, jos hän kääntyy veljiään vastaan ja kertoo IRA:n seuraavista iskuista. Kiinnijäämisen riski on korkea, eikä liike katso pettureita läpi sormiensa. Kun IRA:n operaatio epäonnistuu, alkaa kavaltajan etsimiseksi jahti, jossa ketään ei jätetä pois epäilyistä. Pienimuotoinen, hieno elokuva, jota tosin tuli katsottua vain Andrea Riseboroughin herkkien kasvojen ja sitä kautta hienon ilmaisun ja näyttelemisen vuoksi. Clive Owen näytteli tavanomaisen puupökkelön roolinsa. Tuo aksentti, mitä Irlannissa ja P-Irlannissa käytetään on yksi maailman ärsyttävimmistä. Enpä juuri koskaan ole näitä IRA:n murhaajaterroristeja paljoa sympatiseerannut, mutta petoksen, pelon ja ahdistuksen kierrettä James Marsh kuvaa hyvin, samoin ihmisten kietoutumista ja eräiden sitoutumista väkivaltaan keinona saavuttaa omat asetetut tavoitteet. 3,5/5.

Haywire ( Steven Soderberg, 2011 )

Ei huono. Haywire. Steven Soderberg ei ole koskaan kuulunut suosikkiohjaajiini. Erin Brockovitch ( 2000 ) oli aika lailla poikkeus Soderbergin sekavahkossa tuotannossa. Haywire ( 2011 ) on perinteinen petetty agentti -mättö, mutta poikkeuksellisen tyylikäs ja ytimekäs. Pääosassa on Gina Carano, amerikkalainen vapaaottelija ja thainyrkkeilijä, joka sopii kuin naula päähän luita murskaavan naisterminaattorin rooliin. Enpä totisesti olisi halunnut nähdä Jennifer Lopezia tai Angelica Jolieta ( Silk ) tässä roolissa. Gina Carano onnistuu hyvin roolissaan; hänessä on fyysistä uskottavuutta ja lähikamppailut on uskottavasti tehty, ei pelkästään leikkaustekniikalla. " Näyttelemään " Carano ei juuri joudu, kuten useinkaan toimintaelokuvissa ei ole tarvis, mutta loppua kohti hänen hahmonsa alkaa elää yhä paremmin ja paremmin. Toimintakohtauksissa parasta on, että niitä ei ole turhaan pitkitetty vaan ne muistuttavat periaatteessa todellisia tilanteita. Jotain muutteempaa iänikuisten Matt Damonien, Tom Cruisien ja Daniel Graigien tilalle. Haywiressä on hyvä näyttelijäkaarti. Steven Soderbergin ei luultavasti ole tarvinnut kuin soittaa pojille, niin he ovat ilmoittautuneet listoille. Loppu on paras. Antonio Banderaskin löytää viimein parempansa. Repliikkikin on sen mukainen. - Voihan paska. 3,5/5.

Mustikassa Ounasvaaralla

Yllätin pari koppeloa vaaran rinteessä olevalta tasanteelta. Mustikkaa olivat varmasti syömässä. Kovin ei lentoonlähtö tuntunut kiinnostavan. Mustikkahelle. Mustikkaa oli ja jäikin vielä. Kuvat onnistuivat suhteellisen hyvin vaikka tilanne tuli äkkiä, kamera oli repussa ja aurinko paistoi silmiin kuvatessa.

Kyllä Ounasvaaran herkän maaston kulumisen huomaa heti, kun Isorakan, golfkentän ja Tottorakan väliselle metsäalueelle tuotiin kiintorasteja. Missä kiintorasti, siellä ihmispaska. Polkuja ja uria syntyy maastoon. Säilyisi nyt jonkinlaisena ulkoilualueena vielä 10 - 15 vuotta, jos Metsän Tapio liikuntakykyä meikäläiselle suo. Näyttää kyllä siltä, että Ounasvaaraa ei suojele enää kukaan, siellä saa vapaasti puuhastella lähes mitä tahansa; kaataa keloja, pitää koiraa irti sen kiinnipitoaikana ja käydä itsekin samalla paskalla, tehdä tulia, ajella moottorikelkalla ja mönkijällä.. No, kasvaahan se mustikka toki paremmin, kun vaaran lannoitus toimii. Omistin Kairan kosketus -kirjani Ounasvaaran metsäluonnolle ja sen asukeille, ehkä joku löytää kirjaa vielä divarista kolmenkymmenen vuoden päästä, mutta kuolemani jälkeen en välitä paskaakaan enää minkään kohtalosta. Enää en erikoisemmin jaksa ja viitsi palopuhein pitää missään mediassa Ounasvaaran suojeluasiaa esillä, se on aika lailla turhaa. Parempi keskittyä suremaan vaaran kohtaloa ja nauttimaan viimeisistä yhteisistä vuosista. Ihminen ei tiedä elon päivistään. Jo huomenna saatan soitella balalaik...mieluummin kultaista harppua pilven reunalla tai vaihtoehtoisesti voin elää 91-vuotiaaksi tai johonkin tuon haarukan väliin. Ounasvaaran yläkallioita ja lakea huuhtoi joskus meri, jääkauden merkkejä näkyy kaikkialla. Ounasvaaran ja minun kohtaamiseni on vain hetki ikuisuudessa ja maailmankaikkeudessa, joku voisi sanoa, että merkityksetön, mutta luonto antaa yleensä aina parasta itsestään, sairaana ja viimeisilläänkin. Ehkä joskus taas meri pyyhkii Ounasvaaran yläkallioita ja sen nimi katoaa kartoista ja luonnon pyhä kiertokulku alkaa alusta. Joskus toivon, että ilman ihmistä.

Ounasvaaran katoavat metsäalueet ja katoava rauha.

Reino Helismaa: Sorsanmetsästys. Alkuperäinen ( Ennen sorsanmetsästys alkoi keskiyöllä )

Kuulostelua

Tähyilyä, termoskahvit ja kuulostelua. Mustikkahelle. Olipa seissonen sentään ititkkoja...eikä karkotteista mitään hyötyä. Yksikin suihkute haisi ihan imelälle hienostorouvan Chanel-pierulle ja tuli jo mieleen, että valmistaja on sekoittanut purkit keskenään. Täydellistä EU-pelleilyä ts. EU poisti myrkyt karkotteista eli vesitti ne, kuten sillä tapana muillekin asioille on tehdä. Nykyiset hyttyskarkotteet ovat pelleasteikon alimman portaan alla.

Mustikkahelle

Joutsenpariskunta aamusella pikkulammella. Ilma lämpeni helteeksi nopeasti.

Yksinäinen joutsen toisella pikkulammella. Eivät lähde lentoon, jos ei hätyytä ja antaa olla rauhassa.

Vastakkaisessa kummussa, sen pohjoispuolella, oli jonkin verran mustikkaa. Poimiskelin siinä aikana ja kävin pikku lenkin kauempana. Ei löytynyt oikein kunnon marikkoa. Lopussa löytyi jonkinlainen kenttä, mihin ehkä kannattaa mennä takaisin.

Kuukkelin pyrähdys

Sielun lintu, kuukkeli. Kuukkelit tulivat niin yllättäen uran varteen, ettei oikein ehtinyt asetuksiin kiinnittää huomiota. Jumalan armosta metsän raiskauksien keskelle on jäänyt palanen vanhaa metsää.

Hauskannäköinen veikko.

Papu ja pojat - Helle

Mustikanpoimimisen zeniläinen taito

Mustikkahelle. Mustikanpoimimisen zeniläinen taito. En ole mikään järin innokas mustikan poimija ollut koskaan. Tänään yllätin itseni ja tein oman henkilökohtaisen ennätykseni. Alku oli jaakea. Kehittelin mielessäni zeniläisen mustikanpoimimisen ajatuksia: unohda velvoitteet ja määrät, pakko saada talven marjat, ämpäri täyteen jne.. Havannoi luonto ympärilläsi, sulaudu siihen ja ole yhtä sen kanssa, ole yhtä tyytyväinen yhdestä mustikasta kuin kymmenestä litrasta mustikoita. Karkota kaikki kaupungin tympeät asiat mielestäni ja anna luonnon hoitaa sinua.

Onneksi sattui mukaan pieniä rasioita, joita täyttämällä aloitin uurastukseni. Marjastamisen mielekkyyteen kuuluu myös hyvä marjapaikka. Sellainen sattui eteen Salmivaaran pohjoisrinteessä. Ilokseni marjaa alkoi kertyä. Pääsin mustikan keruun henkisen kynnyksen yli, että astia ei ikinä täyty. Kyllä se täyttyy, kun kiireettömästi poimii ajan kanssa rauhallisesti hengittäen eikä hosu ja touhota. Psykologisesti auttaa myös pieni keruuastia, josta kaadetaan Aino-rasiaan ja siitä ämpäriin.
Näin pystyy hahmottamaan myös aikaa, paljonko yhteen Aino-rasialliseen menee aikaa.
Joo, monella ei mene kuin viisi minuuttia...mutta nyt puhunkin itsestäni ja siitä, mikä on hyvä minuksi ja saa itseni tyytyväiseksi.

Lämmin oli, kuuma suorastaan välissä ja pikkuystäviä riittämiin. Ajattelin, että tämä riittää nyt yhdelle kerralla ja pyrin käymään useampaan kertaa tällä viikolla. Mustikkapaikat ovat aina hakusessa. Täytyy kaivella muistia, niitä on tullut hilla- ja kuvausreissuilla useasti vastaan.

Rovaniemeläistä vaararakentamista

Minun puolesta kukin saa käyttää mitä ilmaisua tahansa Isorakan alle ilmestyneestä asuntoalueesta, mutta itse pidän sitä räikeänä kaavoituksellisena virheenä ja eräänlaisena ympäristö- ja luonnonsuojelurikoksena. Kukaan ei koskaan tule ajatelleeksi asuntoalueiden heijastevaikutuksia, jotka tässäkin tapauksessa ovat melkoiset. Isorakan huipun ja Linnuntien asuntoalueen väli on vain noin 600 metriä ja useissa kohden Isorakkaa kaikki maisemalliset arvot asuntoalueen vuoksi on menetetty. Pimeä Isorakka talvella, hiljainen kesällä ja ympäröivä luonto olisivat matkailullisesti merkittävä ja mystinen paikka, jossa turisti ja paikallinenkin voisi tuntea vielä luonnon kosketuksen ja ihailla vaikka tähtiä ja revontulia pimeällä taivaalla. Nyt paikalla on asuntoalue. Mitä järkeä on maksaa, velkaannuttaa itsensä kipeäksi, rakentaa kuumalle mäntykankaalle korpeen omakotitalo ja kuunnella päivät pitkä naapurin hirvikoiran loukutusta.

Ounasvaaran, Isorakan ja Välirakan kuluminen on jo katastrofaalista ja Ounasvaaran raiskaajat ovat koko ajan isompaa palasta vailla. Golfkenttä, jossa valkoiselle miehelle on viimeinkin mahdollista saada keppinsä päästä lentämään jotain valkoista ja Linnuntien asuntoalue melkein katkaisevat Ounasvaaran yhtenäisen metsäalueen. Onneksi itse syön jo hiekkaa Tavivaarassa, kun aikanaan Ounasvaaran laki kaavoitetaan ja rakennetaan. Niinhän siinä lopulta käy.

Kesän viimeisiä henkäyksiä

Lapin tundralla on turha puhua enää mistään helteistä. Kylmät pohjat taas keleissä. Kesän viimeisiä henkäyksiä ilmassa; vaikka aurinko paistaa ja on " lämmintä " ilmassa on jälkikesän tuntua. Tällä viikolla käynyt pari kertaa Valajaskosken lenkin pyörällä ( n. 35 km ). Kauppatorilla kävin ensin munkkikahvilla ja siellä oli karaokea ja melkoisesti väkeä. On ne jotkut rohkeita. Kuusensuopurseruoste on aika masentava näky. Monet vaaranlaidat täysin ruskeita ja joessa omat ruostevanansa. Taisi olla Valajainen 21. krt tänä kesänä eli pyöräilykelejäkin on ollut.

Hillastuskauden päätös

Loputtomiin anonyymejä rääseikköteitä ilman maamerkkejä ja risteyksiä, missä loputonta pohdintaa, oikealle vaiko vasemmalle. Autossa kolme miestä, jotka joskus ovat näillä mailla käyneet ja kukaan ei muista mitään. Ei karttoja eikä gepsejä. Oikea paikka löytyi silti Simon kairasta, tällaisia nimeä kuin Ruonansuo ja Alempi Luujärven jänkä jäi mieleen...Kaveri löysi hyvän hillapaikan, mutta ei saanut viestiä minulle läpi, että tulepa sieki tänne poimimaan...En saanut vastaajaa auki, kun numero oli muuttunut. Automaatti lateli kyllä uuden numeron, mutta ei jaksanut keskittyä sitä ottamaan muistiin...Muistiin? Heittelehdin pitkän autossa istumisen jälkeen ison jängän ympäri ihan kuntoilumielessä ennen kuin ryhdyin katastelemaan hilloja. Sain niitä kyllä jonkin verran itsekin. Joskus vuosia sitten olimme jängällä käyneet. Ukrainan pojjaatkin ajeli kotterolla metsätietä...Kyllä ne ihan marjamiehiltä näyttivät. Kai pojat olivat tulleet Lappiin tienaamaan. Katson hillastuskauden osaltani päättyneeksi. Hyvä hillavuosi reissuineen ja saaliineen. Voisi kokeilla seuraavaksi mustikan poimintaa vaikka en sen poimimiseen suurta intoa tunnekaan. Meikäläisen marjoja lähinnä ovat hilla ja karpalo.

Hillajänkä

Kyllä suomalainen (hilla)jänkämaisema on kaunis. Tilaa ja avaruutta, hiljaisuutta. Joskus tulee oikein himo, että käynpä vielä tuon saarekkeen takana ja tuon...Kaikkea ihminen ei vielä ole ehtinyt tuhota. Hillaa ei kolmeen pekkaan tullut mitenkään erikoisesti, mutta kertyy sitä silti pakkaseen. Ehkä muutama päivä vielä hillastusta. Alkaa lähiseuduilla olemaan jo yli. Jotkut ovat huolissaan siitä, että marjaa jää metsiin. Kirjoittavat siitä jopa kolumneja ja kansantarinoita. Aina sitä on jäänyt, jää ja tulee jäämään. Se kuuluu luonnon normaaliin kiertokulkuun. Marjastus ja eräily ovat vapaaehtoista toimintaa ihmisen virkistykseksi ja ansaintamahdollisuudeksikin. Mikään laki ei pakota ihmistä metsään poimimaan marjoja.

Rovaniemeä hieman toisesta kulmasta

Ihan oma maailmansa täällä Rovaniemen, voisiko sanoa - takapihalla, vaikka etupihaahan Teollisuuskylä on, kun Kemistä päin tullaan. Isoaavantien silta, joka ylittää Kemijärvi-Helsinki -junaradan. Vasemmalle jää Jääskeläisen pieni asuntoalue. Isoaavantie on yhdystie Korkalovaarasta Teollisuuskylään Kemintien varteen. Loihakat pyörätiet ja maisemat.

Ponsse ja Korkalovaaran vesitorni

Tuntuu se hieman kornilta, kun vaaran korkein kohta kaavoitetaan ja rakennetaan. Uskon, että tulevaisuudessa näin käy myös Ounasvaaralle.

Suosiolan lämpövoimala, Rovaniemen kirkko, Ounasvaara ja LKS.

Maankäsittelyä.

Nuori mustaviklo

Kansa taisteli - miehet kertovat ( Kaikki numerot 1957 - 1986! )

Suomen sotahistoriallinen seura on julkaissut internetissä ilmaiseksi kaikki Kansa taisteli — Miehet kertovat -lehden numerot. Sotaveteraanien muisteluja sisältävää lehteä julkaistiin kaikkiaan 347 numeroa vuosina 1957—86. Julkaisijana oli Sotamuisto-yhdistys. Vesankalainen sotahistorian harrastaja Timo Hakala on usean vuoden aikana skannannut lehdet sähköiseen muotoon ja laatinut 61-sivuisen hakemiston. Julkaisulla myös juhlistetaan sitä, että jatkosodan ratkaisutaisteluista on kulunut 70 vuotta. Kulttuuriteosta voi puhua.

Linkki: Kansa taisteli - miehet kertovat

Mika Kulju: Tornion maihinnousu 1944 ( Gummerus, 2009 )

Tornion maihinnousu 1. lokakuuta 1944 oli Lapin sodan todellinen lähtölaukaus, joka päätti lopullisesti suomalais-saksalaisen aseveljeyden. Tässä uhkarohkeassa operaatiossa suomalaiset siirtyivät suojaamattomana laivasaattueena Oulusta Röyttän satamaan ja saksalaiset joukot yllätettiin täysin. Neuvostoliitolle Tornio oli testi, jossa koeteltiin välirauhansopimuksen pitävyyttä. Epäonnistuessaan maihinnousu olisi voitu tulkita haluttomuudeksi taistella entistä aseveljeä Saksaa vastaan, mikä olisi ollut hyvä peruste Suomen miehitykselle.

Yllätyksestä huolimatta saksalaiset onnistuivat osaksi pakenemaan Torniosta. Suomalaisten aluksi tehokas hyökkäys tyrehtyi "Pikku-Berliininä" tunnettuun kaupunginosaan, johon saksalaiset olivat jättäneet Lapin suurimman viinavaraston. Seurauksena oli humalainen "Tornion taikayö".

"Tornion maihinnousu oli suurta uhkapeliä. Kirkkaalla säällä kolme rahtilaivaa olivat täysin suojattomia ilmahyökkäykselle, joka olisi voinut muutamassa minuutissa päättää operaation alkuunsa."Lisää kuvateksti

Linkki: Tornion maihinnousu 1944

Tornio '44 ( Michael Grönroos ) - lautapeli Tornion maihinnoususta 1944

Linkki: Tornio '44

Hillareissu

Näyttää kansallisromanttiselta, mutta märkää, rääseikköä ja ziljoonia hyttysiä. Ja jänkää...

Metsästystoverin ja hänen vaimonsa kanssa päiväreissulla hillojen perässä Rovajärven ampuma-alueella. Hautovan lämmin päivä. Asetetut tavoitteet hillastuskaudelle alkavat olla jo täytetyt.

Komeat olivat maisemat ja jänkää riittää hirven juostavaksi.

Kranaatinkuoppa eräässä rinteessä, johon tulta oli tullut enemmänkin. - Jos kiäntää, niin sattuuko kohdalle? Maalipusseista päätellen tuli oli ollut aika tarkkaa. Hillaa puski kuoppien reunoilla.

Rovajärven ampuma-alue on Suomen puolustusvoimien käytössä oleva Länsi-Euroopan suurin yhtenäinen sota- ja ampumaharjoitusalue, joka sijaitsee Kemijärven, Pelkosenniemen, Rovaniemen ja Sodankylän kuntien alueella. Noin 1 100 neliökilometrin Naarmankairan luonnonkaunista aluetta käytetään lähinnä tykistö- ja kranaatinheitinjoukkojen harjoituksissa, mutta myös Pohjoisen Suomen joukko-osastojen sekä panssarijoukkojen harjoituksissa. Rovajärven ampuma-aluetta käytettiin vuonna 2005 220 vuorokautena. Rovajärven ampuma-alue on perustettu 1949 ja vuodesta 1986 lähtien se on ollut Puolustusvoimien pohjoinen pääampuma-alue. Ilmatorjuntatykistö puolestaan on harjoitellut suojellulla dyynialueella sijaitsevalla Lohtajan ampuma-alueella vuodesta 1952 alkaen. Rovajärven ampuma-alueen perustamisen syynä oli tarve saada korvaava alue Pariisin rauhansopimuksessa menetetylle Perkjärven ampuma-alueelle. Alue jakautuu mm. Jokilammen ja Ristilammen alueisiin. Alueella ammutaan vuosittain noin 35 päivänä ja siellä pidetään yksi tykistö- ja kranaatinheitinjoukkojen suurharjoitus keväisin touko–kesäkuussa. Sota- ja ampumaharjoituksiin tulee joukkoja parhaimmillaan koko maasta. Myös Puolustusvoimien Koeampumalaitos on yksi ampuma-alueen käyttäjistä. ( Lähde: Wikipedia )

Hillareissu

Vitsailin tuossa äskettäin ( huumorintajuni on joskus kieltämättä hieman erikoinen ) kaverille, että tämä hillastus alkaa käymään työstä. Minulle, joka aina olen vihannut työntekoa. Myös toisten tekemänä, kuten Mark Twain joskus lausahti. Kaveri naureskeli, että vaikea tapaus, jos erä- ja marjastusvietti ovat ristiriidassa työnteon kanssa. No, hillastus on periaatteessa ainoa marjastus, jota harrastan. Kyllähän niitä poimii, nyt varsinkin, kun jonkin verran on löytynyt. Mikään kovin innokas poimija en silti ole. Tehokas poiminta-aika jää aika pieneksi. Ahkerampi olisi varmasti tuplannut saaliin. Muuta pientä puuhaa koko ajan. Hillastus on enemmän sellainen kokonaisvaltainen tapahtuma. Päätös, minne menet, eväät, erävehkeiden vatulointi mukaan, pyöräily, kävely, luonnon havainnointi, valokuvaus, vanhojen muistelu, varsinkin maissa, joissa on jo parikymmentä vuotta kulkenut, yleinen pohdinta, kuulostelu ja rauhoittuminen. Hillainnostukseni syntyi varsin myöhään. Kuljimme joskus 90-luvulla muistaakseni vanhempieni kanssa paljon hillassa. Saaliit olivat komeita, oli helteitä ja ukkosia ja kaikenlaisia huvittavia sattumuksia tapahtui. Ryhdyin kulkemaan Ounasrinteeltä omilla reissuilla ja kartoittamaan lähialueita. Monia pikkukoloja löytyi, joissa vieläkään ei tunnu kukaan käyvän. Onhan hilla kieltämättä sykähdyttävä marja. Kyllähän siihen helposti himo tulee kuin kullankaivajalla kultaan. Hillareissujen henkinen anti on kuitenkin parasta ja tärkeintä. Jos ryhtyisin vain keräämään ja suorittamaan hillastusta, siitä luultavasti menisi maku. Kukin kuitenkin tavallaan, omien tottumuksiensa mukaan. Ei tätä jaksaisi, jos suhdetta luontoon ei olisi.

Viiden litran sanko tuli taas täyteen. Melkoista koluamista. Tässä rinteessä jouduin kerran ukonilman yllättämäksi. Ajoi yhtäkkiä ihan kiinni vaaraan ja alkoi paukuttumaan. Löin aina maihin, kun välähti. Hukkasin kännykän jängälle ja sitä piti ryskeen keskelle mennä hakemaan ennen kuin kastui pilalle. Aika lopussa alkaa nämä maat olemaan, toisaalta metsänraiskaus antaa aika hyvää kasvupohjaa vaikkapa hillalle...

Hillahelle. Päivän kuumin hetki.

Metsänokiperhonen. Tuli vielä kesäpäivä perhosellekin.

Yritin jonkinlaista " taidekuvaa " metsänokiperhosesta. Heinänen heilui siinä edessä tuulessa...