Ei mitään uutta Venäjältä; sama miehistön tapattaminen avoimessa maastossa epäpätevien johtajien käskyttäminä pätee yhä Ukrainassa kuten se päti Kollaalla talvisodassa.
Jykevä sotakirja ranskalaisen kirjoittamaksi; varmasti ajatellut kohdeyleisöksi omiaan, mutta tietysti Talven soturia lukee myös suomalainen. Simo Häyhästä ja Marokon kauhu, Aarne Juutilaisesta ei ole yhtä ja ainoaa totuutta, eikä sitä varmasti koskaan saada miehistä selville. Legendaariset miehet tietysti kelpasivat Suomen sotapropagandalle talvi- ja jatkosodassa ja kelpaavat yhä.
Talvisodan kauhuja; pakkasta, lunta, kärsimystä, kuolemaa ja jatkuvaa tykistötulta Olivier Norek kuvaa kuten vain hyvä kirjailija osaa; uskottavasti ja raadollisesti. Tietysti hän on tismalleen tutustunut aiheeseen ja suomalaiseen sotakirjallisuuteen, Erkki Palolammen klassikko Kollaa kestää on varmasti hänelle tuttu.
Teoksen vaikuttavuus suomalaiselle lukijalle on myös suomentaja Susanna Tuomi-Giddingsin ansiota. Rautjärveläisten puheenparren sommittelussa häntä ovat auttaneet Kaisu Lahikainen ja Helena Anttonen. Tämä on tietysti pakko ollut tehdä, muuten aihe leviäisi kirjailijan käsiin, jos miehet puhuisivat kirjakieltä ja suomalaisuuden vivahteet puuttuisivat tekstistä.
Kypsä kirja.
Kirjailija ottaa mukaan myös venäläisen näkökulman. Niskalaukaukset omien joukkojen edessä ovat totisinta totta, kun eteneminen ei menesty. Omista kaatuneista ei puhuta mitään, eikä heitä edes mainita. Tuskin toimitetaan edes minnekään, koska tässä sodassa venäläisiä ei kuole. Kaikki tapahtuu paraatimarssia Helsinkiin. Vaan ei tapahdu.
Suomalaiset tiesivät, minkä vuoksi taistelevat, kuten ukrainalaiset nyt. Suomea odotti hävitys ja sama odottaa Ukrainaa, jos Venäjä miehittää maan. Olivier Norekin ei totisesti tarvitse hävetä Talven sotureita. Se on myös kunnianosoitus Suomen taistelulle ja sotaveteraaneille.
Pienet maat ovat usein mielikohteita diktaattoreille. Fantasioissaan he kuvittelevat, että pienet maat ottavat heidät avosylin vastaan juhlamielellä, jos eivät ota, heidät on helppo kukistaa sotilaallisesti ja diktaattoreiden viha kasvaa sitä suuremmaksi, mitä kestävämpi vastarinta on.
Olivier Norekin vahva kirjailijatausta näkyy myös hänen tekstissään. Ilmaisu on luontevaa ja pakotonta, aihetta ei käsitellä liian erikoisesta, kaukaahaetusta näkökulmasta vaan kerronta on ytimekästä, tarkkaa ja lähes dokumentaarista. Hän kuvaa myös taistelukenttää, luonnon ja ihmisen mielen murskaantumista sodan jaloissa loistavasti, tunnelmia, kirjeenvaihtoa, kotirintamaa ja keskusteluja.
