maanantai 7. lokakuuta 2019

Ei mitalia yleisurheilun MM-kisoissa 2019


Naisaiturit olivat Suomen yleisurheiluilmeen valopilkku kisoissa. Tiedossa oli, että seinä nousee vastaan välierissä, mutta siitä huolimatta. Ajat 12,4 - 12,7 ovat vielä aivan toiselta planeetalta suomalaisille, mutta ehkä EM-kisoissa kajahtaa. Koko kauden naiset tarjosivat tiukkoja ja tasokkaita keskinäisiä kisoja ja pitivät Suomen ennätystä pilkkanaan. Miesten keihäs oli oikeastaan aika piinallista katsottavaa; kasikakkosella mies riipii neljännen sijan, kun mitalit ovat periaatteessa alennuksessa. Ei lähelläkään mitalia. Mitään haamusiivujahan keihäsfinaalissa ei nähtynäkään. Toivottavasti Ruuskasta ja Pitkämäkeä ei valita tällä viikolla suoraan ensi vuoden Tokion olympialaisiin 25 000 euron apurahalla. Suomalainen keihäänheitto on arpomista ja kaikki perustuu pelkästään hyvään tuuriin kisoissa. Odotellaan ihmettä joltain perustatason 81:n mieheltä, joka jossain joskus on kerran heittänyt oli 87 metriä. Korjuksia, Kinnusia, Rätyjä ja Pitkämäkiä uransa huipulla ei vain kasva enää ja tuskin koskaan eikä poimita joka puusta.

Mitaleja mm. Ruotsille, Norjalle ja Virolle, mutta ei Suomelle. Luovuttamisen merkki, jos urheilija ilmoittaa päätavoitteekseen ensi vuoden yleisurheilun EM-kisat ja unohtaa Tokion olympialaiset.