| Ruokoaavan takamaiden korvessa metsäreissu; tulet, puurot ja makkarat. Leppoisa keli oli. Pari metsoa ja teertä ja muutama pyy. Määin välillä hirveä ja tähystelin jänkien laitoja, mutta ei nämä tienoot taida olla hirvien suosiossa. Yksin se on paras liikkua. Ei tarvitse kenenkään edessä seisoa asennossa eikä kenenkään tarvitse vaivautua tai ärsyyntyä tavastani tehdä asioita ja sama tietenkin myös toisin päin. Ei pelkkä ikä ole saanut minua tekemään asioita hitaasti vaan myös mieli. Kun ei ole kiire minnekään, ei ole kiire minnekään. Olen hieman muuttanut myös aikatauluja. Lähden hieman myöhemmin liikkeelle ja kuljeskelen iltapäivään. Iltapäivässä ja luonnon illan teossa on oma nostalgiansa ja haikeutensa. Parasta on, että tunnissa parissa pääsee kauas ja saa olla rauhassa. Mieluummin viettää sunnuntai-iltapäivää luonnon rauhassa, kun kuuntelee kämpillä, kuinka nisti hakkaa jossain päätään seinään. Nisti ei kuitenkaan ole syy reissuihini. Joskus sitä vain miettii, kuinka paha joillakin ihmisillä voi olla. Useasti tuo paha on vielä itseaiheutettua. Saahan sitä itkeä ja selittää, mutta tähän yksi rasittavimpia ilmauksia, minkä tiedän - elämä on. Elämä on! Mitä se tarkoittaa? Keskustellaan syvällisiä ja viisaita ja odotan jotain loppuanalyysia, niin toinen vastaa, elämä on...Eihän se ole vastaus mihinkään...Telkän kaulaa voisi hieman pyörittää...Elämä ei ole. |
