Maaliskuun alun tunnelmia

Jäniksen seisova pöytä. 

Taisi korissa vielä murenaa olla, koska nokat puputtivat punatulkuilla ahkerasti. Nehän tykkäävät kuoria erilaisia siemeniä nokallaan. Moni pitää näitä Ounasvaaran ruokintapaikkoja itsestäänselvyytenä ja unohtavat, että joku niitä ylläpitää ehkä vähillä rahoillaankin. Sitten siihen tulee kameraseuran miehiä miehenpituisine maltaita maksavine putkineen ja jalustoineen kuvaamaan lintuja eikä heidän mieleensä  juolahda edes kosmisen pieni pilkahduskaan siitä, että he voisivat myös itse tuoda hieman syötävää linnuille.

Arka Ounasvaaran pyy. Aroiksi ovat Ounasvaaran pyyt tulleet, kun tiheinkin ryteikkö on tampattu lumikengillä tasaiseksi. Ei rauhaa missään. Jatkuvasti lisääntyvä reittiverkosto on viipaloinut vaaran pieniksi alueiksi, joilla mikään elävä ei enää viihdy. Pesimäkaudella irtokoirat tulevat vielä nuohoamaan maapesijöiden pesiä. Nämä uusien reittien raivaajat ja kartoittajat voisivat välillä jo vetää hengästykseltään henkeä ja katsoa Ounasvaaran kokonaiskuvaa.

Helmikuu oli pakkasineen ja olympialaisineen aika jaakea kuukausi liikunnan suhteen. Tosin kuntoilin lähes entiseen malliin, keskittyen lähinnä kävelyyn ja sauvakävelyyn ja kuvaaminenkin jäi aika vähälle, mutta eiköhän se tästä...toisaalta kaikki tauko somesta on pelkästä hyvästä. Kun olet somesta pois, kaikki se aika on vapaana sitten muulle olemiselle ja tekemiselle...

Huolehdin oikeastaan vain Facebookista ja tästä blogista. Muut jäävät. Miksi ladata enää samoja kuvia Instagramiin? Onhan se kiva, mutta ei jaksa. Ei mitään uutta somesta enää minulle. Pärjään näilläkin ja näistäkin voi välillä pitää taukoa.