torstai 30. marraskuuta 2017

maanantai 27. marraskuuta 2017

Ulkoilun terapiaa

Viime viikko oli kuntoilun puolesta aika hyvä; 5 krt 9,5 km sauvakävelyä ja yksi normikävely 10 km. Jäähän siinä vielä aikaa, jos aamusta käy puolentoista tunnin lenkin, periaatteessa voisi iltasella käydä uudestaan. Kai viime viikkokin hieman painoi aamulla jaloissa. Vaatetta oli liikaa päällä. Perinteisesti. Ei kai tässä ole kuin alkaa odottelemaan ensi kevään sulan maan kelejä. En kuulu varsinaisiin talven ystäviin. Kai sitä iso karvapersetorilo kestää talven lämpimässä vatta ruokaa täynnä, kun nämä luonnon pikku tiitiäiset ja liitäjät pärjäävät talven ulkona, pitkät yöt, niukalla ravinnolla, jonka eteen joka päivä on tehtävä pirusti töitä.

Kuukkelin katse.


Kuukkeliystäviä tervehtimässä

Aamupimeässä taas liikkeelle. Usko meinasi loppua tuohon rinteeseen, lunta alkaa olla jo riittävästi, mutta kyllä siellä vielä käveli ja kahlaili. Hilpertti ja Vilpertti olivat heti hämärissä paikalla. Kun otat 100 - 120 kuvaa, kymmenkunta saattaa onnistua jotenkin. Puuhailimme siitä sitten tunnin pari ja kädestähän se piti saada syödä. Kuukkelin ruokintakuviahan nämä periaatteessa ovat, mutta ystävyyskuvia myös. Kun kuukkelimetsä tuhotaan, tuhoaja ei ajattele, että siinä samalla menee kuukkelipariskunnan kova työ, tuhannet ja kymmenettuhannet ruokakätköt mukana.

Hilpertti ja Vilpertti ovat vielä rengastamattomia, tiedä sitten, rengastetaanko kuukkeleita enää Rovaniemen seudulla. Kihlarenkaan puute saattaa olla myös syy luottavaisuuteen. Kerran kun jäät verkkoon ja koet rengastuksen ja hädän, niin ehkä se luottamus ihmiseen joutuu testiin. Toivottavasti tämä paikka pysyy hakkaamattomana ja salassa mahdollisimman pitkään. Kyllähän Ounasvaaran, Sierijärven, Kurivaaran ja Kestinvaaran alueelta voi uusi reviirikin löytyä, mutta kuukkeli ei mielellään siirtyile aukkojen ylitse eikä liiku muutenkaan isolla alueella.

Hakkuukiimaa voisi hillitä havulintujen ja rauhoitettujen lintujen reviirien tuhoamisen estäminen sanktioin. Ilmoitetut reviirit vain rekisteriin ja hakkuukieltoon. Mikään rapiahan kuukkelikanta Suomessa ei ole ja taantuu koko ajan etelästä pohjoista kohti. Toivottelin Hilpertille ja Vilpertille jo hyvät joulut, jos ei tuolla tule ennen joulua käytyä. Eihän sinne suksilla ole kuin kullin luikaus, mutta miksi tehdä kaikki itselle niin helvetin helpoksi. Säilyy se erätunnelma, kun raastaa metsässä. Kun kaikki on valmiina ja penkki perseen alla, mikään ei tunnu miltään.

Hilpertti kuulostelee jotain...

Hei, arvoisa metsämies. Me olemmekin odotelleet teitä. Mitähän herkkuja on tarjolla tänään? Aika paljon on lunta jo metsässä. Ajattelimme ensin, että huokuva hirvi on tulossa tätä kautta.

Kuukkelit temppuradalla.

Talipallo ei kelvannut kuin kädestä...mutta kyllä ne sen putsaavat, jos jättää oksalle roikkumaan.


Hip hei...eikun se keikkuu...en saa otetta.

Mikähän se aina ajaa minut teidän luo? Kai se on luonto ja eläinrakkaus ja tämä kuvaaminenkin, ehkä yksinäisyyskin.  Ette ole minun lapsia, vaan luonnon, Äiti Maan, jota ihminen kohtelee kuin koiraa - silloin kun koiraa kohdellaan huonosti. On se vain teillä pitkä yö. Kattelin tuossa ikkunassa, kun pimeä tulee jo neljän maissa. Kyyki siinä sitten kuusen suojissa neljä viisitoista tuntia ennen kuin uusia päivä koittaa.

Hyvää leipää, mutta tämä levite ja makkara välissä ovat parhaita.

lauantai 25. marraskuuta 2017

Kisaputki


Naisten maailmancupin 10 km p, Ruka. Eniten huudettu voitelusta hiihtokisoissa neljäänkymmeneen vuoteen. Liikaa asiantuntijoita näissä Ylen lähetyksissä, selostuksista tulee laboratoriomaisia.

Yle puolestaan jatkaa loistokkaita perinteitään ja ajaa kenttähaastattelut suorien mäki- ja kenttätapahtumien päälle ja siinä joku nuori kaveri opettelee puhumaan kuuma peruna suussa tai miettii pitkään tarpeeksi älykästä vastausta toimittajan idioottimaiseen kysymykseen.

Järjestetään naisille hiihtokisat ja Björgen voittaa.

Ei mitään uutta auringon alla.

Kylymää kyytiä suomalaisille naisille kuten eilenkin...

Studiopölötys on pääasia.

Juuri katkos selostuksessa, kun Kalla tuli maaliin ja studiopölöttäjä pölötti omiaan Kallaa huomioimatta ja kisa oli siinä.

Pölötän, koska olen olemassa ja koska minulle maksetaan siitä palkkaa.

Kenttätoimittajat kuulustelevat väsyneitä urheilijoita terhakkaina ja levänneinä kuin väitöskirjatilaisuudessa. Periaatteessa tulisi kieltää nuo haastattelut ja siirtää ne joukkueen tiedotussihteerille.

Pakko siirtyä kissavideoiden pariin YouTubeen.

perjantai 24. marraskuuta 2017

UPM:n luontolahja 100-vuotiselle Suomelle

Kuva: Hannu Siitonen


Näiden kuukkelien metsä hakattiin: UPM tiesi linnuista hakatessaan ”Metsän tarinan” metsän

Rosa Liksom: Reitari ( WSOY, 2002 )


Reitari on romaani Kittilän Särestössä asuneesta kuvataiteilija Reidar Särestöniemestä (1925 – 1981). Vaikka kirjan tapahtumat ovatkin sepitteellisiä, on niillä todellisuuspohjansa, mistä Liksom esittää kirjan alkusivuilla kiitoksensa erityisesti Brita Polttilalle, joka tunsi Reidar Särestöniemen ja on kirjoittanut hänestä.
  
Reidar Särestöniemi –tuntemukseni on vähäinen, samoin kiinnostus, eikä taulujakaan ole tullut töllisteltyä aikoihin.

Rosa Liksomin Reitari ( WSOY, 2002 ) on vain pintaraapaisu Särestöniemen elämästä, mutta varsin rehevä ja riemukas, meänkieli on taas pääosassa. Reitariin se sopiikin huomattavasti paremmin kuin Everstinnaan.

Reitarin lapsuudenkuvauksissa on aitoa riemua, kun alaston Reitari , ” porsas ”, kuten Alma-äiti lastaan nimittää,  juoksee Särestön kentässä mahanalus jalkoja täynnä.

Nappaan  tähän kirjan esittelytekstiä:

ROMAANI LAPIN SUURESTA TAIDEMAALARISTA
Tämä on romaani Reidar Särestöniemestä. Reitarin äiti Alma laulelee Siionin virsiä ja isä Matti Kansainvälistä. Poika tarkkailee värisävyjä ympärillään ja soittaa mandoliinia. Kerran hän rakentaa Ounasjoella lautan, lähtee seilaamaan ja luulee päätyneensä maailman rannalle. Reitari opiskelee Leningradissa ja matkustelee kuin pirun ajamana ympäri maailmaa. Vihdoin hän löytää tyylinsä. Hänestä tulee taidepiirien kummastus, kuuluisuus, kommunisti joka rakastaa rahaa ja piilottaa sitä jenkkikassiin. Hänen juhlissaan käyvät Mukka, Paasilinna, Palsa, Polttila ja presidentti. Taiteilija on lopulta avoin mysteeri, jota oma veli kadehtii, äiti ymmärtää, taidepiirit vihaavat ja rakastavat.
Tämän romaanin tyylilaji on fantastistinen karnevalismi. Sosiaalisuus ja rakkaus liittyvät aina ruokaan, tavalla tai toisella. Koko ajan leivotaan leipää tai pullaa tai valmistetaan ruokaa, klimppisoppaa, verikakkoja, poronkakkaroita. Syödään liharuokia, jotka ovat pienissä, helposti jaettavissa yksiköissä. Toisinaan, varsinkin raskaina aikoina, ruoka tarjoillaan isoina paloina, kuten kokonaisen poronpaistin muodossa. Rakkauden ilmenemismuotona syöminen sivuuttaa seksuaalisuuden. Hilloja on saavitolkulla, nurkat täynnä, samoin verenpunaisia puolukoita.
HS Kulttuuri 19.10.2002 Antti Majander
Näkökulmatekniikan avulla hän luo paitsi miehen myös hänen paikkansa, Kittilän Särestön ja miksei koko villin pohjolan henkistä maisemaa. Tällaiset psykofyysiset viritykset Liksom osaa, kuten jo hänen 1980-luvun ensimmäistä pätkiskokoelmistaan nähtiin. Siirtyminen laajempiin kokonaisuuksiin ei ole sujunut kitkatta, mutta Reitari kestää kyllä. Minusta paremmin kuin moni elämäkertaelokuva, joita kotimaiset ohjaajat pusaavat nyt kilvan.

…………….


En muista yhtään Reitarin ilmestymisen aikoja, millaisen palautteen se sai, arvostelut ja herättikö mitään keskusteltua. Tuskin vaikenevassa ja kateellisessa Lapissa kovinkaan paljon herätti. Netistä löytyy tietysti paljonkin Reitarista, siis kirjasta, esim. eri lukutoukkien blogeista hyviäkin kuvauksia.

Liksomin Reitari on pienimuotoinen romaani, jossa on useita näkökulmia ja kertojia. Hersyvää huumoria, ilmaisun tajua ja mestarillista meänkielen käyttöä, joka pitäisi amatööreiltä lailla kieltää.

Tietty kuva taiteilijasta syntyy kyllä Liksominkin kertomana.

Käymä joka päivä Antrei Ruplevin museossa pyhiinvaelluksela ja kerran viikossa Eremitaassin Ulko-Monkoolian osastolla. Vahtaama mestareitten töitä suu vahessa, juoma tsajua ja hehkuma punasina ko kekähleet nuotiossa. Mie löyvän oman itteni ja lapselisen tekniikan. Sen justhiinsa joka on minua itteäni. Makeat färit ja rönsyt. Naivit vikuurit ja voimakhaat viilot. Olen niin nostheessa, että meinaan haljeta siihen paikkaan.


En ole ihan loppuun Reitaria lukenut, aikansa meni, että tuli luvun alle, mutta kaipa eräiden kirjojen lukemiseen pitää ” kypsyä ” ja vapautua jostain lapsellisista ennakkoasenteistaan.

Reitari on taattua Liksomia.

Pisteet mennee jonnekin 4 – 5 välille.


torstai 23. marraskuuta 2017

Hyiset enkelit ( 2013 )


Kuukkeli

Eräs kuukkelitutkija esitti hyvän teorian kuukkelin " kesyydestä " . Ei se kesy ole, esim. Lapin tuntureilla, vaan rohkea, koska olosuhteet ovat ankarat ja ruokaa on otettava sieltä, mistä sitä saa.

Kuukkeli on hävinnyt samaa tahtia kun sen kotikuusimetsiä on hakattu pois. Kun metsä häviää, häviävät linnun pesät ja piilopaikat. Sen takia kuukkelit ovat yhä alttiimpia pedoille. Esimerkiksi oravat napsivat ravinnokseen kuukkelin munia ja poikasia. Pesärosvoja on muitakin.

Kuukkeli on sukurakas kuin mikä. Nuoret kuukkelit voivat jäädä jopa vuosiksi vanhempiensa luo, kun yleensä linnunpoikaset jättävät kotireviirinsä pian sen jälkeen kun oppivat lentämään. Alkuperäisellä tutkimusalueella on seurattu jopa kymmentä peräkkäistä kuukkelisukupolvea.

Kuukkeli ei mielellään lennä isojen aukioiden ylitse. Sen reviiri saattaa olla neliökilometrin parin kokoinen. Kuukkeli on rauhoitettu. Kuukkeli on paikkalintu metson tapaan.

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Kaukana ytimestä

Hieman kuin jalkapallossa, jossa viidennestä tai seitsemännestä korista lähdetään fantasioimaan lopputurnauspaikasta. Helsinki ei todellakaan ole Euroopan napa, kaukana kaikesta ja henkisesti taantuvan Suomen mainekaan tuskin kovin kummoinen Euroopassa on. Tosin 100-vuotisjuhla tuo tietyille aineksille ansiotonta arvonnousua juhlavuonna.
Eikä Euroopan asioille sote- ja kikyhallituksella tunnu muutenkaan olevan kovin kauheaa kiinnostusta. Suomi ei todellakaan ole Euroopan ytimessä vaan idässä, Venäjän naapurivaltio.
Eikä lääkevirasto edes livahtanut tiukassa pelissä jatkoajalla tuomarimaalilla Hollantiin vaan voitto tuli murskalukemin, kuten jalkapallossakin. Minään yllätyksenä varmaa lopputulosta ei voi pitää.

tiistai 21. marraskuuta 2017

UPM:n hakkuut tuhosivat kuukkelimetsän


– Ilma on nykyään puhtaampaa, joten naavaa ja luppoakin esiintyy nykyään enemmän, UPM:n Sami Oksa sanoo.
On näillä nykyajan perkeleillä selitykset.
En usko, että kuukkeli silti loppuu maailmasta. Venäjällä onneksi on vielä metsä- ja luontopankkia, jossa tilaa löytyy eläimillekin. Meillä pääosassa on miehinen metsänraiskaus ja biokiima.
Aivan saman lailla voi Hilpertin ja Vilpertinkin kotimetsä joskus olla tasaiseksi jyrätty. No, ehkä ne kuitenkin neuvokkaina lintuina löytävät uuden reviirin.
Vituttaa usein tämä suomalainen metsänraiskaus, joka ei tunnista ja tunne luontoarvoja ja luonnonsuojelua laisinkaan.



- Me muutetaan Ruotsiin, jos meidän kotimetsä tuhotaan...
- Mie lähden mukaan.


"Jätkän onnenlinnun" ahdinko syvenee 



maanantai 20. marraskuuta 2017


Lintumiehiä

Lintumies Anttikin oli kesyttämässä hömötiaisia, töyhtötiaisia, talitinttejä ja kuukkeleita vaaralla salaisessa paikassa. Olipa se hentoinen hömötiaisen vierailu kämmenellä, taisi siinä piipahtaa töyhtötiainenkin. Aivan eri ote riuskilla Hilpertillä ja Vilpertillä.
Pari kuukkeliakin oli tässä paikassa, mutta kädelle eivät tulleet.


Rohkea pikku tipi ( hömötiainen ) ja iso mies. Tämä kuva AKK.
Porot olivat käyneet puttailemassa golfkentällä. Hyvä, että näyttävät, kenelle nämä maat periaatteessa eivät kuulu.

Polku

Aivan ummessa, enpä taida tuonne työntyä...

Kuukkeliriippuvuus




Sunnuntaiaamusella tapaamassa kuukkeliystäviä. Oli niin riuskat otteet, että piti laittaa kintas käteen. Kuvien tarkkuus ei ole paras mahdollinen, mutta kaikkia ei aina voi saada...


Laitoin broilerinkoivesta Hilpertille ja Vilpertille hieman askarreltavaa. Hyvin maistui. Metsoherraa ei näkynyt.


Ounasvaaran yläjänkää

Maisema tuhoutumassa mökkikylän kaavan vuoksi...


Talvinen taivas


perjantai 17. marraskuuta 2017

Kuukkelimetsässä


Käppäilin eilen aamulla taas hämärissä kuukkelimetsään. Eipä näkynyt. Päivystin pitkän aikaa, hakkasin kantoa kuin Jack Torrance lämpimikseni ja lievä pettymys valtasi mielen. No, laitoin sitten makkaran tulelle ja ei mennyt kuin hetki, niin parivaljakko ilmestyi tulille.

- Voin mä vähän poseeratakin, jos saan pullaa palkaksi...


Ei nämä pakkaskelit ihan valkoisen miehen hommia ole. Vain kädet toimi. Selkä ei taipunut milliäkään. Kaikki piti raastaa, riipiä, repiä ja riuhtoa esille. Muovipussit avasin puukolla. Valkoista Sonya ja Huawein kännykkäkameraa oli kiva näprätä kohmeisilla nokisuklaamäski-nakkisormilla. Siihen nähden muutama kuva sentään onnistui. Pakkohan kuukkeleita on kuvata, kun kerrankin on tilaisuus ja sydän sentään lämpenee näille. Ja sormetkin tulessa, pitää vain huomata ero, kumpi on sormi ja kumpi Wilhelm. Eikä nyt vielä edes ollut kuin jotain kuusi tai seitsemän astetta....
Hilpertti ja Vilpertti eivät tietenkään ole tietoisia 
" kärsimyksistäni " . Niillä on vain herkut mielessä, eikä pikkupakkanen haittaa metsän eläviä.



- Hei, mä lähetän Juhanin äidille terveisiä hyvästä pullasta. Kyllä se paistui oikein hyvin ja tarpeeksi vaikka Juhanin äiti napisi, että oli liian lyhyen aikaa uunissa. Syötiin kolmisin. Kaikille riitti. Saatiin myös leipää ja makkaraa.




Hilpertillä ja Vilpertillä on jännä tapa, että ne saattelevat minut, kun lähden, seurailevat ja kääntyvät tietyssä pisteessä pois. 

Joskus naurattaa nuo turistit. Ollaan niin Kanadasta, niin Kanadasta muka ja kaveri on kuin snobi suoraan Pohjanhovin aamupalalta metsään kävellyt eikä naisystäväkään vakuuta ohuissa trikoissaan.

Nyt Rovaniemellä, ei ilmeisesti muualla Lapissa, on osin alkanut jo ihmeellinen, epäkiitollinen narina ja kitinä siitä, että kun niitä turisteja tulee ja kaupan jonossa joutuu jonottamaan ja kun niitä on joka paikassa ja vievät asunnotkin meiltä...

Itse valitsen kuitenkin turistit ja heidän tuomansa rahat, minne ne sitten menevätkin.


keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Hilpertti ja Vilpertti

Tuokaa sitä makkaraa, Wilhelmiä, Antti ja Juhani, älkääkä kulkeko muissa kairoissa ja tyhjin tuomisin! Voimme kokeilla myös maksalaatikkoa. Joulun alla kinkkusiivut maistuu myös. Juhani söi sen Esterin pullankin, minkä Esteri lähetti meille!

Rauhaisa jänkä


Tulen tuoksu

Toiset kahvit Kurijärven laavulla. Olipa metsäleirissä hieman outoa, kun Hilpertti ja Vilpertti eivät olleet rapistelemassa repulla. Hiljaista. Metso lähti, hirven tuore makuu, käpytikka ja muutama jälki.


Kuukkelit ja suola

Kuukkelit ja suola

Yleissääntö on, ettei linnuille pitäisi tarjota suolaista ruokaa. Kuukkelin kohdalla en ole osannut suolaa varoa jouluna 2007 sattuneen tapauksen jälkeen: Kallontien varressa eräässä taloudessa oli joulun jälkeen laitettu loput harmaasuolatusta kinkusta kuukkeleille. Kuukkelit olivat hetkessä puhdistaneet suolan kyllästämän ihran kinkun pohjanahasta. Arvelin lintujen kuolleen. Mutta ei: kuukkeliperheen elämä jatkui ennallaan koko kevään 2008.

Tähän tapaukseen peilaten en näe haittaa kerran vuodessa kuukkelille pyyntitilanteessa tarjoamastani makkarasta, sen suolasta. En varsinkaan, kun talvet turistien tarjoamalla makkaradieetillä juhlivat kuukkelit (P73 ja V07) Kesängin Keitaalla ovat tutkimuksen vanhimmiksi eläneiden joukossa. Ja tuottavat poikasia parhaasta päästä. Pekka Peltoniemi.

Rauhan maa


Aurinkokin yritti aamulla...

Hirven tuore makuus. Oli käppäillyt tuossa rääseikköjoen varrella jängällä.

Päivä ahkeruus. Että mie naputan...



Auringonlasku