Reitari on romaani Kittilän Särestössä asuneesta
kuvataiteilija Reidar Särestöniemestä (1925 – 1981). Vaikka kirjan tapahtumat ovatkin
sepitteellisiä, on niillä todellisuuspohjansa, mistä Liksom esittää kirjan
alkusivuilla kiitoksensa erityisesti Brita Polttilalle, joka tunsi Reidar Särestöniemen ja on kirjoittanut hänestä.
Reidar Särestöniemi –tuntemukseni on vähäinen, samoin
kiinnostus, eikä taulujakaan ole tullut töllisteltyä aikoihin.
Rosa Liksomin Reitari ( WSOY, 2002 ) on vain pintaraapaisu
Särestöniemen elämästä, mutta varsin rehevä ja riemukas, meänkieli on taas pääosassa.
Reitariin se sopiikin huomattavasti paremmin kuin Everstinnaan.
Reitarin lapsuudenkuvauksissa on aitoa riemua, kun alaston
Reitari , ” porsas ”, kuten Alma-äiti lastaan nimittää, juoksee Särestön kentässä mahanalus
jalkoja täynnä.
Nappaan tähän kirjan
esittelytekstiä:
ROMAANI
LAPIN SUURESTA TAIDEMAALARISTA
Tämä on
romaani Reidar Särestöniemestä. Reitarin äiti Alma laulelee Siionin virsiä ja
isä Matti Kansainvälistä. Poika tarkkailee värisävyjä ympärillään ja soittaa
mandoliinia. Kerran hän rakentaa Ounasjoella lautan, lähtee seilaamaan ja
luulee päätyneensä maailman rannalle. Reitari opiskelee Leningradissa ja
matkustelee kuin pirun ajamana ympäri maailmaa. Vihdoin hän löytää tyylinsä.
Hänestä tulee taidepiirien kummastus, kuuluisuus, kommunisti joka rakastaa
rahaa ja piilottaa sitä jenkkikassiin. Hänen juhlissaan käyvät Mukka,
Paasilinna, Palsa, Polttila ja presidentti. Taiteilija on lopulta avoin
mysteeri, jota oma veli kadehtii, äiti ymmärtää, taidepiirit vihaavat ja
rakastavat.
Tämän romaanin
tyylilaji on fantastistinen karnevalismi. Sosiaalisuus ja rakkaus liittyvät
aina ruokaan, tavalla tai toisella. Koko ajan leivotaan leipää tai pullaa tai
valmistetaan ruokaa, klimppisoppaa, verikakkoja, poronkakkaroita. Syödään
liharuokia, jotka ovat pienissä, helposti jaettavissa yksiköissä. Toisinaan,
varsinkin raskaina aikoina, ruoka tarjoillaan isoina paloina, kuten kokonaisen
poronpaistin muodossa. Rakkauden ilmenemismuotona syöminen sivuuttaa
seksuaalisuuden. Hilloja on saavitolkulla, nurkat täynnä, samoin verenpunaisia
puolukoita.
HS Kulttuuri
19.10.2002 Antti Majander
Näkökulmatekniikan
avulla hän luo paitsi miehen myös hänen paikkansa, Kittilän Särestön ja miksei
koko villin pohjolan henkistä maisemaa. Tällaiset psykofyysiset viritykset
Liksom osaa, kuten jo hänen 1980-luvun ensimmäistä pätkiskokoelmistaan nähtiin.
Siirtyminen laajempiin kokonaisuuksiin ei ole sujunut kitkatta, mutta Reitari
kestää kyllä. Minusta paremmin kuin moni elämäkertaelokuva, joita kotimaiset
ohjaajat pusaavat nyt kilvan.
…………….
En muista yhtään Reitarin ilmestymisen aikoja, millaisen
palautteen se sai, arvostelut ja herättikö mitään keskusteltua. Tuskin
vaikenevassa ja kateellisessa Lapissa kovinkaan paljon herätti. Netistä löytyy
tietysti paljonkin Reitarista, siis kirjasta, esim. eri lukutoukkien blogeista
hyviäkin kuvauksia.
Liksomin Reitari on pienimuotoinen romaani, jossa on useita
näkökulmia ja kertojia. Hersyvää huumoria, ilmaisun tajua ja mestarillista
meänkielen käyttöä, joka pitäisi amatööreiltä lailla kieltää.
Tietty kuva taiteilijasta syntyy kyllä Liksominkin
kertomana.
Käymä joka päivä Antrei Ruplevin museossa
pyhiinvaelluksela ja kerran viikossa Eremitaassin Ulko-Monkoolian osastolla.
Vahtaama mestareitten töitä suu vahessa, juoma tsajua ja hehkuma punasina ko
kekähleet nuotiossa. Mie löyvän oman itteni ja lapselisen tekniikan. Sen
justhiinsa joka on minua itteäni. Makeat färit ja rönsyt. Naivit vikuurit ja
voimakhaat viilot. Olen niin nostheessa, että meinaan haljeta siihen paikkaan.
En ole ihan loppuun Reitaria lukenut, aikansa meni, että
tuli luvun alle, mutta kaipa eräiden kirjojen lukemiseen pitää ” kypsyä ” ja
vapautua jostain lapsellisista ennakkoasenteistaan.
Reitari on taattua Liksomia.
Pisteet mennee jonnekin 4 – 5 välille.
