tiistai 5. heinäkuuta 2022

Valajaskosken lenkki 1.7. perjantai


Valajaskoski 20. krt. Lämpöä + 31 - 33 astetta. Menihän tuo, kun kasteli välillä itsensä ja oli juomaa mukana. Ei huono. Aika lohdutonta on aina tuo suomalaisen metsänkäsittelyn jälki. Juu, kasvaa uutta, mutta ei meidän elinaikanamme ja mitä kasvaa, ryteikköä vai puuta, kokonaan eri asia. Maisema aukenee Valajaisen lenkillä. Uittokourussa oli yksi pullea lokinpoikanen, tavallisesti kolme. Ehkä muut olivat kulkutien alla varjossa tai menneet kourusta jo maihin. Vanhemmat olivat kyllä paikalla. Minulla on aikaisemmin mennyt käynnistysnappula modeemista. Tulin hikisenä lenkiltä ja renksutin nappulaa, ei toimi. Otin kainaloon ja kävelin Telian liikkeeseen, ajattelin saavani uuden mukaan. Ei ollut varastossa. Kiroilin siinä hikisenä ja nuori nainen palveli vain hymyillen näppäimistöä kalisutellen. - Joo, sulle tulee uusi postissa, menee tiistailla. Eikö se toimi mitenkään? tyttö ravisteli ja räpläsi modeemia. - Ei toimi. Otan mukaan. Jos se jeesusteipillä pysyisi nappula alhaalla. - Ok....Ihan hyvä palvelu asiakkaan ärtymyksestä huolimatta. Tulin kotio helteestä ja virittelin modeemin uudestaan. Alkoi toimia eikä tarvittu teippiä. Ehkä hänellä oli yhtä maaginen kosketus kuin hymykin. Tai minä vain yksinkertaisesti olen törppö. Juu, neulaviritelmä piti lopulta tehdä modeemiin ja tänään 5.7. olivat kaikki kolme lokinpoikasta koolla kourussa...