Ajauduin joskus entisessä elämässä kaikenlaisiin pakollisiin kursseihin ja haista paskan -projekteihin. Kerran puhuttiin onnellisuudesta ja onnellisuuden tunteesta. Projektisihteeri ( nainen ) puhui tietävästi murheesta, jonka autovaras oli tuottanut heidän perheelleen viemällä heidän autostaan kaikki renkaat ja miten he olivat käsitelleet tapahtunutta. Oli surua ja murhetta...
Käytin puheenvuoron siihen. Kerroin, että ajatelkaapa asiaa varkaan kannalta. Hän oli varmasti tuntenut tyytyväisyyttä ja onnen tunnetta onnistuneen keikan vuoksi, ja onnea varmasti oli lisännyt se, jos hän oli saanut renkaat vaikkapa myytyä ja rahaa työttömälle perheelleen joulun alla joulun valmistelua ja lahjoja varten. Lisäksi hän tai he olivat ilmeisiä ammattimiehiä, koska olivat tehneet keikan huomaamatta ja jättäneet autonkin hyvän palvelun merkiksi pönkkien päälle. Ja tunsivat siitä tyytyväisyyttä ja ylpeyttä.
Projektisihteeri katsoi minua ilmeellä kuin minä olisin ollut tuo autovaras, mutta tuohon aikaan nämä turhakkeet ja turhat kurssit, joista kai " nykyaikanakaan " ei ole päästä eroon, aiheuttivat vain kosmisen vitutuksen ja kurssikestoisen päänsäryn.
Mistähän me saataisiin teille kaikille töitä? Todellakin.
