Pekka Jaatinen: Suomussalmi - Talvisota 1939-40 ( Johnny Kniga, 2019 )

Kustantaja Johnny Knigan esittelytekstiä:

PEKKA JAATINEN

Suomussalmi

Talvisota 1939-40

Verenkarvas romaani talvisodasta.

Monisärmäinen kertomus siviileistä, jotka eivät lähteneet evakkoon Puna-armeijan tieltä talvella 1939.

Suomussalmen ruudinkatkuinen tarina tempaa lukijan mukaansa tapahtumien keskiöön Neuvostoliiton miehittämiin kyliin ja suomalaisen sotapoliisiosaston mukana ankariin puolustustaisteluihin.Useilla romaanin hahmoilla on vastineensa historiassa. Näitä ovat niin Lev Mehlis lähimpine alaisineen kuin Ruhtinansalmen kyläläiset ja suomalainen sotapoliisiryhmä, jota johti näyttelijänä aikanaan tunnettu Eino Kaipainen.Kirjallisuudessa Suomussalmen tapahtumat ovat jääneet Raatteen tien varjoon, vaikka taistelut olivat volyymiltään samankokoiset ja Raatteen tie pikemminkin jälkinäytös sille, mistä Suomussalmen tarina kertoo.Pekka Jaatinen näyttää romaanissaan, että sodan osapuolet eivät olleet yksituumaisia, vaan niin suomalaiset kuin neuvostoliittolaiset sisäisesti ristiriitaisia ryhmiä. Silti pyrkimys järjestykseen säilyi sekasortoisissakin olosuhteissa.

JV: Sotakirjaa ei ikinä kannattaisi mainostaa sanoilla verenkarvas tai ruudinkatkuinen.

Pekka Jaatisen uusin Suomussalmi on loppusuoralla. Erinomaista Jaatista ja hyvää mustaa huumoria varsinkin hyökkääjän puolen kuvauksissa. Jaatinenhan kuvaa perinteisesti tapahtumia useasta näkökulmasta, myös perinteisen vastustajan.

Suomussalmen evakuointi ja poltto ovat hienosti kuvattuja; talvi, pakkanen, öiset taistelun kumut luovat kuvaa talvisodan ankarista taisteluista.

Tapahtumat ovat osin tuttuja mm. vuonna 1979 ilmestyneestä Onni Palasteen Suomussalmen sankarit kirjasta, jota tuskin harva Jaatisen ainakin nuoremmista lukijoista on lukenut. Juntusrannan episodi on mielenkiintoinen episodi ja on hyvä, että Jaatinen päivittää tapahtumat nykypäivän taustatietoihin.

Jaatinenhan on mestari kirjojensa taustatyön tekijänä. Joskus tosin sortuu tarinan kannalta epäoleellisen asian liialliseen selittämiseen, mutta kyllähän se mielenkiintoista on esim. tietää, miten saksalaisen MG-42 -konekiväärin tähtäinoptiikka toimii.

Tämän Jaatinen kuvasi kirjassaan SS-mies Valo ( 2015 ) .

Pitää lukea nyt malliksi muutama kotimainen sotakirja. Olen niitä hieman kiertänyt, kun tuli nuorempana ja keski-iässä kahlattua niitä läpi. Periaatteessa mitään uutta ei ilmene, mutta hyvä kirjailija löytyy aina hyvällä taustatyöllään jutun juurta.

Arvostan erityisesti Pekka Jaatisen viisiosaista kirjasarjaa Lapin sodasta. Se on kokonaisvaltainen esitys Lapin tapahtumista ja Jaatinen on käyttänyt kirjoissaan paljon suomalaisten ja saksalaisten sotaveteraanien kirjeenvaihdossa ja haastatteluissaan saamiaan tietoja hyväkseen.

Talvisodassa Suomussalmen, Juntusrannan ja Raatteen tien taisteluissa tapahtui paljonkin muutakin kuin Raatteen tien motti, verilöyly ja " jänisjahti " , jossa suomalaiset joukot jäljittivät kylmään pakkaskorpeen paenneita venäläisiä sotilaita.

Pekka Jaatisen uusin ei ole pelkkä sotakirja. Kirjailija on selvästi löytänyt hyvän fiiliksen tämän kirjan kirjoittamiseen ja saanut viritettyä sen herkälle havainnoinnille, teräville huomioille ja todellakin, mustalle huumorille, melkein satiirille, niin järjettömältä välillä Puna-armeijan iskulauseiden hokeminen tuntuu. Valeuutisia ja propagandaa, todellakin.

Näin on ollut. Kun Puna-armeija eteni Saksan maaperälle toisessa maailmansodassa nälkää näkevä ryysyläisarmeija ei voinut uskoa siistejä ja kauniita saksalaisia koteja todeksi.  Ja yleensä järjestäytynyttä ja modernia yhteiskuntaa. Niin aivopesty se oli.

4/5

Parasta Jaatista aikoihin...