 |
Olihan
nuo vuosia mielessä, suunnitelma hankkia metsäsukset, esteenä oli kaiketi
inhoni maastohiihtoa kohtaan ja se, että tästä Ounasrinteeltä pääsi aika hyvin
talvisiin olosuhteisiin Ounasvaaralle ja muuallekin ilman suksiakin.
Metsäsukset
avarsivat kuitenkin maailmaa. Tuskin olisin niitä hankkinut ilman Hilperttiä ja
Vilperttiä. Nyttemmin en käy niiden luona niin usein ja hiihtelen muuallakin.
Annan kuukkeliystävilleni niiden ansaitseman rauhan, vaikka minulta joskus
ruokaa saavatkin.
En
aio koskaan hiihtää Pohjoisnavan keskipisteeseen, tuskin tulen hiihtämään edes
tuntureilla ja ahkiota en ota ikinä riesakseni metsään. Päiväreissut talvella
riittävät minulle oikein hyvin. Ei ole tarvis pätetä kenenkään silmissä, edes
omissani. Etsin metsästä mielenrauhaa ja hiljaisuutta.
Tähän
mennessä on kertynyt 18 reissua ja 247 km, kilometrit noin suurin piirtein.
Tuntuma ja rutiinit hiihtoon alkoivat tulla tutuksi vasta 12 – 13 reissun
jälkeen. Zoom Forestin metsäsukset ovat kestäneet, toistaiseksi ja siteet ovat
olleet ok, vaikka oudoksuin niitä alussa. Tosin alussa toisen suksen kärki
aukeni kolmannella kerralla. Mitä
vähemmän rikkoutuvia osia, sen parempi.
Huopakumisaappaat
ovat syvässä lumessa välttämättömyys. Nokian saapas on ollut viime vuosina karkea
pettymys, mutta parempaakaan en jalkaan löydä. En tykkää talvisin
lyhytvartisista saappaista erähommissa, nilkat ovat heti täynnä lunta. Vanhan
liiton miehiä.
Vaatetus
keveni kevään myötä. Nythän ne parhaat hiihtokelit ovat. Varsinkin yöpakkasten
jälkeen.
Tietysti
kahvittelut kuuluvat asiaan. Sehän on oma hommansa, noin tunteroinen talvella.
Ei jaksa päivää
olla umpisella liikkeellä rinkka selässä, jossa painoakin, ilman mitään
taukoja. Meikäläisellä kun
ei enää oikein tahdo eläintentappamiseen metsästysviettiä olla, ei jaksa oikein
innostua enää erähommista,
varsinkin jos kahvitaukokin on 12 minuuttia. Menee se hupi ja mielekkyys
hommasta. Omalla
kahvipaikalla saa patsastella ja ihailla luontoa juuri niin kauan kuin itseä
huvittaa.
Parasta
on olla omillaan. Ei tarvitse kenestäkään ärsyyntyä eikä kenenkään minusta.
Umpishiihdosta
tuli talven ykkösharrastus. Kyllä sitä voi viilata vielä ja stilisoida vehkeitä
ja varusteita
ja tutkia uusia kohteita. Jonkinlainen pakkasrajakin hommiin muodostui. -12 -
14 alkaa olla jo liian kylmä ja usein vielä siihen pureva tuuli. Kuntopuoli
myös auttaa asiassa ja ilmeisesti sen
koheneminen on auttanut myös suksille nousua. Mikään kevyt harrastushan ei ole
kyseessä.
Onhan
niitä v…n kevät, sa…n saa…na ja tätä ei satu kuin minulle –tilanteita
ollut riittämiin, mutta ne kuuluvat
asiaan. Huolellinen ja varovainen pitää olla. Mihinkään ei voi mennä pää edellä
vaan homma on suunniteltava aina etukäteen.
Hieno
harrastushan tämä on, umpishiihto. Ja välillä tietenkin latupohjillakin
rupelikorvien seassa.
|
