 |
| Aamusta liikkeelle metsäsuksilla; Välirakan kautta Isorakalle ja siitä pudottelin Jääskönlammen maisemiin, josta taas Kurijärven laavulle vievälle latupohjalle. Aivan sama mitä on päällä ja montako kerrosta, hikoilu on aika messevää. Piti välillä vaihtaa kuivemmat varusteet; onneksi toppatakki myös repussa. Aamusta oli pikkupakkanen, joka lauhtui päiväksi. Metsoja ei nyt näkynyt hakkuuaukealla. |
 |
| Mihin vain kelkalla pääsee, paikka on tasaiseksi ajettu... |
 |
| Jääskönlampi edessä. Hiljaista. Hornetit jyllää taivaalla. On vain täälläkin ollut jollakin rahaa polttaa moottorikelkan menovettä. Vähän niinkuin pösilön jälkeä, mutta eräiden päänsä palelluttaneiden mielestä umpiskelkkkailu on parasta, mitä housut jalassa voi tehdä. On se kumma, että eräiden pitää saada penkki leveän takapuolen alle, jotta luontoon pääsee... |
 |
| Ladut ovat kuin junaradat. Ei näy niitä itkijöitä nyt missään. " Mie olen tottunut hiihtämään lenkin aamulla ennen töiden lähtöä ja ikinä ei ole latu aurattu ennen seitsemään, varsinkaan lumipyryn jälkeen. " " Mie menen töitten jälkeen viiden maissa eikä ole ajettu koskaan, varsinkaan lumipyryn jälkeen " . Ladut eivät koskaan voi jokaiselle hiihtäjälle joka hetki priimakunnossa. Pitäisi järjenkin sanoa tämä, kun latujen kunnosta ryhtyy itkemään. |
