lauantai 24. maaliskuuta 2018

Olen syytetty


Eilen Jussi-gaalassa oli vain yksi rohkea ihminen, mies, Aku Louhimies. Hän käveli rauhallisena teloituskomppanian eteen ja piti puheensa. Maassa makaavan miehen potkiminen ja julkinen lynkkaaminen tulisi jo lopettaa. Rikollinenkin saa rangaistuksensa oikeudessa, sovittaa sen ja jatkaa elämäänsä. Julkiset kansantuomioistuimet, jossa media ja Yle toimivat tuomarina ja poliisina, osa katsojista silmät auki nukkuvina lautamiehinä, eivät edusta länsimaista sivistysvaltiota ja demokratiaa.

Jos olisin ilkeä, sanoisin, että valkeat nauhat olisi voinut korvata punaisilla, mutta en ole ilkeä, enkä sano.

Asia on vakava, en vähättele sitä, mutta kritisoin sitä, miten syytettyä on julkisuudessa kohdeltu, pelkkien puheiden perusteella ilman näyttöä. Syytön, kunnes toisin todistetaan. Tämän tekee vain oikeuslaitos. Olen myös tottunut siihen, että syytetyllä on oikeus asianajajaan tai oikeusapuun ja hänellä on tietty intimiteettisuoja. Asia olisi voitu hoitaa myös sovittelumenettelynä kuten rikoksien osaltakin tehdään.

Hyvä on, että elokuva-ala puhdistuu, saman on syytä tapahtua kaikkialla, missä miehet ja naiset ovat tekemissä työn merkeissä ja vapaaehtoistoiminnassa. Puhdistuksen tulee olla molemmin puolinen ja siihen tulee kuulua myös selän takana puhuminen, juoruilu, panettelu ja perättömät ilminannot.

Aku Louhimiestä ei syytetty esim. seksuaalisesta häirinnästä vaan karkeista työtavoista, joita hän pyysi anteeksi. Anteeksipyyntö, ihmisyyden yksi kivijalka, ei kuitenkaan kelvannut kaikille. Konklaavi määritteli senkin riittämättömäksi. 

Ei tainnut tulla Louhimiehen Tuntemattomasta Ylen itsenäisyyspäivän vakiota. Kyseenalaista on, esittääkö Yle Tuntematonta ohjelmistossaan koskaan. Toisaalta Louhimiehen elokuvia voidaan esittää " opetustarkoituksessa " - katsokaa nyt tuotakin, kuinka hän kärsii...

Fiksu kulttuuriministeri olisi noussut tällaisen yläpuolelle. Sampo Terhon reaktio oli lähinnä säälittävä.