lauantai 19. elokuuta 2017

Iskujen kohteena on pakko olla?


Hallituksella tuli kiire koota selityspaketti tiedotustilaisuuteensa, kun Supo luonnehti Turun iskun terrori-iskuksi. Selitystuokio olisi kai jäänyt, jos Supo olisi luonnehtinut tapauksen valitettavaksi, yksittäiseksi mielenhäiriöistä kärsiväksi sotaneurootikoksi, mutta ei mennyt hallituksen selityssabluunan mukaan. Nyt Utopiaa piti vahvistaa. 

Vähän kuin ylpeyttä äänessä, että emme ole enää lintukoto ( mitä hyvin voisimme olla ilman näitä ihmisiä, joiden silmät turvapaikkaeuforia/tuleva bisnes sokaisi ) , vaan iskujen kohde siinä missä muutkin maat.

Risikon tulisi erota. Hän ottaisi vastuunsa omalta osaltaan tapahtuneesta ja hänen eronsa selkeyttäisi huomattavasti tulehtunutta ilmapiiriä.

Rohkeus tuomita poliittinen islam puuttuu. Päättäjämme pelkäävät. Eivä tomasta eivätkä kansan puolesta vaan pelkäävät menettävänsä äänestäjiensä äänet. Pirullista heille.

Voihan tietenkin hyvintoimineita ihmisiä ylistää ja kehua, mikäs siinä, mutta oikean hädän tullen, kun ihmisiä alkaa kuolla, loukkaantua ja haavoittua, ihmisyys, joka meissä on automaattirefleksi, alkaa toimia.

Lajinsäilymisrefleksi.

Osa toimii itsesuojevaiston ohjaamana, osa astuu keskelle kaaosta ja auttaa.

Iskujen jatkuessa toivoisi, että moni miettisi näitä asioita. Onko meidän pakko olla iskujen kohteena ja hyväksyä ne? Voisiko vaatia edes hivenen kansalaisrohkeutta niiden tuomitsemiseen?