Metso tarttui filmille. Kaksi lähti. Olisivatkohan olleet soitimella?
Kummallista asiassa on se, että Ounasvaaran golfkentältä nousee
Ounasvaaraan moottorikelkkaura. Nyt sitä pystyi kävelemään. Käsitykseni
mukaan vaarassa on kelkkailukielto. Uria on Ounasvaaran pohjoispuolella
suhteellisen paljon, Isorakan alla, jossa vielä on hitunen rauhallista
metsäaluetta. Metsän sisällä oleva pikkujänkä oli ajettu lumisonnalle ja
sen reunalla on tulipaikka. Maastoon oli lyöty myös merkkipaaluja
pystyyn. Uusi latupohja merkitsee viisi metriä leveää, autolla
ajettavaa tietä. Pyöräilyreitit saattavat myös olla kyseessä. Outoa
puuhastelua Ounasvaaran viimeisillä metsäosilla. Rovaniemi on paska
kaupunki, joka vihaa kaupunkipuistojaan, puita ja luontoa ympärillään.
Minkäänlaista ohjelmaa kaupungilla ei ole Ounasvaaran suojelemiseksi.
Vituttamaan alkoi kauniina päivänä. |