sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Maastossa

Ounasvaaralle kaipaisi kävelyreittien varteen tiedotteita, joissa kerrottaisiin koirien kiinnipitoajasta. Metsäkanalintujen pesimäaika alkaa olla taas käsillä irtokoirapuistoksi muuttuvalla Ounasvaaralla.

Surkeinta Ounasvaaran kuluttamisessa ja roskaamisessa on se, että kukaan ei valvo vaaran metsäalueiden lisääntyvää käyttöä. Ilmeisesti kukaan ei omista vaaraa ja kukin saa siellä puuhastella mielensä mukaan, rakentaa pesiä ja kaataa keloa.


Kaunis, mutta kylmä päivä. Suojaisessa paikassa saattoi ottaa tirsat, mutta kun aurinko meni pilveen ja sateli lunta, ilmassa oli talven tuntua. Kuutisen tuntia pyörin maastossa. Kevään lämpö puuttuu yhä eikä sellaista kevään kohinaa ja kuhinaa tunne vissiin. Vesi ei soita ojissa eikä kurki laula soilla.


Ehkä metso kaivellut, tai koppelo. Ukkometso lähti alueelta.






Metson soidinpaikka Ounasvaaralla. Kaiketi pitäisi maanomistajalle ilmoittaa, josko kiinnostaisi paikan suojelu, mutta olen tullut Ounasvaaran osalta tulokseen, että eipä se ketään kiinnosta, se vaaran suojelu ja muunkaan suojelu.


Nämä lisääntyvät kuin tauti Ounasvaaralla. Paikasta on alle sata metriä hyvin hoidetulle yleiselle laavulle. Liittyisikö tämä maaston ja puuston tärvely matkailuun, sillä matkailun merkeissä kaikki on pyhää Ounasvaaralla.


Tältä näytti ensilumi viime lokakuussa 16. päivän kieppeillä.

Aah, jalkamiehen paratiisi. Alkaa jalan pääsemään jo liikkeelle.




Joku kaivelee ahkerasti alueella muurahaisen pesiä. Kaverit ovat vielä aika kohmeessa, kalpeita ja laihoja, mutta kaari on terhakka. Vertailevassa tutkimuksessa oman kaareni pitäisi yltää noin kuuden metrin korkeuteen.