tiistai 29. huhtikuuta 2014

Kansainvälistä web-kamerakuvaa Rovaniemeltä

Ehkä maailman ankein Web-kamerakuva Rovaniemen Sampo-Squarelta. Viime kesänä taisi kaksi pientä kukkapenkkiä olla tuomassa vihreyttä aukiolle. Kaupungin keskustan näkymissä jokin on kyllä mennyt pahasti pieleen. Rovaniemen kaupungin puita vihaava puisto-osasto on huolehtinut siitä, että komeita, hyväkuntoisia koivuja, mäntyjä ja kuusia on hävitetty keskustassa ja keskustaa ympäröivillä asuntoalueilla monen asukkaat mielipahaksi. Monissa taloyhtiöissä on itkijöitä, joille yksikin lehti tai neulanen auton konepellillä on liikaa. Keskustan ilme on harmaa ja ankea. Kehikkoihin istutetut kitukasvoiset risut herättävät lähinnä säälin sekaisia tunteita. Samana päivänäkään ei puhua vaikkapa Oulun tai Mikkelin kesäkaupunki-ilmeestä verrattuna Rovaniemeen. Nyt puhutaan siis keskustan ilmeestä ja kaupunkipuistoista.

Yksi keskeisistä kauppakaduista, Rovakatu. Voisi kuvitella, että Pohjois-Korean Pjonjangissakin on kauniimpia katuja.