o
Pönötän kuvassa Pekka Langon, Lanko-Pekan, kanssa Suomen Kulttuurirahaston Lapin rahaston 44. vuosijuhlassa Korundissa, Rovaniemellä. Lanko-Pekka on lappilainen kulttuuripersoona sanan varsinaisessa merkityksessä; metsätalousinsinööri, kirjailija, juontaja ja tarinankertoja, jonka viimeisin kirjallinen tuotos muistaakseni on Me tulemme taas. Tukkilaiskisat kautta aikojen. Pekalla tuskin on mitään kuvan julkaisemista vastaan.
Kolmiosaiseksi suunniteltua Kairassa -trilogiaani ovat toistaiseksi tukeneet apurahoin eri vuosina: Lapin läänin taidetoimikunta, Suomen Kulttuurirahaston Lapin rahasto, Otavan Kirjasäätiö sekä Kirjailijoiden ja kääntäjien kirjastoapurahalautakunta.
Kirjani ovat toistaiseksi: Juuret kairassa ( Otava, 2007 ) ja Kirveeniskuja kairassa ( Otava, 2011 )
Erittäin suurena apuna kirjoitustyössä ovat toimineet Otavan kustannuspäälliköt Tero Norkola ja Jarkko Vesikansa ja erityisesti Aila Järvenpää. Kiitos heille tähänastisesta yhteistyöstä.
Itse apurahoistani kenenkään ei kannata repiä pelihousujaan.
Viime vuonna tuloni olivat alle 8 000 euroa vuodessa ja ollessani velkajärjestelylain alainen hoitaessani yhä 80-luvun lopulla syntyneitä velkoja, pidän kyllä huolen siitä, että hoidan asiani.
Siinä asiassa minua avustaa Rovaniemellä Rovaniemen kaupungin velkaneuvoja.
Mutta kirjoittamisen iloa minulta kukaan ei voi viedä.