Olin pari yötä tutuissa kairoissa sorsien perässä, mutta kaipa se enemmän retkeilyksi meni juttu. Oma hommansa kulkea maastossa raskas rinkka ja ase kannossa ja leiriytyä jonnekin korpirääseikköön, laavun pystyttäminen, olostuminen ja rauhoittuminen metsän eloon. Näissä viimeisissä metsätilkuissa voi vielä hetkellisesti synnyttää mielikuvan olevansa suuremmillakin viimeisillä saavuttamattomilla korpimailla, mutta kun on neljäkymmentä vuotta maastoissa kulkenut, maisemiin kiintyy ja tulee joskus haikea olo, kaikki tämä - minusta eivät jää jäljelle muuta kuin vanhat tulisijat, kun olen poissa.
Ensimmäinen yö oli suhteellisen epäonnistunut; satoi koko ajan näkymätöntä tihkua, laavussa ja makuupussissa oli nihkeää ja sääskiä oli melkoisesti. Jonkun kitutunnin nukuin. Aamuyöstä sade lakkasi ja pystytin rankisen, jossa sain nukuttua muutaman tunnin, mutta kahdeksalta touhusin jo kahvipannun kanssa. Pitää kehitellä systeemi, jolla rankisen saa viriteltyä laavun sisälle.
Kuva leiripaikasta 2008
Teltasta en tykkää. Siellä on kuin kala sumpussa eikä pysty havainnoimaan ympärilleen.
Laavun lähettyviltä löytyi karhun köntsä. Maapuuta oli sopivasti ja pätkin sahalla puita. Eräänlainen pelledirektiivi on sekin, että märän metsästäjän pitää itsensä kuivatella ja pitää toiminnassa risutulilla. En ole koskaan harrastanut akuankka -nuotioita, enkä tule harrastamaankaan. Akuankka-nuotio on kivin ympäröity pieni tulisija maassa, jossa poltetaan risuja, lehtiä ja käpyjä ja ihmetellään sen ympärillä kylmää keliä.
Reissu kävi eräänlaisesta kertausharjoituksesta; en ole vuosikausiin ollut kahta yötä yksin erällä. Hommasta meni maku joskus aikaa sitten, kun koiraystävä siirtyi paremmille metsästysmaille. Hyvä koira on ehdottomasti metsästäjän paras ystävä erällä. Mutta voihan ilman koiraakin kehitellä uusia eräjuttuja. Olen pari eränovellikokoelmaa julkaissut ja odottelen tietoa kolmannesta. Joskus tuntuu, että alkaa nämä Ukot ja Oiviset olla kirjoitettu jo loppuun; tosin heidän nuoruudestaan ja Ukon sotavuosista löytyisi mahdollisesti materiaalia jatkoa varten.
Kirjoittamisen suhteen on hieman tyhjän päällä.
Passipäivä järven rannalla on tuulinen ja auringollekin passaa näyttäytyä. Keli kuivuu ja on mukava olla. Idästä kauempaa vaarojen takaa kuuluu kyllä jytinää, mutta sieltä ei taida mikään päästä karkuun, että lentäisi tänne. Tässä järven osassa on joskus viivähtänyt pulleiden heinäsorsien muuttoparvia ja olen muutamia vesilintuja tähän ampunutkin. Ennen takana olevan jängän ojissakin oli sorsia. Keittelen kahvit järven rannassa ja nukun yön univelkoja pois. Iso hirvasporo tulee ihan kylkeen passipaikalla ennen kuin huomaa minut. Järven toisessa päässä joutsenpariskunta yrittää ilmeisesti innostaa jälkikasvuaan lentämään. Yhden poikasen näen pienenä silhuettina vanhempiensa välissä.
Ilta- ja yölennoille en viitsi järven rantaan jäädä. En ole koskaan harrastanut pimeään räiskimistä.
Nousen vaaraan leirille ja pystytän laavun. Hyvä keli. Ei sääskiä. Nukun yönkin hyvin ja aamulla olo on virkeä, kunhan pieni kohmelo on kärsitty. Illalla eräs pöllö kävi sähisemässä minulle. Ei kaiketi tykännyt reviirilleen tunkeutujasta. Eipä kuulu ammuntaa mistään. Kun olen takaisin kotona ja päivitän uutisnälkää, luen, että Kuluskairassa Paskonlammella on poltettu vene kesän aikana. No, asiassa ei ole mitään uutta.
Minne Lapissa johtaa puomittamaton tie, sinne ilmestyvät myös kusipäänilkkien laumat vahingontekoon. Se on hieman kuin oletusarvo, että jos jätät tavaraa, mökin tai veneen hetkeksi yksikseen, tavarat on viety, mökkiin murtauduttu ja vene poltettu. Poliisin resurssipulan vuoksi erilaiset hörhöjen heinäsirkkalaumat voivat vapaasti mellastaa harvaanasutussa Lapissa. Pitäisi perustuslakiin kuulua ykkösasiana riittävä turvallisuuden tunne niin ihmiselle henkilönä itsenään kuin myös hänen omaisuudelleen.
Ja rangaistukset sen mukaisesti. Mieluummin sopimus vankeinhoidosta Venäjän kanssa, jossa kotimaan rikolliset lähetettäisiin Siperiaan hetkeksi vilvoittelemaan ja sisäistämään rikollisen elämää.
Kun mies vanhenee, askel lyhenee ja kaikkeen menee enemmän aikaa. Kiirettä ei enää voi olla ja metsästyksen suorittamista olen aina halveksinut. Jos miehellä ei ole aikaa istahtaa kaatuneen keloon päälle käärimään sätkää, hieman filosofoimaan maailman menoa, keittelemään hyvät kahvit tai juttelemaan mukavia koiralleen, ei hänestä paljoa eräkaveriksi ole. Erilaiset kiintiöt ovat vieneet hohdon sanalta - saamamies.
Muistan tässä joskus nuorempana, kun luin jotain A.E.Järvisen kirjaa, en muista mitä, mutta siinä oli mm. kuvaelmia siitä, kuinka hän tai novellin hahmo kaivoi hekumassa ahman poikasia pesästään tai hakkasi saukkoja sauvalla hengiltä. Heitin kirjan seinään, enkä sen jälkeen ole A.E. Järvistä lukenut. Sen verran minussa on luonnonsuojelijaa, eläinrakkautta ja myös eläimen oikeuksien puolustajaa. Saalis on menettänyt merkityksenä, koska sitä ei periaatteessa enää ole. Ei ole myöskään sankarimetsästäjiä enää, onneksi.
Hirvijahti on tiukasti seurojen hallinnassa ja hyvä niin, tosin valtion maille saa pikkuporukatkin lupia. Mutta vielä ei ole tullut sitä hetkeä, että ase jäisi matkasta. Pelkkä patikoija ja retkeilijä en ole koskaan ollut.
Illan tulilla voi istuskella tyytyväisenä hieman kossua mukissa ja muistella nuoruuden aikoja, jolloin kaira oli vielä koskematon ja musta ukkolintu putosi koiran haukkuun taikka riekkoparvi kun pölähti yhtä pöllämystyneen poikasen nokan edestä, niin siitä sai laitimmaisen alas ja sitä juoksi sitten risu kädessä kiinni.
- Olisithan sie voinut ampua sitä maahankin, sanoo vanha viisas metsästäjä ilman moitetta äänessään.
Nukun yöni hyvin ja kaira ympärilläni nukkuu tai valvoo ja joku katselee metsän sisältä nuotiostani nousevaa savukiekuraa.
Tavaralistaa, jota raahaa vapaaehtoisesti reissuilla mukana
Rinkka
Laavu
Makuupussi
Makuualusta
Vaihtovaatteita
Ase+panokset
Kirves
Puukko
Tulitikut
Ensiapupakkaus
Kahvipannu + kahvia
Kattila
Eväät
Leipää
Makkaraa
Säilykkeitä jne...
Juomat
Olutta jne...
Kompassi
Radio
Kännykkä
