Onkohan töissä vielä näitä samoja tyyppejä kuin Kekkosen aikana. Kekkosen aikana asioita pidettiin salassa eikä varsinkaan totuutta kerrottu kansalaisille. Ilmapiiri oli Neuvostoliittoa myötäilevä. Osa meni suomettumisessaan niin pitkälle, että pyrki jo ennalta mielistelemään Neuvostoliiton tulevia toimia ja reagointeja. Aika oli silloin todella erilainen kuin nyt. Eihän Neuvostoliiton romahtamisesta sentään niin kauaa ole.
Nyt poliitikkoja lyödään kuin vieraista sikaa; oikeilla ja väärillä todisteilla. Aika on todella muuttunut. Ehkä osa toimittajakunnasta on kokenut tietyn katharsiksen; nyt ei nyrkkiä enää tarvitse puristaa taskussa vaan sanaa sanoa kaiken vapaasti. Sana on todella vapaa!
Mihin 70-luvulla todella tarvittiin tietoa Kekkosen todellisesta terveydentilasta. Pilapiirtäjä Kari Suomalainen piirsi eräässä pilakuvassaan, kuinka muistaakseni demarit, Sorsat ja muut haikailivat Kekkosta vielä presidentiksi vuoden 2000 vaaleihin. No, ei sen toteutuminen kaukana ollut. Jos Neuvostoliitto savijalkaisine jalkoineen oli pysynyt pystyssä, pyhä Yya-sopimus ja Kekkonen terveenä, niin mikä ettei. Väyrynen seisoisi hattu kourassa Kekkosen edessä, että jos vielä kerran, herra presidentti, kun muita ei ole…
Yksi hävettävimpiä toimia Suomen politiikassa on vuoden 1974 poikkeuslaki. Se kulkee nöyryyttävyydessään samassa luokassa kuin taantuva sotasyyllisyyslaki, jolla saatiin Suomen ”sotarikolliset” valtionjohto syytteeseen siitä, että puolustivat isänmaataan sotavuosina kaikin mahdollisin keinoin.
Valitsijamiesvaalit ja presidentinvaali oli alun perin tarkoitus järjestää normaalisti vuonna 1974. Presidentti Urho Kekkonen oli jo 1960-luvulla puhunut, ettei haluaisi enää käydä läpi vaaleja, sillä katsoi ne turhiksi. Presidenttinä hän kuitenkin halusi jatkaa, ja hänen haluttiin yleisesti jatkavan virassa. Myötäilijöiden joukko järjesteli Kekkosen presidentiksi taikka Kekkonen järjesti itsensä presidentiksi. Media vaimensi toisinajattelijat, jotka vastustivat tätä irvokkuutta; oli kysymyksessä Suomen etu, Neuvostoliiton ja Suomen luottamukselliset suhteet. Suomi-Neuvostoliitto –liturgia vietti juhlahetkiään.
Media tekee presidenttejä. Sehän on selviö. Aina ei kysymyksessä ole valpas lehdistö, vaan presidentinvaalit ovat siirtyneet enemmän Tuttu juttu –ohjelmien kaltaisiin valintaprosesseihin. Kaipa tulevaisuudessa ehdokkaat laitetaan BB-taloon ja sieltä pudotellaan aina ehdokas kerrallaan pois pelistä.
Medialle täytyy antaa kuitenkin kiitos siitä, että se on puhkaissut korruption mätäpesäkkeen Suomessa. Tässä asiassa mikään ei saa olla pyhää ja totuuden on armotta tultava julki. Maan tavan on muututtava. Yksi asia on ollut näkyvissä jo pitemmän aikaa. Maata ei enää johda kukaan. Suomessa ei ole enää minkäänlaista tervettä johtajuutta ja sairas ahneus on repinyt rivit hajalle. Kylmä oikeistolaishallitus tekee vähätuloisten elämän entistä ankeammaksi.
Jotkut sanovat, että Kekkosen aikana oli kuri ja järjestys. No, Suomi oli kehitysmaa -60 ja 70-luvuilla. Kauppa oli täysin Neuvostoliittoon sitoutunut. Yksilönvapautta ei juuri tunnettu. Kännykät ja netti puuttuivat. Elämä oli silti jotenkin terveempää; sairaalloiset rikokset, jatkuvat väkivallanteot puuttuivat. Nykyajan avainsana on turvattomuus. Ihmiset on jätetty yksin selviytymään parhain päin Amerikan malliin. Entiseen ei ole paluuta.
Mitähän Kekkonen tuumaisi, jos katseli kaikkea tätä sieltä jostakin.
- Saatanan tunarit, Kekkonen luultavasti puuskahtaisi ja hiihtäisi tyytymätön ilme kasvoillaan valkoiseen erämaahan; ilme, joka pian lientyisi vahingoniloiseksi jätkän hymyksi.
