Pohjoinen hilla teettää taas. Lappilaiset puheet hillasaaliista ja sadoista soilla ovat kuin ovelan kalamiehen kalavaleita; ei niistä ota pirukaan selvää. Hillaa suattaapi olla tai suattaapi olla että ei ole…Siellä ei ole hillaa, ja siellä on karhu jne…Paikallinen Jänkä-Sanomat aloittaa jo hyvissä ajoin hillahysterian hehkutuksen ja erilaiset hillabesserwisserit ja muut ammattilaiset antavat viisaita lausuntojaan mediassa. Väki on katkeraa, kun ulkomaalaiset poimijat työntyvät soille jne…Tosin allekirjoittanuttakin ihmetyttää, että pienimuotoisena säilynyttä jokamiehenoikeutta käytetään marjafirmojen ahneeseen bisneksentekoon. Mietitään, millä lailla ja konstilla työttömät saataisiin marjasoille.
Monenlaista parranpärinää käydään hillahysterian merkeissä.
Kokonaan oma maailmansa on sitten mennä itse asiaan eli hillasuolle.
Olimme tuossa Kemijokivarressa Permantokosken takana Kuluskairassa yöreissulla. Ensinnäkin täytyy todeta, että vielä 70-luvulla Kuluskaira oli loistava selkonen Rovaniemen lähettyvillä. Tätä nykyä se on jonkin tiehullun insinöörin metsätielaboratorio; joka ihmeen kumpuun ja rääseikköön on kohta tie. Nämä ovat ilmeisesti Metsähallituksen maita. Kaipa sieltä saisi tietää, millä perusteilla ja millä rahoilla näitä teitä rakennetaan. Itkettää kairan puolesta nämä ojitukset, metsäautotiet ja moottorikelkkaurat; näinhän taitaa olla koko Lapissa; ei sitä kolkkaa, ettei sinne tietä pääse.
No, matkaan oli varattu riittävästi vettä. Itselläni on 4 ltr; lisäksi ryystin jonkin verran löytyneistä ”vesipaikoista”. Kuuma oli! Helle! Ja maasto pölisi kuivuutta. Ojan pohjilla oli hädin tuskin märkää mutaa. Joskus näistä paikoista oli kolmisin saatu ämpärit mieheen; nyt hillaa tuli hitaasti, mutta varmasti pikkusankoihin. Sääsket olivat helteestä tyrmässä, paarmatkaan eivät kovin olleet vauhdissa. Illalla tulilla oli lämmintä ja nihkeää ja teltassakin aika tukala nukkua, tosin yöksi hieman viileni. Muutama vanha karhun jätös löytyi.
Viikko sittenhän oli eräs lenkkeilijä harrastanut karhunhölkkää Muurolassa n. 40 kilometrin päässä Kemijokea alavirtaan, kun karhu oli lähtenyt hänen peräänsä tieltä n. 150 metrin päästä; kaveri oli viime hetkessä ehtinyt läheisen mökin suojiin, jonka asukas oli ollut avaamassa ovea hänelle. Outoa käytöstä karhulta. Yleensä karhu karttaa ihmistä.
Kyllä karhu joskus mielessä käy hillassa. Aamulla taas uusi nihkeä päivä ja vesikin alkaa molemmilta loppua. Evästä ja kahvia riittää; loimukalaa valmistettiin edellisenä päivänä tulilla ja tulipa juotua yksi viinipullokin. Hymyilyttää useasti ja meistä molemmista tuntuu, että on mukava, että meillä kahdella on yhteisiä, yhdistäviä harrastuksia, jotka liittyvät metsäluontoon ja sen antimiin. Tauoilla on mukava istuskella. Olo on tietysti hikinen, janoinen ja nihkeä.
Metsäautotien päässä kököttänyt auto on tietysti kuuma kuin uuni. Permantokoskella on hyvä uida, viileä vesi virkistää. Oikaraisen lossilla vielä Koskenkylän puolelle. Oikaraiseenkin tulee silta ja lossi jää historiaan. Päivä paistaa kuumana eikä helteelle näy loppua. Huomenna pitäisi taas käydä tarkistamassa pari suota. Siinä on jokin outo veto – hillassa. Kulunut klisee on; hillaa kannattaa pyytää vaikka sitä ei olisikaan.
