Kirjeitä Iwo Jimalta
Clint Eastwood Isiemme liput elokuvan sisarteos, ( -06 ) , joka kertoo kahden toisilleen vieraan kulttuurin kohtaamisesta Iwo Jiman saarella helmi-maaliskuussa 1945. Ehkä tämä katkera kamppailu toisaalta vakuutti amerikkalaiset siitä, että siirtyminen taistelemaan Japanin emämaalle merkitsisi vielä suhteettomia tappioita amerikkalaisille joukoille. Hirosimaan ja Nagasakiin pudotettiin vielä atomipommit, jotka tappoivat n. 200 000 japanilaista siviiliä ja lopulta Japani oli pakotettu antautumaan. Kyynisesti voisi myös pohtia, olivatko atomipommit pelkkä kosto Pearl Harborin yllätyshyökkäyksestä.
Kunniakäsitteet, mitä ne sitten olivat toisessa maailmansodassa. Venäläiset ottivat mm. Stalingradista noin 110 000 saksalaista sotavankia, 5 000 heistä palasi. Japanilaiset joukot olivat tunnettuja julmuudestaan, he eivät noudattaneet vankileireillään kansainvälisiä sopimuksia ja kohtelivat julmasti englantilaisia, amerikkalaisia ja australialaisia ja muita liittoutuneiden joukkoja, jotka jäivät heidän vangeikseen. Erilaisilla kuolemanmarsseilla ja leireillä tapettiin ja näännytettiin kymmeniätuhansia liittoutuneiden sotavankeja.
Jonkinlaiset Geneven sopimukset toteutuivat pääsääntöisesti vain englantilaisten, amerikkalaisten ja saksalaisten joukkojen välillä. Toivottamassa tilanteessa taistelevat joukot saattoivat antautua tulematta tapetuiksi. He säilyttivät myös sotilaskunniansa. Sotavankeja kohdeltiin molemmin puolin asiallisesti. Tosin myös Saksan armeija kohteli häikäilemättömästi venäläisiä sotavankeja - heitä kuoli satojatuhansia orjatyövoimana ja leireillä ja kuljetuksissa. Stalinin hirmuhallinto taas tapatti heti tai lähetti Siperiaan kotimaahansa Neuvostoliittoon sodan jälkeen palanneet vihollisen käsiin jääneet sotavangit.
Itselleni jäi hieman hämäräksi, mitä ohjaaja oikeastaan haki näillä kahdella elokuvallaan.
Kirjeitä Iwo Jimasta kuvasi kuitenkin aika hyvin japanilaisten joukkojen tilanteen, ideologian ja toivottomuuden ylivoiman edessä. Elokuva oli erinomaisen lohduton sortumatta siirappisuuteen. Turhat liian pitkät takaumat hieman häiritsivät kokonaiskuvaa. Täytyy kuitenkin muistaa, että japanilaisia joukkoja ohjaa elokuvassa amerikkalainen supersankari Clint Eastwood. Japanilainen ohjaaja kuvaisi asiat varmasti toisin. Myös tämä hieman katsojaa "opettava" näkökulma häiritsi elokuvassa.
Kirjeitä Iwo Jimasta ei juuri poikennut tavanomaisten sotaelokuvien stereotypioista. Se oli hyvä, mutta siinä oli puutteensa. Joka tapauksessa kaksoiselokuva on OK, mutta miksi se on tehty. Ehkä se kertoo Iwo Jiman taistelusta, ehkä Hollywoodin propaganda ja pr-koneiston kohtaamisesta japanilaisen kunniakäsitteen käsitteen kanssa. Itsemurhauskonto ( tarkoitan tällä, että japanilaiselle sotilaalle tappio ja antautuminen olivat mahdottomuuksia, yleensä häpeän lunasti vain kunniallinen itsemurha ) vastaan loppujen lopuksi perin huumorintajuton angloamerikkalainen konservatiivinen vouhottamis- ja suorittajamentaliteetti.
Lohduttomalle sotakuvaukselle puutteistaan huolimatta 9+ .
( Eli havaittavissa hieman outo ilmiö, amerikkalainen ohjaaja kelpaa kyllä kertomaan hävinneiden maiden sotilaista ja sotahistoriasta. Montako saksalaisista sotilaista kertovaa saksalaista elokuvaa kukin on nähnyt? No, muistan kyllä mm. Das Bootin ja Stalingradin. Kuitenkin, ehkä Hollywood jatkossakin pitää huolen Saksan ja muiden häviäjien puolella olevien maiden sotahistoriasta kuvatessaan vaikkapa elokuvissaan saksalaisten joukkojen toimia isänmaataan puolustaessa ).
Nyt, tänään, häviäjät ovat mahtivaltioita. Amerikkalainen Marshall-apu auttoi Saksaa toipumaan, Neuvostoliitto kielsi tämän avun Suomelta, amerikkalaisten sodanjälkeinen miehityshallinto Japanissa kenraali Douglas McArthurin johdolla rakensi maan kokonaan uudelleen. Amerikkalaiset pitivät myös Berliiniä elossa ilmasillallaan, kun Neuvostoliitto ahmaisi Molokin kitaansa puolet Euroopasta rautaesiripun myötä. Amerikkalaiset olivat pyyteettömästi tukeneet Neuvostoliittoa valtavilla laivasaattueilla toisen maailmansodan aikana, aseita, ammuksia, ruokatarvikkeita, vaatteita, kymmeniätuhansia kuorma-autoja, panssarivaunuja ja lentokoneita. Toinen maailmansota päättyi periaatteessa vasta Neuvostoliiton hajoamiseen 1991 sen vallan alla olevien maiden vapautuessa itsenäisiksi valtioiksi.
Tässä tuli pohdiskeluja hieman enemmän, mutta joskus hyvä elokuva tekee sen. Saa ihmisen ajattelemaan historian järjettömyyksiä.
