Tuntuu joskus kiusalliselta, että nyky-Hollywood lähtee tavoittelemaan ja tavallaan plagioimaan ja toistamaan kulta-aikojen klassikkoja ja niiden luomia sykähdyttäviä tunnelmia. Joskus yritys on kohtalainen, kuten tämän illan Tyttö tuollainen elokuvassa, ohj Kevin Smith, -04. Jostain syystä pidän Ben Affleckin poikamaisesta charmista, eihän hän oikeastaan osaa näytellä ollenkaan ja oli kiva nähdä Liv Tylerin hymy pitkästä aikaa. Aika tyhjänpäiväinen elokuva.
Joskus -40-50 –luvun filmeissä Hollywood osasi liikuttaa katsojan sydäntä. Nyt kaupallisuus, laskelmointi ja digipaska ajavat juonien ylitse. Elokuvia tulee ja menee, tusinaan mahtuu neljätoista elokuvaa eikä niistä monestakaan jää kovin suuria muistoja tuleville sukupolville.
Illan elokuvassa oli hetkensä, 7. Kuitenkin on mukava joskus katsoa tällainen hieman rennompi elokuva. Joka elokuvaan ei kannata suhtautua Nuro Meikäläisen kuten Peter von Baghin.
Ei nykystaroista ole James Stewartiksi, Gary Grantiksi, John Wayneksi, Errol Flynniksi, Charlton Hestoniksi, listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ehkä olisi, jos olisi kunnon käsikirjoituksia, jotka vetoavat tunteisiin. Nyt on vain digipaskaa, tehosteita, teatterin äänitehosteet täysillä, että ne vievät viimeisenkin harkintakyvyn, verimylläkkää, esteettisiä hidastettuja kuolemia ja pelkkää ohjaajien läpinäkyvää snobbailua sillä kyvyllä, jota he pitävät osaamisena.
Kukaan ei enää kerro tarinoita. Liikuta katsojan sydäntä.
