sunnuntai 31. elokuuta 2025

Mustikkareissu

 



Piekana, kaakana, tai hiirihaukka



Väärti

Perjantaina käytiin väärtin kanssa mustikassa Ruokojärven kieppeillä; leuhkasti pääsee autolla melkein viereen Ranuantieltä ja Kulmunkivaaran sivua pois. Sekin tie on sorastettu. Oli pelkkä kinttupolku melkein, kun ryhdyin näissä maisemissa kulkemaan. Eilen lauantaina kävin viepäisemässä mustikat äiteelle. Tulihan niitä ihan somasti taas. Syvältä on nuo tiet. Välillä tuntuu, että huvikseen tehdään, kun metsätkin nuorta ja rääseikköä, kaipa sellupuuroksi kelpaavat. Väärti tuumi, että voisi olla puolustuksellisiakin teitä. Alas Kunnarrusjärvelle menevän tien varrella oli metsopoikue, mutta emoa ei näkynyt. Selvästi huomaa, että kulkeminen täälläkin on lisääntynyt. Hyvä konsti on pysytellä jalkamiehenä ja kartella teitä. Nyt ookattiin hieman ja tutkittiin tienoota.