Eipä ole rapia olo ollut viimeisen kahden viimeisen viikon aikana; periaatteessa illat ovat menneet kuin osastolla maatessa kotosalla voimattomana ja viluisena peiton alla. Tk-lääkäri lähetti viikolla Terveystalolle ultaäänikuvauksiin melkoisesti kohonneiden P-krea-arvojen vuoksi,, joissa olin tänään. Lääkäri ilmeisesti mutinoista päätelleen löysi jotain tukoksia munaisesta oikealta alavatsan kohdalta tai kipukohdasta; mutisi, että kaikki ei näy ultrassa, että ehkä varjoainekuvaus paikallaan. Sanoi kirjoittavansa maanantaiksi lausunnon hoitavalle lääkärille. Ei tämä nyt ihan pahin ole, mutta vaiva, mikä vaiva, olotilassa ja jaksamisessa sen huomaa. Eiköhän asiaan löydy hoitoa. Onneksi systeemi kuitenkin pelaa ja olen hoidon piirissä ja tutkimukset jatkuvat. Minun pelastavana enkelinä ovat olleet tk:n tunnolliset naislääkärit, joita mukavasti sattuu aina kohdalleni. Huomenissa on yksi mittaus taas tk:ssa ja siitä lähete kai sitten urologille.
Facebook-päivitys 20.8: Epäilen umpisuolioireita tai sappikiviä; vääntö oikealla alavatsassa tulee ja menee. Peruin yhden kiireettömän ajan, kun luulin tilanteen jo helpottaneen. Jätin uuden yhteydenottopyynnön. Päivystyskynnys ei ole vielä ylittynyt. Pikkuvilua välillä, mutta ei oksentelua. Ei uskalla oikein mitään laittaa suuhun. Ehkä toppaan kuitenkin ankkastukkia tässä iltapäivällä ja katson, mitä vatsa sanoo. Voimaton olo sattui sopivasti sadepäiville. Sängynpohjalta maailmaa on hyvä analysoida ja tarkkailla. Ankkastukki imaisee kuin sieni kahvimotin tyhjäksi ja sitä mässyttää seuraavaa vääntöä odotellessa. Kestänyt muistaakseni tämän viikon. Perseestä olo alkoi viime perjantaina markkinoilla, kun palellutin itseni.
