Leirintäalueen yrittäjän vainoaminen ja maalittaminen saa joka vuosi karkeampia piirteitä. Matkailu on Rovaniemellä pyhä asia ja se nauttii diplomaattista koskemattomuutta, mutta ei tässä tapauksessa. Homma saa olla vain tiettyjen tahojen hallussa. Vainoamista ja maalittamista harrastavat lähinnä päättäjät, paikallismedia päätoimittajineen ja kolumnisteineen ja kaupunginjohtaja. Alueelle on tietysti olemassa visioita, mutta niitähän, toteutumattomia, Rovaniemi on täynnä. On lähinnä liikuttavaa, kuinka tunnollisesti moni kaupunkilainen on tarttunut kaukoputkeensa, kiikareihinsa ja taskulaskimeensa ja seurannut yrittäjän toimia, jotka heidän mielestään eivät ole olleet hyviä ja riittäviä. Ounaskosken Campingin kohtelu kuvastaa hyvin Rovaniemen asennetta pienyrittäjiä kohtaan. Kaupunki ei tajua, eikä halua tajuta, millainen mainos alue on nykyisellään ollut kaupungille. Pudistelen joskus päätäni sille tasolle, millä Rovaniemellä tehdään päätöksiä. Ei sitten pidä ihmetellä, kuinka kuralla kaupungin asiat ovat. Ei oikein kiinnosta nähdä alueen muuttuvan kiveksi ja betoniksi, kuten Jätkänkynttilän ympäristö. Ahtaalla rannalla kiemurtelee jo kolme tietä rinnakkain ja sitten vielä patsaan kulkutiet. Teitä toki pitää olla. Pohjanhovin rannasta kun katsoo yli, näkee vielä kauniin maiseman puineen. Kun ranta betonoidaan, puut kaatuvat ja mahdollinen uimahallin hirvitys kohoaa paikalle, lumous katoaa ja yksi viimeisistä viheralueista keskustan liepeillä. Menkää Ounasvaaralle. Minne sinne? Sen rauha länsipuolella on jo tuhottu ja lisää teitä raivataan. Leirintäalueen maalittamisessa on kysymys myös räikeästä mielipiteen muokkauksesta, jossa yrittäjää painostava taho on innolla mukana. Kaupunkilaisten on pikkuhiljaa herättävä ja ryhdyttävä etsimään itsestään sitä toisiaan tukevaa ja kannustavaa Rovaniemi-henkeä.
Emme ole vielä Venäjällä tai osa siitä; kaikilla on sananvapaus tallella vapaassa demokratiassa ja ohessa minun asiasta.
