Kapina laivalla (Mutiny on the Bounty) on Lewis Milestonen ohjaama yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1962. Elokuva pohjautuu Charles Nordhoffin ja James Norman Hallin romaaniin Kapina laivassa, jonka pohjalla puolestaan on HMS Bountylla 1789 puhjennut Bountyn kapina.
Bountyn kapinasta on tehty ainakin kolme elokuvaa; Frank Floyd ohjasi ensimmäisen 1935, pääosissa Clark Cable ja Charles Laughton, Roger Donaldson ohjasi kolmannen 1984 pääosissa Mel Gibson ja Anthony Hopkins.
Milestonen Bounty antaa varsin raadollisen kuvan sadistista kuria pitävästä kapteeni William Blighista laivaston ohjesääntöjä suurin piirtein noudatten. Trevor Howard on varsin hyytävä roolissaan. Periaatteessa vikahan on aina kapteenissa, jos hän päästää kapinan syntymään laivallaan. Marlon Brando on myös elementissään yläluokkaisena ja pisteliäänä Bountyn ensimmäisenä perämiehenä.
Tahitin naiset ja kova, säälimätön kuri olivat kaiketi kapinan pääasiallisia syitä.
Bounty lähti Englannista kohti Tahitia joulukuussa 1787 kapteeninaan William Bligh. Matkan tarkoitus oli hakea Tahitilta leipäpuun taimia ja istuttaa ne Karibialle tuottamaan ruokaa mustille orjille.
Kapina laivalla ( Lewis Milestone, 1962 ) 4/5