Jokihelmisimpukka eli raakku (Margaritifera margaritifera) ja Hukkajoen katastrofi

 

Virta on laaja ja syvä, minulla on tilaa liikkua. Käännyn ja sukellan suvannon läpi vatsa kohti pohjaa, kädet edellä, tunnustelen reitiltä kivet ja jokeen kaatuneet rungot, väistän niitä. Jossain täällä ovat helmisimpukatkin. Ne seisovat sorapohjalla ja kuulostelevat uutta kotiaan, siemailevat korven lähteensilmistä vuotanutta hapekasta vettä.

Margarita, sivu 575

Kun helmenpyytäjä avaa simpukan, se kuolee. Kun ihmisen kuoreen kajotaan, seuraukset voivat olla yhtä tuhoisat.

Senni hieroo kylpylän vieraita kuten isäkin aikoinaan, mutta haaveilee lähtevänsä kauas pois. Mikko on sotamies, joka pysyy asemapaikallaan, vaikka pelkää viimeisen taistelun lähestyvän. Antti tutkii metsiä ja päättää, mikä alue liitetään kansalliseen menestystarinaan ja mikä säästetään. Jokainen heistä noudattaa annettuja määräyksiä, ja sen jälkeen kaikki on toisin.

1950-luvulla Suomen metsiin ja ihmisiin kohdistettiin vaatimuksia, joilla tavoiteltiin hyvää. Margarita näyttää menestystarinan kääntöpuolen ja sen, mitä valtiollisen velvollisuuden täyttäminen voi yksilön kannalta tarkoittaa. Romaani havainnollistaa monien ajankohtaisten aiheiden juuria: Finlandia-ehdokkaana olleen Kultarinnan (2014) lailla Margarita kuvaa metsien ja ihmisten harvoin muistettua historiaa.

JV: Näinhän se oli, että ennen Suomussalmen Hukkajoella Stora Enson tekemää jokihelmisimpukkojen ts. raakkujen joukkotuhontaa monikaan suomalainen ei tiennyt rahtuakaan jokihelmisimpukoista ja niiden elämästä. Luin  tuoreeltaan Anni Kytömäen Margaritan ( Gummerus, 2020 ) sen ilmestyessä ja se on yksi parhaimmista suomalaisista romaaneista ja luontokuvauksista, mitä olen lukenut. Ja yksi sen päähenkilöistä on raakku. Luonnon  ystävänä ja -54 syntyneenä kairankävijänä on läheltä nähnyt, mitä ihminen tekee luonnolle. Jokainen suosikkipaikka on jyrätty maan tasalle, avohakkuita ja soranottopaikkoja riittää loputtomiin ja kaikki tämä pelkästään Rovaniemen ympärillä. Ihminen repii toimeentulonsa lyhytnäköisesti metsistä ja luonnosta hinnalla millä hyvänsä. Jossain alitajunnan uumenissa uinui aina tieto siitä, että jotain Hukkajoen kaltaista tulee Suomessa piakkoin tapahtumaan. Videoissa näkyi myös joen takamaaston täydellinen tuhoaminen avohakkuulla ja monitoimikoneen puolimetriset mutaiset tai hiekkaiset urat maastossa. Mitä iloa näistä avohakkuualueista on enää kenellekään? Metsä kasvaa. Hyvä kysymys, kasvaako todella? Haluaako se edes kasvaa? 
Ohessa linkki - 

”Tuntuu, että olemme romahtaneet ajassa takaisin 1950-luvulle”, Anni Kytömäki sanoo

”Jokihelmisimpukka selvisi asteroidi-iskusta, joka tuhosi dinosaurukset maapallolta. On surullista, että ihminen on tälle ikiaikaiselle lajille vaarallisempi kuin avaruudesta tullut katastrofi, " sanoo kirjailija. Voi vain kuvitella, miltä hänestä tuntuu. Kaunokirjallisuuden Finlandia-voittaja 2020 Margarita on helmi kirjaksi ja ajankohtainen taas, valitettavista ja surullista syistä.
Tuntuu  siltä, että Hukkajoen  että määräykset, ohjeistukset ja opastukset ovat olleet selkeitä ja suomen kielisiä ja lukutaitoisen ihmisen saatavilla ja ymmärrettävissä. Ainoa, joka näistä ei ole piitannut, on joukkotuhonnan aiheuttanut yrittäjä ja hänen suuta soittavat sivistymättömät edustajansa. Ehkä kuusinumeroiset korvausluvut laittavat turpavärkkiä hieman hiljaisemmaksi. Joissain sivistyneissä maissa raakku on kruununjalokiviäkin tärkeämpi suojeltava ja kulttuurinen perinne maalle. Ei Suomessa.
Ja jos onkin, aina löytyy firma, joka laittaa paikat tasaiseksi...
Ps. Sitten tähän tulee vielä joku perussuomalainen ohjeistamaan, että asiasta on puhuttu jo tarpeeksi...
5/5