 |
Aamukaffet |

 |
|
Aamusella Kettulaan Korkiavaaraan. Puoli viiden maissa liikkeelle. Eipä näkynyt kettusia. Korkiavaarasta Tavivaaraan, Konttirakan uraa Mäntyvaaran alle; kävin tutkimassa yhden karttamerkin, olipa vaativassa paikassa kuusikkokorvessa. Eipä ollut kummoinen näkymä. Mäntyvaaraan nousee luonnonsuojelualue, joka kuuluu käsittääkseni seurakunnalle; Mäntyoja on rajana. Nousin Konttirakan uraa hieman ylemmäksi ja toiset kahvit suojelualueen ulkopuolella. Yksi metso lähti korvesta. Pyörää 26 km ja rankkaa kävelyä noin 10 km. Pois tullessa navakka pohjoinen vastatuuli. Heh, heinäkuussa alkaa jo syksyn tekoon...aamusta kun lähtee aikaisin liikkeelle, ehtii muutakin...Exän kanssa kun selvittiin metsään ennen puolta päivään, sanoin aina metsätien päällä, että täällä ahkerimmat aamuvirkut tulevat jo vastaan...reissu oli usein sillä huomautuksella pilalla...Tapana on ollut nuoresta saakka lähteä liikkeelle niin aikaisin kuin mahdollista. Aamuherätykset olivat usein pakollisia, kun kuljin nuorena Tuppuraisella Kemijokivarressa metsällä. Minusta on hyvä vitsi, kun väärti soittaa erälle puolen päivän jälkeen...
 |
Tämä ura on revitty Korkiavaaraan Tavivaaran suunnasta Rautiojärven tieltä. Olisiko ajatus laajentaa kaivosta tänne tai hakata metsiä... |
Mäntyoja. Jäi käymättä Konttirakan päällä...alkoi kiskomaan sadetta ja harmaa keli. Ei innostanut.
Tankkausta päiväsellä