Leiri edestä ja leiri takaa.
Eipä tullut nukkumisesta juuri mitään hihnojen, mittareiden, letkujen, sormiantureiden ja nenäviiksien kanssa. Uniapneamittaus kotosalla. Keho ja mieli asettuvat heti puolustuskannalle, kun on jotain erikoista. Nukuin ehkä pari kolme tuntia ja kävin muutaman kerran hereillä tai olin pitkään hereillä. Mittaus oli kuitenkin ok, tunteja kertyi tarpeeksi. Perästä kuuluu. Aamulla oli verikoe Revontulessa klo 07.10, sieltä Erottajan Shellille aamukahville paaston jälkeen odottelemaan Sydänkeskuksen aukeamista kahdeksalta, jotta mittarin voisi palauttaa. Olin illalla pakannut repun valmiiksi ja pääsin sentään liikkeelle puoli yhdeksän maissa. Pikkulenkki Virikkolammen ja Rautiojärvenkankaiden maastoon. Ajelin palatessa Virikkolammen tietä Kursunkijärvelle ja koukkasin sieltä Rautiojärven, Raatovaaran ja Ojanperän kautta kotio. Pyöräilyä 22 - 23 km ja kävelyä nelisen kilometriä. Muutamia havulintuja näkyi.
Hirvenmetsästys alkaa taas huomenna, joten oma riskinsä on kulkea liipaisinherkkien " pakko saada hirvi " metsästäjien mailla. Ja onhan siellä seassa havulintujen haulikkoräiskijätkin ja aamuhämärissä teeren kaikkialla näkevät kiikarikiväärimiehet passissa jossain pöheikössä. Valkoista kun vilahtaa jängän reunassa, sinne luoti. Ohoh! |
|
 |
| Kaunis päivä |