sunnuntai 29. lokakuuta 2023

Hytti nro 6 ( Juho Kuosmanen, 2023 )


 Tekisi mieli katsoa Juho Kuosmasen Hytti nro 6 , ihan vain Seidi Haarlan vuoksi, mutta en kestä tuota öykkäröivää pensasneuvostoliittolaista mitenkään. Valitettavan huonoista ajoista kärsii tämä elokuva. Voisi kuvitella, että öykkäri on nyttemmin vapaaehtoisena Ukrainassa suorittamassa Ukrainan natsidesifikaatiota Putinin toiveiden mukaisesti ts. pyrkimässä Ukrainan tuhoamiseen valtiona. Sitä paitsi elokuvan tulkinta poikkeaa liikaa Rosa Liksomin upeasta kirjasta. Kirjan mukainen tulkinta sopisi ehkä paremmin tähän päivään, mutta tietysti ohjaajalla on oikeus omaan tulkintaansa. Mitään toivioreissuja suomalaiset eivät tule Venäjällä harrastamaan näillä näkymin vuosikymmeniiin.

Juho Kuosmasen Hymyilevä mies ( 2016 ) oli mestariteos.

Pitihän se sitten katsoa. Suurenmoinen Seidi Haarla, eipä ole turhaa kehuttu ja muutenkin hieno elokuva. Seidi Haarla opiskeli näyttelemistä ennen Teatterikorkeakouluun pääsemistään Pietarissa vuoden, ja venäjänkielinen dialogi luontuu häneltä sujuvasti. Venäläinen juoppo öykkärikin paljastuu lopulta varsin herkäksi mieheksi elvistelyn takana. Ennakkoluulot kannattaa unohtaa Juho Kuosmasen pienimuotoista " matkaelokuvaa " katsoessa. Tietty ristiriita elokuvassa on ja se Juho Kuosmanenkin myönsi haastatteluissa ja pohti, tuliko antaneeksi liian kiltin kuvan Venäjästä. Nythän sinne länsimaisilla filmintekijöillä ja juuri muillakaan ihmisilläkään ei ole mitään asiaa. Näin asiat olivat hetki sitten; suomalainen nainen ja venäläinen mies hyttitovereita matkalla maan halki Venäjällä, mutta sitä ei eivät nyt enää ole. Hytti nro 6 -elokuvaa katsoessa, toivoisi, että olisi. Venäjä on uhrattu ja kuohittu henkisesti ja se on sääli. Se voisi olla upea naapuri, mutta sitä ei tule koskaan olemaan. Venäjän kieroutuneen johdon mielestä ystävyys yli rajojenkin on Venäjällä petturuutta.

" Pakko " antaa 5/5 .