Näin Jarmo Huhtala kuvailee itse kirjaansa Taatsin seidat Facebook-päivityksessään. Miehellä on tuskin mitään sitä vastaan, että lainaan tähän hänen sanojaan:
Minulta on juuri ilmestynyt kolmas kirja - Taatsin seidat - juttuja jokivarsilta. Kirjassa liikutaan Lapin jokivarsilla: Loukinen, Seurujoki. Luiro, Kirakkajoki , Kitinen ja Ylä-Kemijoki käyvät lukijoille tutuiksi. Pistäydytäänpä välillä Skotlannissa hakemassa kalatieoppia. Jutut ovat tyylilajiltaan lähellä erä- tai matkakertomuksia, mutta kirjassa käsitellään myös vakavampia aiheita liittyen Lapin luonnonvarojen käyttöön. Olen kirjassani antanut äänen Lapin virtavesille ja virtavesiluonnolle, joita ihminen on tavalla tai toisella hyödyntänyt omiin tarpeisiinsa. Kirjasta välittyy kirjoittajan läheinen suhde Lapin luontoon ja syvä huoli siitä, kuinka sille käy tulevaisuudessa. Kirja päättyy haikeaan, mutta optimistiseen tarinaan lohen paluusta Ylä-Kemijoelle ja muuallekin Kemijoen vesistöön. Minulla on kuitenkin luottamus siihen, että osaamme viimeistään pakon edessä tehdä oikeita ratkaisuja elinympäristömme pelastamiseksi.
Kirjan on kustantanut Sirma kustannus. Kirjan voi tilata verkkokaupasta osoitteesta booky.fi. (Hakusanaksi Taatsin seidat).
Jarmo Huhtalan taustoista: Ylitarkastaja yrityksessä Lapin ely-keskus, ylitarkastaja yrityksessä Lapin ympäristökeskus, tarkastaja yrityksessä Lapin vesi- ja ympäristökeskus, laitosapulainen yrityksessä Kolpeneen palvelukeskus, opiskeli ainetta Julkisoikeus koulussa, Lapin yliopisto, opiskeli ainetta Kalatalous koulussa Valtion kalatalousoppilaitos, kävi koulua Lyseonpuiston Lukio, Rovaniemi
Rakkatammukoita ja Lapin taikaa ( 2019 )
Tekijä kirjoittaa: "Olen vuonna 1962 syntynyt rovaniemeläinen, jonka sukujuuret ovat syvällä Ounasjokivarressa sekä länsikairan Taapajärven kylässä. Vuodesta 1989 lähtien olen ollut valtion alueellisen ympäristöhallinnon palveluksessa ja tehtäviini ovat sisältyneet monet Lapin jokikunnostushankkeet. Lisäksi olen toiminut kalatalousasiantuntijana katselmustoimituksissa ja kalatieprojekteissa. Olen aina tuntenut suurta kiinnostusta virtavesiä sekä vesiluontoa kohtaan. Toivon, että kirjan luettuasi tunnet voimakasta halua pakata kamppeesi ja lähteä pois ihmisten ilmoilta joelle, erämaahan kokemaan aitoa elämisen riemua. Kuuntele kuinka joki kutsuu sinua mukaansa!"
 |
Perseennuolijan hirviseura ( 2019 )
"Käkelä siirsi katsettaan suuren tunturin suun-taan, jonka juurella virtasi Pohjalan merkittävin joki. Tuonkin joen latvoille pitäisi saada uljas uusi tekoallas, mutta annas olla, eikös nämä vihreät pellehermannit ole työntäneet kapuloita rattaisiin sillekin hankkeelle!"
Jos
on murheita Organisaation Käkelällä, riittää niitä Voimayhtiön
johtaja Virtasellakin, joka alkaa oudosti tuntea olevansa sekä
väärässä paikassa, ajassa ja avioliitossa.
Mutta vihollinen on
sentään yhteinen!
Vai onko sittenkään?
Lopuksi eletäänkin
jo pikkujoulujen jälkeisen kohmelon aikaa.
Jarmo Huhtalan
satiiri piirtää raadollisen lähikuvan suomalaisesta
hyvä-veli-verkostosta. Ristikolla on erityisesti voimayhtiö ja sen
lupa-asioita käsittelevä virasto. Jarmo Huhtala toimii Lapin
ELY-keskuksen ylitarkastajana ja on tunnettu kriittisestä
suhtautumisestaan vesirakentamiseen.
 |
JV: En ole Jarmo Huhtalalta lukenut kuin Taatsin seidat. Laitoin oheen kuitenkin esittelyt myös miehen aiemmasta tuotannosta. Ihan mielenkiintoinen " kirjanen ", Taatsin seidat ; tietopaketti, joka voisi olla vaikkapa matkalukemisena Lapin raukoilla rajoilla. En ole kalamiehiä eikä kalastus oikein kiinnosta minua. Pidän myös catch & release -kalastusmuotoa vastenmielisenä trendinä silloin kun kysymyksessä on vain ihmisen huvitus ja mielihalut. Tutkimusjutut ja alamittaisten päästöt ovat eri asia. Koska en ole aiempia Huhtalan kirjoja lukenut, en oikein pysty arvioimaan hänen novellistisia kykyjään, joita hän väläyttelee Taatsin seidan kirjansa viimeisessä kertomuksessa: Lähtö.
Enpä ihmettele, jos mies ei olisi Lapin Kansan toimituksen ja Kemijoki Oy;n suosiossa. Oma olettamukseni... Siihen malliin hän vyöryttää faktaansa Lapin jokien tuhoamisesta, ryöstöviljelystä ja kalapaikkojen tuhoamisesta. Mukana kulkee kuitenkin myös toiveet kunnostamisesta, pelastamisesta ja paikkojen palauttamisesta edes osin kohdalleen. Hieman kiire haiskahtaa Taatsin seidoissa. Pääosassa on periaatteessa vihaa ja suuttumusta purkava minä-hahmo. Ehkä olisi ollut parempi ratkaisu rakentaa tarinat pitemmiksi novelleiksi ja luoda fiktiiviset päähenkilöt, joille laittaa faktat suuhun.
Tämä on tietysti vain minun mielipiteeni. Jarmo Huhtalan asiantuntemusta ei kukaan voi kiistää; mies on kulkenut, nähnyt, kokenut ja tehnyt aika lailla yhden miehen osaksi ja saanut vielä tekstiäkin paperille, joten saavutusta voidaan pitää kiitettävänä. Taatsin seidat on myös ehkä sellainen kirja, joka monessa herättää kiinnostuksen ja miksei kokemus- ja näkemisinnonkin tiettyihin Lapin hienoihin ja ainutlaatuisiin joki-, koski- ja puromaisemiin. Kyllä erämaan tunnelmiin Huhtalan teksteissäkin pääsee. Ei Lapista koskaan liikaa kirjoja koskaan ole.
Ja Taatsin seitojen teema on säilyttäminen. Ei tuhoaminen ja kaiken röyhkeä hyväksikäyttö.
