Kuva: Antti Kertsi Keränen
Laitanpa tähän Antti Kertsi Keräsen tekstiä hänen Facebook-päivityksestään. Antilla tuskin on mitään sitä vastaan.
AKK: Maakotka - Lintumaailman kuningas
Juhani Valli
laittoi eilen viestiä että Ounasrinteen perämetsissä oli tullut vastaan erikoisesti käyttäytyvä maakotka. Heikosti lentänyt jängän yli ja päästänyt parinkymmenen metrin päähän kuvaamaan, mikä on melko tavatonta maakotkalta. Kävin sitten aamusta tarkistamassa että oliko vain syönyt itsensä ähkyyn vai mikä oli homman nimi, mutta sieltähän se löytyi kiven kyljestä heikossa hapessa, eikä enää edes yrittänyt pakoon. Oli tullut saman jängän yli mutta tällä kertaa pomppimalla. Itse pyörällä ja suksilla liikkeellä, eikä suurempien petolintujen käsittelytaitoja juuri ollenkaan, niin hälytin ammattimies Ismo Kreivi
paikalle ja sehän kävi sen sieltä pimeästä ja pakkasesta hakemassa kävellen. Hienoa että löytyy ihmisiä jotka vaivautuu hakemaan eläimiä hevonjeerasta pelkkien ohjeiden perusteella, vaikka lintu ikävä kyllä lopulta päätyikin eläinlääkärin lopettamaksi. Parempi näin kuin nääntyä hengiltä..Rengastietojen perusteella lintu oltiin rengastettu pesäpoikasena keväällä 2001, eli tänä keväänä olisi tullut pyöreät 20vuotta täyteen! Absurdia ajatella että itse olen ollut tuolloin 6vuotias. Itse syy heikkoon tilaan on vielä mysteeri, mutta lintu meinattiin lähettää ruokavirastoon tutkittavaksi.
JV: Eräs valitti jo Antin jutun päivityksessä: Harmi että kuningas ei saanut arvoistaan loppua ja saanut jatkaa luonnon kiertokulkua, koska nisäkäs nimeltä ihminen hänet löysi. Muut nisäkkäät, linnut, hyönteiset ja loiset olisi hyötyneet hänestä enemmän kuin me ihmiset jotka hallitsemme tätä planeettaa.
Laitoin vastauksen: Surullinen tarina. Oli hyvä, että tässä tapauksessa ihmiset sattuivat paikalle ja lopettivat luontokappaleen turhat kärsimykset. Olisinhan voinut antaa luonnon lain tapahtua, enkä olisi maininnut kenellekään asiasta, sillä arvelin alunperin paikan päällä, että kotka on pulassa, mutta eläimen auttaminen hädässä kuuluu ihmisyyteen. Ilmoitin Antille asiasta, että pitäisikö kotkasta ilmoittaa jollekin ja Antti teki omat ratkaisunsa. Viisikymmentä vuotta metsissä kulkeneena eläinten ja luonnon ystävänä ajattelen, että toimimme kaikki osalliset oikein. Kotka oli rengastettu ja näin sen tarina saatiin päätökseen. Metsässä kohtaa riittämiin tarinoita luonnon lain toteutumisesta.
Kirjoitin vielä omaa tarinaa asiasta: Vastaava tarina kotkan kanssa oli muistaakseni viime talvena nääntyneen lapinpöllön tarina, joka kyyhötti tuossa kentän laidalla ja ihmiset toimittivat sen siitä saamaan apua. Apu tuli kuitenkin myöhässä. Tuolloin tuli tunne, että pöllö oli tullut metsästä ihmisten pariin hakemaan apua. Tässä olen, auttakaa minua. Kotka oli suhteellisen vanha, 20 v, olisiko jo sen osalta tullut aika lähteä. Luonto puhuu vain heille, jotka siellä kulkevat. Useat heistä tai meistä, eivät hallitse sanan varsinaisessa merkityksessä luontoa vaan havainnoivat, kuvaavat ja kertovat muille sen nykytilasta, joka kieltämättä on kaikkea muuta kuin hyvä. Monet pyrkivät olemaan myös osa luontoa ja ovat surullisia sen kohtalosta, jokaisesta uudesta avohakkuusta, puunkaadosta ja järven rantaan rumasti revitystä tiestä. Luonnossa kulkeva havainnoija huomaa joka päivä, kuinka ahtaalle luonto on joutunut ihmisen kanssa. Vaikkapa Rovaniemen lähimetsien tila on äärimmäisen lohduton, lähes häpeällinen.
Kun luen tuota Anni Kytömäen Margaritaa, jäin myös miettimään, olivatko, ovatko, nämä eläinkohtalot jokin viesti luonnolta minulle.
