Tänäisessä Lapin Kansassa hieman juttua Ounasvaaran reitistöstä. Allekirjoittaneen vuodatuksesta toimittajalle puhelimitse muutama mielipide päässyt lehteen asti. Karmaisevan näköinen on tuo yksi lehden julkaisema ilmakuva latupohjista; jossain määrin tietysti ymmärtää urheilualueen kehittämisen. Vielä on Ounasvaaraa jäljellä...mutta joka päivä vähemmän. Me käytämme ja kulutamme, mutta emme suojele ja vaali. Ounasvaaran kehittämistyöryhmä tarkoittaa sitä, että kaupunkilaisia ei kuunnella. Työryhmä tietää paremmin. Moni ei rohkene tulla edes julkisuuteen puolustamaan Ounasvaaraa, koska puolustajaa vastaan saatetaan hyökätä henkilökohtaisuuksilla ja hänet leimataan ties minkä väriseksi hörhöksi. Mitä meille jää Ounasvaarasta? Ei oikeastaan mitään. Totuus on kauniiden kuvien takana, siellä maastossa. Kai sieltä vielä jonkin kolkka löytyy mielenrauhakuvitelmalle, mutta harvassa alkavat ne paikat olla. Vanhemmat rovaniemeläiset, jotka ovat vuosikymmeniä vaeltaneet Ounasvaaralla, ymmärtävät ja mieltävät muutoksen, ovat kokeneet sen; myös minä itse, kymmenessä vuodessa muutos on ollut valtaisa ja Ounasvaaran käyttöaste sen kuin noussut. Kuluminen näkyy kaikkialla. Nuoremmat eivät muutosta ymmärrä, kun eivät ole sitä kokeneet. Ounasvaaraan syntyy suhde ja kokemus vain siellä kulkemalla. Toimisto- ja ravintolapöytien takaa on turha huudella. Korona toi ehkä pienen hengähdystauon Ounasvaaran länsipuolen raiskaukselle ja rakentamiselle, mutta hengähdystauko on vain tilapäinen.
