Ylen urheilulähetyksiin on pesinyt jonkinlainen ADHD -tarkkaavuus- ja yliaktiivisuushäiriö. Ei malteta keskittyä mitalitaisteluihin ja pysyttelemään kärkitaisteluissa. Jaetusta kuvasta on tullut itsetarkoitus. Jaetun kuvan tulososioista ei saa selvää elävä erkkikään. Lisäksi FIS on skitsofreenisella piste- ja hyvityspistejärjestelmällään tehnyt turnauksien kokonaistilanteen seuraamisesta täysin sietämättömän. Lopullisia cup- ja muita tilanteita ei Ylellä ole juuri aikaa näyttää, kun pitää siirtyä jo seuraavaan lähetykseen. Surkuhupaisaa oli naisten ampumahiihtoviestissä, kun viesti osaltaan ratkesi Sanfilippon huonoon ammuntaan, ajettiin päälle Ederin haastattelu. Pölötys ja pieni kuva pilasivat kisajännityksen. Lähetys vaeltaa mitäänsanomattomissa ladunvarsipölinöissä, joilla kisan kannalta ei ole oikein mitään merkitystä. Kenttähaastatteluja ajetaan kisatapahtumien päälle. Välillä on kiire Areenan puolelle tai kisastudioon seuraamaan Palanderin laskua pöydältä muna-asennossa uikkareissa. Touhua ja puuhaa riittää kuin lasten päiväkodissa. Oma kamera on raahattu mukaan näyttämään suomalaisten tuskastelua ampumapenkalla, kun heidät liputetaan ulos kisat tai sitten ei, kärjen mennessä minuuttikaupalla edessä. Kansainvälisen kuvan tulisi riittää. Kisarauhaa urheiilijoille taas ei voi suoda, koska osa saattaisi kulkea huoneissaan piikki takapuolessa verinen pyyhe olalla. Saapa nähdä, millainen sirkus kesän EM-jalkapallolähetyksistä tulee. Kyllähän kisaviikonloppua tv:stä katsottua tulee, usein koko päivä, mutta lähetyksien pääpainon tulisi olla kärkitaisteluissa, cupien ja turnauksien kokonaistilanteissa ja tuloslistojen ja cup-tilanteiden esittelyssä. Lenkki käydään aamusta, jotta päivän voi pyhittää urheilulle. Lähetyksien välissä kisastudio on ihan ok. Hosuminen kun vain jäisi pois....
