 |
| Hyytävä esitys. Mistä löysikin tuon ilmeen. Joe Pesci on Russell Bufalino. Marlon Brandokin Kummisetänä jää toiseksi. |
 |
Elokuvan ystävänä jo 60-luvulta saakka en malttanut olla vielä kirjoittamatta hieman lisää Martin Scorsesen The Irishmanista.
The Irishman voi monelle olla täysin käsittämätön elokuva jo pituudensa vuoksi, mutta myös siksi, että hänellä ei ole minkäänlaista tietoa vaikkapa Yhdysvaltojen historiasta, maan mafiasta, Jimmy Hoffasta ja yleensä amerikkalaisuudesta.
Katselin Martin Scorsesen The Irishmanin pikauusintana. Unohdin kaikki digikikkailut ja näyttelijöiden kasvojen muokkaamisen eri iän mukaan. Tulin täysin vakuuttuneeksi, että Scorsesen uran paras työ.
Minulle Scorsesen gansteritrilogia on Mafiaveljet ( 1990 ) , Casino ( 1995 ) ja nyt Irisman ( 2019 ). Casinon ja Irishmanin välillä Scorsese ei mielestäni tehnyt mitään merkittävää.
Kun oli nähnyt ohjaajalta Taksikuskin ( 1976 ) ja Kuin raivo härkä ( 1980 ) sitä aina odotti parempaa ja parempaa. Eihän se mene tietenkään niin. Ei Sam Peckinpahiltakaan tullut kuin yksi Hurja joukko ( 1969 ) , joka edelleen on paras koskaan katsomani elokuva ja luultavasti tulee myös pysymään sellaisena.
Scorsese ohjasi Casinon jälkeen ihan kivoja elokuvia: Kundun (1997), Bringing Out the Dead (1999), Gangs of New York (2002), Lentäjä (2004), The Departed (2006), Shine A Light (2008), Suljettu saari (2010), Hugo (2011), The Wolf of Wall Street (2013) ,Silence (2016) . Osaa en ole edes vaivautunut katsomaan. Gangs of New Yorkissa Daniel Day-Lewisin hattukin on jo liikaa...
…mutta The Irisman – USA ja Jimmy Hoffa, Nixon, ammattiyhdistysliike, ” jos he pystyvät tappamaan presidentin, he pystyvät tappamaan ammattiyhdistysliikkeen presidentin…”
The Irishmanissa Al Pacinon näyttelemä Jimmy Hoffa on yksi keskeisistä henkilöistä. Scorsesen elokuvassa Hoffan murhaaja on elokuvan päähenkilö Robert de Niron näyttelemä Frank Sheeran. Tarina on ohjaajan tulkinta Hoffan katoamisesta. Se on tietysti myös Frank Sheeranin tarina.
In the book I Heard You Paint Houses: Frank "The Irishman" Sheeran and the Closing of the Case on Jimmy Hoffa (2004), author Charles Brandt claims that Sheeran confessed to killing Hoffa. According to Brandt, Chuckie O'Brien drove Sheeran, Hoffa, and fellow mobster Sal Briguglio to a house in Metro Detroit. He claimed that while O'Brien and Briguglio drove off, Sheeran and Hoffa went into the house, where Sheeran claims that he shot Hoffa twice in the back of the head. Sheeran says that he was told that Hoffa was cremated after the murder. Sheeran also confessed to reporters that he murdered Hoffa. The truthfulness of the book, including Sheeran's supposed confessions to killing Hoffa and Gallo have been disputed by "The Lies of the Irishman", an article in Slate by Bill Tonelli, and "Jimmy Hoffa and 'The Irishman': A True Crime Story?" by Harvard Law School professor Jack Goldsmith, which appeared in The New York Review of Books.
Blood stains found in the Detroit house where Sheeran claimed the murder happened were determined not to match Hoffa's DNA.
The FBI continues its attempts to connect Sheeran to the murder, retesting the blood and floorboards with latest advancements in forensics. In Riddle, a documentary about the Hoffa disappearance that was broadcast on November 27, 2018, on FOX, the FBI replied "No comment" when asked about their latest tests.
Frank Sheeran oli Jimmy Hoffan oikea käsi, luottomies ja turvamies. Hoffa oli jonkinlainen isähahmo Sheeranille, Scorsesen mukaan. Niin lähellä Hoffaa Sheeran oli, että tuntuu turhalta olettaa, että hän ei tiennyt mitään Hoffan katoamisesta.
The Irishmanissa nähdäänkin tätä kautta ehkä elokuvahistorian kylmäverisin murha, tarkkaan suunniteltu ja toteutettu. Mies viedään kuin teuraalle, teloitettavaksi. Mafian kynsissä ihmisellä ei ollut mitään ihmisarvoa.
Joe Pesci vetää elämänsä roolin. Hän on hyytävä seuratessaan vaiti keskusteluja. Jo ilme kertoo kaiken. Siinä mies, jonka pään liike sinetöi luultavasti kymmenien uhrien kohtalon.
Pescin Bufalino varastaa shown. Bufalino on sliipattu mafiapomo, jonka rauhallisuudessa on jotain karmivaa. Pescin käsissä Bufalinosta ei koskaan tule karikatyyristä roistoa, vaan aito ihminen. Pesci ei The irismanissa ole suupaltti pelle vaan häikäilemätön mafiapomo. Mustaa huumoria on, kun Bufalino ja Sheeran keskustelevat jostain hankalasta henkilöstä, Sheeran on jo menossa hoitelemaan tyypin, mutta Bufalino toppuuttelee miestä, että ei hän sitä tarkoittanut. Toisella kertaa ” Australiaan lähettäminen ” on pelkkä tappokäsky.
The Irisman on massiivinen paketti, 209 minuuttia. Se on myös täynnä informaatiota Yhdysvaltojen ja mafiosojen historiasta. Kuuban kriisi käydään läpi, Kennedyt, Kennedyn salamurha. Kansakunnan historia virtaa elokuvassa.
Sheeran on Bufalinon ja Hoffan uskottu, kahden isähahmon välissä, mies vailla omaatuntoa. Periaatteessa tappokone. Sheeran tekee omat valintansa. Mies saattoi tehdä itsestään tärkeän tunnustuksillaan, mutta yhtä lailla hän saattoi puhua totta.
Eittämättä Scorsesen paras elokuva.
Mestariteos.
Jimmy Hoffa on edelleen kateissa. Hän katosi vuonna 1975. Joku tietää yhä, mutta ei kerro. Ja jos kertoo, hän ei uskota. Tai ei haluta uskoa. On oikeastaan turhaa väittää elokuvaa valheeksi; eihän se ole totuus, dokumentti vaan fiktio.
Se kertoo paremmin, joka tietää.
En enää odota Martin Scorseselta parempaa elokuvaa.
Hän voi tehdä sen, mutta arvostan jälleen häntä, kuten vielä nähtyäni Taksikuskin, Kuin raivo härkä, Mafiaveljet ja Casinon.
The Irishman on näyttelijöiden juhlaa. Scorsesen takuujengi koolla. Se näkee kaikesta, että ennenkin on tehty hommia yhdessä. Ihmiset puhuvat paljon, mutta kun he puhuvat paljon, heistä syntyy inhimillinen, ihmismäinen kuva.
|
