torstai 2. tammikuuta 2020

Ruusun nimi


Tähän voisi ehkä tutustua, kts. linkki alla. John Turturro tuntuisi sopivan oppineen ja hartaan fransiskaanimunkki Baskervillen Williamin rooliin. Olen lukenut Umberto Econ Ruusun nimi -kirjan ja katsonut Jean-Jacques Annaudin samannimisen elokuvan vuodelta 1986 pääosassa Sean Connery ja Christian Slater ilmeisesti ainoassa oikeassa katsottavassa roolissaan koskaan.
Parhaiten kuitenkin Ruusun nimi on jäänyt mieleen Rovaniemen teatterin esityksenä, olikohan vuonna 2008. Ruusun nimessä päähenkilöt fransiskaanimunkki William Baskerville ja apulaisensa Adso matkustavat luostariin, jossa tehdään murha. Päähenkilöt tutkivat luostarin salaista kirjastoa, tutustuvat naurun kumoukselliseen voimaan ja kohtaavat inkvisition. Tarina on perinteinen murhamysteeri, jossa William Baskerville avoimin silmin ja uteliain mielin välttää uskonnon ja tieteen fanaattiset karikot ja tutkii murhia perinteisin maalaisjärjen voimin. Tytti Oittisen ohjaamassa teatterisovituksessa William Baskervillen roolissa oli karismaattinen Markku Köngäs, joka minulle ainakin oli koko näytelmän sielu vaikka oppipoika Adso tulkitsi hyvin hänen sihteerinsä roolin, kronikoitsi ja kertoi yleisölle tapahtumista ja tunnoistaan. Markku Köngästä katsellessa tuli eittämättä mieleen Sean Conneryn vahva rooli elokuvasovituksessa. Esitys oli pitkä, väliaikoineen kolmisen tuntia, mutta sen dialogi ja älykkyys tempaisi heti alusta saakka mukaansa. Esityksessä oli hyvin voimakkaita tunnelmia. Ihmisen kamppailua omien epäilyksiensä kanssa ja henkistä ja fyysistä taistelua tiedosta, jota toiset säilyttivät, huom. säilyttivät ja toiset halusivat lukea. Periaatteessa teemana oli sananvapaus.
Olin aiemmin käynyt teatterissa viisitoista vuotta sitten ja viimeisestä kerrasta alkaa taas olla kymmenkunta vuotta.
Rovaniemen teatterin ja Tytti Oittisen tulkinta Ruusun nimestä oli kyllä aivan huippua kiitos myös mukaansa tempaavan näyttelijätyön.