sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Lauri Marttala: Komppanian talvisota - Kittiläläiset Kainuun suurtaistelussa ( Books on Demand, 2018 )

Suomalaisessa historiankirjoituksessa talvisotaa on perinteisesti tutkittu yksittäisinä taisteluina ja kenraalien näkökulmasta koko taistelualuetta silmällä pitäen. Komppanian talvisota - kittiläläiset Kainuun suurtaisteluissa on tietokirja, jossa talvisodan kuuluisia tapahtumia ja taisteluita lähestytään uudesta ja laajalti jo elävän muistin unohtamasta näkökulmasta. Kainuun rintamalla käytyä sotaa tutkitaan tavallisten lappilaisten rivimiesten arjen ja toiminnan kautta. Eversti Hjalmar Siilasvuon johtamiin joukkoihin Suomussalmella, Raatteentiellä ja Kuhmossa kuulunut kittiläläinen kiväärikomppania (7. K. / JR 27) avaa kattavan kuvauksen rintamamiesten kokemuksiin koko sodan kaaresta. Heille kuuluisat taistelut eivät olleet yksittäisiä ja irrallisia tapahtumia, vaan toistensa jatkumo, joista muodostui yksi yhtenäinen ja alati muuttuva käsitys sodasta. Kittiläläisille ja muille lappilaisille sotiminen koko talvisodan suurimmat tappiot kärsineessä suomalaisrykmentissä sekä ainoalla loppuun asti voitokkaalla rintamalla antoi vahvan ja erityisen katsannon sotaan, joka erosi monin osin valtakunnan yleisistä ja virallisen luonteen saaneista kokemuksista Teoksessa seurataan kittiläläisten komppaniaa syksyn ylimääräisten kertausharjoitusten kutsunnoista lähtien aina alkukesässä suoritettuun kotiutukseen asti. Teoksen päälähteinä on käytetty sodanaikaisia dokumentteja ja arkistolähteitä, joista mainittakoon sotapäiväkirjat, sotapäiväkirjojen liitteet, palveluskantakortit ja siviiliviranomaisten arkistokokoelmat. Myös veteraanien omia kirjallisia tuotoksia ja haastatteluja on tutkittu kirjaa varten laajasti. Tekstiä selkiyttämään ja värittämään on teokseen liitetty niin ikään laaja valikoima aikakaudelta peräisin olevia valokuvia ja karttoja.
JV: Erinomaisen mielenkiintoisen esitys kittiläläisen kiväärikomppanian taisteluista Kainuun Kuhmon suunnan verisissä torjuntataisteluissa, jotka ovat talvisodan kaanonissa jääneet täysin Suomussalmen ja Raatteentien taisteluiden varjoon. Hyvin kirjoitettua kuvausta ja kiehtova kartasto mukana.
Kuhmon suunnalla toimi myös Dolinin hiihtoprikaati. Kuhmon ankarat mottitaistelut ovat jääneet ajan saatossa pahasti Suomussalmen taistelujen varjoon, vaikka suomalaistappiot Kuhmossa olivat kaksinkertaiset. Neuvostojoukkojen ylivoima oli täysin musertava. Näytti jo siltä, että punalippu liehuu pian Kainuun yllä. Mutta toisin kävi. Puna-armeija oli sittenkin pysäytetty. Eversti Hjalmar Siilasvuon komentama 9. Divisioona sai rivinsä kuntoon ja asettui vastarintaan. Divisioona pysäytti ja sitoi hyökkäävät vihollisjoukot tuloreitilleen.
Kun Puna-armeijan varsinainen liikennöinti pääteillä vaikeutui ja lopulta kokonaan pysähtyi, pyrkivät neuvostojoukot sinnikkäästi eteenpäin myös tieurien ulkopuolella tuomalla hiihtojoukkoja avuksi omille joukoilleen. Suomalaisille niistä tutuksi tuli yksi ja pelätty osasto - Dolinin hiihtoprikaati.
1800 miehen suuruinen suomalaisten selustaan päässyt hiihto-osasto tuhoutui ja tuhottiin lähes viimeiseen mieheen.
Kittiläläislähtöinen Lauri Marttala omaa myös hyvän kirjoittamisen ohella kyvyn teräviin mielipiteisiin ja johtopäätöksiin taisteluiden ja sodankäynnin kulusta ja tuloksista.

5/5