 |
The Mulen tarina perustuu tositapahtumiin, kun Yhdysvaltojen liittovaltion huumerikoksia tutkiva virasto DEA:n agentti Jeff Moore, jota elokuvassa esittää Colin Bates -nimellä Bradley Cooper, vuonna 2011 pidätti 87-vuotiaan Leo Sharpin. New York Times -lehden Sam Dolnick kirjoitti tapahtuneesta laajan artikkelin, jonka oikeudet ostettiin elokuvaa varten vuonna 2014. Kunnolla pyörät lähtivät pyörimään vasta kun uusi remmi astui kehiin Clint Eastwoodin johdolla.
Clint Eastwood on hyvässä vedossa hyväuskoisena ja puolihöppänänä muulina, jota huumekartelli käyttää huumekuormiensa kuskina. Kun näitä elokuvia katsoo, pitää muistaa, että nuo sadat ja tuhannet kilot, joita huumemuulit kuskasivat, kuskaavat ja tulevat kuskaamaan ympäri Yhdysvaltoja ovat tuhonneet, tuhoavat ja tulevat tuhoamaan kymmeniätuhansia ihmisiä ja koteja, joten huumeiden salakuljetus ei ole mikään vitsi.
Vaikealta tuntuu uskoa, että amerikkalaisena sotaveteraanina Earl Stone ( Clint Eastwood ) kuskaa hilpeänä huumeita kansalleen ( kun kerran niin isänmaallinen on ) ja nauttii rahantulosta ja kimppakivasta. Moraalisesti hieman epäilyttävällä pohjalla, mutta päähenkilön motiivit jäävät täysin auki, paitsi tietenkin se rahan puute.
Rahalla hän sai ystäviä ja vaikutusvaltaa. Ja kylvi huumekuormillaan kuolemaa.
Elokuvateon Eastwood taitaa ja yhä näyttelemisenkin. Mitään uutta ja yllättävää Eastwood ei kuitenkaan tarjoa. Samaa valkoihoisen patriootin ja konservatiivisen sotaveteraanin rasistista höpinää kuin ennenkin. Perhe-elämän kuvauksissa Eastwood ilmeisesti luotaa omia kokemuksiaan. Niin hyvä hän niissä on.
Kukapa enää uusiutuisi 88-vuotiaana.
The Mule ( Clint Eastwood, 2019 )
3/5
|
 |
Synkin hetki ( Joe Wright, 2018 ) kuvaa Churchillin ensimmäistä, myrskyisää kuukautta Britannian johdossa, kun pääministeri on yksin, vailla liittolaisia. 300 000 miestä pitää saada kanaalin yli kotiin saksalaisten motista Dunkerquesta. Sotakabinetin oppisitio yrittää painostaa Churchillin rauhanneuvotteluihin Hitlerin kanssa.
Tuttua kauraa toisen maailmansodan historia.
Rauhansopimuksia diktaattoreiden, kuten Hitlerin ja Mussolinin, kanssa solmi brittien silloinen pääministeri ja myöntyväisyyspolitiikan keulakuva Neville Chamberlain. Myytyään halvalla jo edesmenneen valtion Tsekkoslovakian hän palasi Englantiin, heilutti riemuissaan hattuaan ja huudahti historian kirjoihin ikuisiksi ajoiksi jääneen, sittemmin vääräksi todistetun lauseen "rauha meidän aikanamme!"
Gary Oldman on Churchill, loistava roolityö, mutta Synkin hetki väsähtää hieman loppua kohti, intensiivisyys katoaa elokuvasta.
On hyvä, että tehdään myös sotadraamoja, jotka näyttävät päättäjien tuskan, epätietoisuuden ja erimielisyyden, kun kansakunnan kohtalo on vaakalaudalla.
Hienon roolin tekee myös Kristin Scott Thomasin joka näyttelee Clementine Churchillia, jota ilman elokuva jäisi vaillinaiseksi. Myös huumori ja Churchillin heitot ovat läsnä, mutta eivät liikaa.
Oldman voitti roolistaan parhaan miespääosan Golden Globen, SAG-palkinnon, sekä parhaan miespääosan Oscar-palkinnon.
Jossain määrin Synkin hetki tukee kliinistä Chistopher Nolanin Dunkirk -elokuvaa vuodelta 2017, joka ei oikeastaan antanut minkäänlaista kuvaa Operaatio Dynamon massiivisuudessa, valtavista ilmataisteluista, ilmahyökkäyksistä rannalle ja tuhoutuneista laivoista.
Joka tapauksessa sotahistoriaa on, että 300 000 miestä pelastui ja Hitler periaatteessa salli evakuoinnin. Kukaan ei tiedä oikeastaan miksi. Ehkä hän uskoi, että laiskanpullea Luftwaffen komentaja Göring hoitaa hommat.
Englannin armeija pelastui ja pelastuneella ja pakoon päässeellä sotilaalla on yleensä tapana palata taistelukentälle.
Mitähän antaisi? Gary Oldmanille 5/5 ja kokonaisuudelle ehkä 3,5/5.
|
