torstai 7. marraskuuta 2019

Kaksi elokuvaa ja yksi kirja

Molly's Game ( Aaron Sorkin , 2018 ) pääosassa Jessica Chastain ( ja ryntäät ) ja Idris Elba, jonka näyttelijänkyvyistä alkaa pikkuhiljaa muodostumaan laadukas kuva, kun hänen roolejaan näkee enemmän.
Tositapahtumiin perustuva, totta kai. Kun onnettomuus rinteessä riisti Molly Bloomin ( Jessica Chastain) uran olympiatason kumparelaskijana, Bloom loi vertaistaan hakevan uran pokerin korkeaoktaanisessa maailmassa, jota edes verenhimoiset mafiakytkökset ja sinnikäs FBI-tutkinta eivät kyenneet pysäyttämään.

Elokuvaa menee eteenpäin kuin juna Bloomin roolihahmon toimiessa myös kertojana elokuvassa. Tätäkin kerronnan tyyliä kertojineen on amerikkalaisessa " rääsyistä/nollasta rikkauksiin " elokuvassa nykyisin riittämiin.
Pokeri on meikäläiselle täysin vieras laji, taitopeli, jossa tietysti iso tekijä on peliriippuvuus. Isot pojat pelaavat isoilla panoksilla ja putoavat korkealta.
Puhelias elokuva, jossa ei höpetetä turhia. Hyvä näyttö myös amerikkalaisen oikeusjärjestelmän toiminnasta, varsinkin jos sinulle sattuu ammattimainen ja hyvä tuomari.
Jessica Chastain vetää roolinsa samalla autuudella ja osaamisella kuin Julia Roberts veti Erin Brockovichin roolin Steven Soderberghin elokuvassa Erin Brockovich vuodelta 2000.
4/5 

Molly Bloom reveals how she built one of the most exclusive, high-stakes underground poker games in the world—an insider’s story of excess and danger, glamour and greed.

In the late 2000s, Molly Bloom, a twentysomething petite brunette from Loveland Colorado, ran the highest stakes, most exclusive poker game Hollywood had ever seen—she was its mistress, its lion tamer, its agent, and its oxygen. Everyone wanted in, few were invited to play.

Hundreds of millions of dollars were won and lost at her table. Molly’s game became the game for those in the know—celebrities, business moguls, and millionaires. Molly staged her games in palatial suites with beautiful views and exquisite amenities. She flew privately, dined at exclusive restaurants, hobnobbed with the heads of Hollywood studios, was courted by handsome leading men, and was privy to the world’s most delicious gossip, until it all came crashing down around her.

Molly’s Game is a behind the scenes look at Molly’s game, the life she created, the life she lost, and what she learned in the process. kuvateksti

Only the Brave ( Joseph Kosinski, 2017 )
Kaliforniassa raivoavien tulipalojen myötä aika ajankohtainen elokuva.
Only the Brave on tositarina Granite Mountain Hotshots -ryhmästä, joka ainutlaatuisena paikallisena, kunnallisena, palomiesryhmänä pääsi otsikoihin tulipaloja vastaan kamppaillessaan. Vuonna 2007 Prescottin palokunnan Erich Marsh on turhautunut metsäpalojen sammutustyössä, kun muualta tulevat sammutusryhmät eivät suostu hänen ehdotuksiinsa alueen tulipaloja sammuttaessaan. Saadakseen tilanteeseen muutoksen Marsh hankkii pormestarilta luvan Prescottin oman Hotshot-ryhmän perustamiseksi. Kovien haasteiden ja uhrauksien myötä miesten välille kehittyy tiivis veljeys, ja näin Granite Mountain Hotshots on syntynyt. Vaan kaikki tämä joutuu koetukselle Yarnell Hillin metsäpalossa, ja vain äärimmäinen uhraus voi pelastaa kaupungin.

Dramaattinen elokuva, ehkä hieman eloonjääneitä omaisia ajatellen tehty, mutta hyvä silti. Josh Brolinkin alkaa vanhoilla päivillä kypsyä kunnon näyttelijäksi.
Yarnell Hillin metsäpalo oli salamaniskun sytyttämä maastopalo Arizonassa Yhdysvalloissa heinäkuussa 2013. Tuli levisi tuulisen ja kuuman sään vuoksi nopeasti, minkä lisäksi alueella on pitkään kärsitty kuivuudesta. 19 palomiestä surmannut tulipalo oli WTC:n terrori-iskujen jälkeen pahin Yhdysvalloissa palomiehiä kohdannut työtapaturma.
Neljänkymmenen asteen helteessä junan vauhdilla etenevät myrskyisät pensaspalot ja metsäpalot eivät ole mitään lasten leikkiä.
4/5