Yhtäkkiä yleisurheilusta tuli arvostelulaji ja mitalin voi saada finaalin kuudeskin, kun osaa vetistelemällä vedota tuomariston tunteisiin. Taitaa olla varmaa, että Dohassa ei yksikään jää kiinni dopingrikkeestä. Tai sitten kaikki jäävät. Farssin merkeissä mennään, mutta kentällä on silti nähty myös upeita finaaleja ja hienoa käyttäytymistä ja yhteishenkeä urheilijoiden kesken. Jotain on kuitenkin pahasti pielessä, kun yleisurheilussa ryhdytään jakamaan monikulttuurisuus- ja yhteisöllisyysmitaleja eikä oikeisiin rikkeisiin uskalleta puuttua. Caster Semenya jyrättiin raskaalla tykistöllä, mutta Dohassa mennään muuten herkällä posliini- ja pitsilinjalla, ettei kenelläkään tulisi paha mieli. Eikö Maria Huntingtonillekin olisi kuulut edes lohtupronssi? Hän urheili sentään neljä lajia, kärsi vatsakivuista, oksensi urheasti vedet silmässä vessan lattialla maaten ja vietiin tippaan. Taistelijan malja vähintään.
Tämäkö on yleisurheilun tulevaisuus? Tyhjille katsomoille arvokisat maissa, joissa ei ole mitään ymmärrystä yleisurheilusta ja esim. kestävyysmatkojen väliajoista, karsinnoista jne...
